Valtuusto, kokous 19.6.2023

§ 94 Keski-Uudenmaan kuntien TE25-järjestämismalli, aiesopimuksen hyväksyminen

TUUDno-2022-1002

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Laura Smolander tuusmolala

Perustelut

Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt Tuusulan kunnalta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi 27.6. klo 9.00 mennessä.

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki työvoimapalveluiden järjestämisestä, jossa säädettäisiin kunnan järjestämistä työvoimapalveluista ja niihin liittyvistä tehtävistä. Nykyinen laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta kumottaisiin. Vastuu työnhakijoille sekä yrityksille ja muille työnantajille tarjottavista työvoimapalveluista siirrettäisiin pääosin kunnille. Työttömyysetuuksien rahoitusvastuita uudistettaisiin siten, että kunnan rahoitusvastuu laajenisi työmarkkinatuen lisäksi koskemaan peruspäivärahaa ja ansiopäivärahaa. Lisäksi rahoitusvastuu alkaisi nykyistä työmarkkinatuen rahoitusvastuuta aikaisemmin ja kasvaisi portaittain työttömyyden pitkittyessä. Kunnan rahoitusvastuu ei myöskään katkeaisi työttömyysturvalaissa tarkoitettuun työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen ajalta kuten nykyisin.

Työvoimapalveluiden järjestäminen ja muut työvoimapalveluihin liittyvät lakisääteiset tehtävät muodostaisivat kunnille uuden valtionosuustehtävän. Valtion paikallisviranomaisina toimivat työ- ja elinkeinotoimistot lakkautettaisiin ja niiden nykyisin hoitamat tehtävät, joita ei ehdoteta siirrettäväksi kunnille, sijoitettaisiin valtionhallinnon sisällä uudelleen pääosin KEHA-keskuksen tehtäviksi. Valtiolla olisi jatkossakin kokonaisvastuu työllisyydestä ja työvoimapalvelujärjestelmän valtakunnallisesta toimivuudesta. Valtio vastaisi kuntien työllisyydenhoidon tehokkuuden seurannasta ja arvioinnista sekä laillisuusvalvonnasta. Valtio tarjoaisi työvoimapalveluihin liittyvät valtakunnalliset tietojärjestelmäpalvelut sekä ylläpitäisi valtakunnallisia tietovarantoja.

Työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtoa koskevan uudistuksen tavoitteena on kasvattaa työllisyyttä edistämällä kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa valtion ja kuntien välisellä yhteistyöllä sekä vahvistaa alueiden elinvoimaa ja kilpailukykyä asiakaslähtöisillä palveluilla hyödyntämällä kuntaekosysteemin mahdollisuuksia. Tavoitteena on laajentaa kuntien vastuuta työttömyysetuuksien rahoituksesta siten, että rahoitusvastuu kannustaa kuntaa huolehtimaan alueen työllisyydestä sekä järjestämään työttömille työnhakijoille mahdollisimman tehokkaasti palveluja, jotka johtavat työllistymiseen. Uudistuksella tavoitellaan 7 000–10 000 henkilön työllisyysvaikutusta.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • antaa liitteenä olevan lausunnon, 
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö Laura Smolander selosti asiaa kokouksessa. Henkilöstöjohtaja Satu Kuivasto, elinvoimajohtaja Kristiina Salo ja ohjaamopalvelupäällikkö Jaana Kellosalmi olivat myös asiantuntijoina kokouksessa.

Tämä asia käsiteltiin §:n 244 jälkeen.

Valmistelija

Laura Knuutila
Virpi Sailas

Perustelut

Kunnissa valmistaudutaan parhaillaan laajaan muutokseen, jossa julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille vuoden 2025 alussa.  Kunnat, joissa työvoima ylittää 20 000 henkilöä, voivat järjestää palvelut itse. Muutoin kuntien tulee perustaa työllisyysalueita, jotka voivat olla kuntayhtymiä tai vastuukuntamalliin perustuvia. Tuusula ylitti 20 000 henkilön työvoiman määrän viimeisimmässä työvoimatilastossa (tiedot vuodelta 2021). Virallinen työvoiman määrä Tuusulassa 31.12.2021 on 20 470 henkilöä.

Kunnille siirtyvät julkiset työvoimapalvelut vastaisivat pääosin TE-toimiston nykyisin tarjoamia työvoima- ja yrityspalveluja. Tämän uudistuksen tavoitteena on lisätä työllisyyttä liittämällä ja tuomalla TE-palvelut osaksi kunnan elinvoimatehtävää ja paikallista työllisyysekosysteemiä, joka tarkoittaa työllisyyden hoitoa, elinkeinopalveluita, osaamisen kehittämistä ja maahanmuuttopalveluita. Uudistuksella arvioidaan saatavan 7 000 - 10 000 lisätyöllistä. Tämä arvio perustuu kannustavaan rahoitusmalliin, joka on hyväksytty uudistuksen lainsäädännön yhteydessä. Eduskunta hyväksyi työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien voimaanpanosta 23.3.2023. Laki työvoimapalveluiden järjestämisestä (380/2023), laki työllistymisen monialaisesta edistämisestä (381/2023) ja laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain muuttamisesta (382/2023) tulevat voimaan 1.1.2025. 

Kuntien on toimitettava työvoimapalveluiden järjestämisvastuuta koskevat ilmoitukset työ- ja elinkeinoministeriölle viimeistään 31.10.2023. Ilmoitukset koskevat kuntien sopimusta yhteisestä toimielimestä tai kuntayhtymän perussopimusta, työvoimapalveluiden järjestämissuunnitelmaa, ilmoitusta siitä, jos emme halua vastaanottaa olemassaolevia TE-palveluiden toimitiloja​ sekä mahdollisesti hakemus siitä, jos järjestämislain ehdoista haetaan poikkeuslupaa. ​Valtioneuvosto päättää työllisyysalueen muodostamisesta. ​

Työ- ja elinkeinoministeriölle toimitettavasta järjestämissuunnitelmasta tulee käydä ilmi: 

  • Laissa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseen varattavat taloudelliset ja henkilöstövoimavarat sekä niiden kohdentamista koskevat ratkaisut
  • Laissa tarkoitettujen palveluiden tuottamistaja kohdentamista koskevat ratkaisut
  • Toimipisteiden määrät ja sijoittuminen 
  • Yhteistyötahot ja  - muodot
  • Työperäisen maahanmuuton, työvoiman ja työpaikkojen kohtaannon sekä työvoiman liikkuvuuden edistäminen
  • Varautuminen rakennemuutostilanteisiin.

Palvelurakenteen muutoksen valmistelua koordinoimaan Tuusulan kuntaan on perustettu erillinen ohjausryhmä. Ryhmän jäsenet edustavat palvelurakennemuutoksen kannalta keskeisiä kunnan yksikköjä (henkilöstö, talous, hallinto, kasvu ja ympäristö, sivistys sekä maahanmuuttaja-  ja ohjaamopalvelut). Valmistelu pilkotaan pienempien työryhmien tehtäväksi ja ohjausryhmä koordinoi valmistelun etenemistä yhteistyössä Uudenmaan kuntien, Keudan, hyvinvointialueen ja muiden asiaan liittyvien yhteistyötahojen kanssa.

Tuusulan kunta on ollut mukana kahdessa selvityksessä. Toisessa työllisyysalueen muodostaisivat Keski-Uudenmaan kunnat: Hyvinkää, Järvenpää, Nurmijärvi, Mäntsälä, Pornainen ja Tuusula. Olemme myös tehneet esiselvitystä, jossa yhteistyötä rakennettaisiin Keuda koulutuskuntayhtymän kanssa. Kumppanina Keski-Uudenmaan kuntien selvityksissä on toiminut Vento & Pernu Työllisyys Oy. Kunnanhallitusten ja valtuustojen puheenjohtajisto on käynyt kahdesti keskustelua työllisyysalueen muodostumisesta.  Yhteisen tahtotilan löytymiseksi Keski-Uudenmaan kuntien kunnanhallituksilta pyydetään kannanottoa TE25 järjestämismallivaihtoehdoista. Yhteenveto kannanotoista tehdään 9.5.2023 mennessä.

Kuntien aloittaessa TE-palvelut uudistukseen liittyvän työllisyysalueen valmistelun, on mahdollisimman pian käynnistettävä myös henkilöstön kanssa käytävät yhteistoimintaneuvottelut (Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella, KYtL 4 §). Yhteistoimintamenettely on saatettava päätökseen ennen kunnallisten toimielimien päätöksiä työllisyysalueen muodostamisesta.
 
Työnantajan on neuvoteltava valmisteilla olevan toimenpiteen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista (KYtL 5 §). Yhteistoimintamenettelyssä käsiteltäviä asioita ovat esim. työllisyysalueen muodostamisen perusteet, erilaiset vaihtoehdot työllisyyspalveluiden järjestämiselle sekä niiden vaikutukset henkilöstöön. Hyvän henkilöstöpolitiikan mukaisesti henkilöstölle on tarjottava tietoa ja mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin myös muilla tavoin. Lain mukaiset yhteistoimintaneuvottelut on käytävä TE-palvelut uudistuksen valmistelun eri vaiheissa ennen päätöksentekoa. Ensimmäinen yhteistoimintaneuvottelutilaisuus henkilöstölle järjestetään Tuusulassa 23.5.2023.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • käydä lähetekeskustelun hallituksen esityksestä eduskunnalle Julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämisestä ja koskevasta lainsäädännöstä. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö Laura Knuutila selosti asiaa kokouksessa. Henkilöstöjohtaja Satu Kuivasto selosti yhteistoimintamenettelyn tilannetta liittyen uudistuksen toimeenpanoon.

Talousjohtaja Markku Vehmas ja kuntakehitysjohtaja Pirjo Sirèn saapuivat kokoukseen asian käsittelyn aikana. 

Jari Immonen poistui asian käsittelyn jälkeen. 

Asian käsittelyn jälkeen pidettiin tauko klo 18.26- 18.31. 

Valmistelija

Laura Knuutila

Perustelut

Tuusulan kunnalta on pyydetty kannanottoa siitä miten tulevan työllisyysalueen palvelut tulisi järjestää. Kysymykset joihin tulee antaa vastaus, ovat

Kumpi organisaatiomalli on kunnassanne ensisijainen, vastuukuntamalli vai kuntayhtymämalli?

Vastuukunta

A) vastuukunta, mikäli vastuukunta on Järvenpää
B)  vastuukunta riippumatta siitä, mikä kunta on vastuukunta. 

Asettakaa lisäksi paremmuusjärjestykseen vastuukuntamallin osalta vaihtoehdot A ja B.

Kuntayhtymä

Mikäli yksituumaisuutta tavoiteltavasta järjestämisen tavasta ei synny, kumpaa pidätte keskeisimpänä ratkaisuperiaatteena:

A) yksi kaikkien Keusote-kuntien yhteinen työllisyysalue on keskeisin ratkaisuperuste, tarvittaessa voimme joustaa organisaatiorakenteesta
B) yksi kaikkien Keusote-kuntien yhteinen työllisyysalue ei ole ratkaiseva asia, vaan voimme järjestää työllisyysalueiden välisen yhteistyön sopimusteitse

Mahdolliset muut huomioonotettavat seikat työllisyysalueen muodostamisessa/ hallintomallin valinnassa?

Mikäli päädytään vastuukuntamalliin, minkä näkisitte teille parhaaksi vastuukunnaksi? Tällä hetkellä tehtävään ovat kiinnostuksensa ilmaisseet Hyvinkää ja Järvenpää.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • muodostaa kannanoton tulevan työllisyysalueen palveluiden järjestämiseen ja vastata esitettyihin kysymyksiin.

Päätös

Kunnanhallitus päätti 

  • esittää kannanottonaan työllisyysalueen palveluiden järjestämiseen ja vastata esitettyihin kysymyksiin seuraavasti:

-  Tuusulan kunnan ensisijainen organisaatiomalli työllisyysalueen palveluiden järjestämiseen on kuntayhtymämalli, jossa jäseninä olisivat kaikki Keski-Uudenmaan alueen kunnat
-  vastuukuntamallin osalta paremmuusjärjestys on seuraava:

A.    Vastuukunta, mikäli vastuukunta on Järvenpää

B.    Vastuukunta riippumatta siitä, mikä kunta on vastuukunta

-    keskeinen ratkaisuperuste järjestämistavasta: yksi kaikkien Keusote-kuntien yhteinen työllisyysalue ei ole ratkaiseva asia, vaan voimme järjestää työllisyysalueiden välisen yhteistyön sopimusteitse.

 

Järvenpään kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen ja Tuusulan kansliapäällikkö Virpi Sailas selostivat asiaa kokouksessa. 

Järvenpään kaupunginhallitus poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa. 

Henkilöstöjohtaja Satu Kuivasto oli asiantuntijana kokouksessa. 

Asian käsittelyn aikana pidettin tauot klo 17.55 - 18.00 ja klo 18.18 - 18.30. 

Valmistelija

Laura Knuutila
Virpi Sailas

Perustelut

Hallituksen esitys julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi hyväksyttiin eduskunnassa 1.3.2023, jonka mukaan julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille. Kunnille siirtyvät myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten julkisiin työvoimapalveluihin liittyvät hankintatehtävät ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen julkisiin työvoimapalveluihin liittyvät maksatustehtävät. Siirtyviä tehtäviä valtiolla hoitava henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksella kuntiin tai kuntayhtymiin. Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu työ- ja elinkeinotoimistoilta siirtyy kunnille 1.1.2025.

Järjestämislain (Laki työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien voimaanpanosta) 3 §:n mukaan työllisyysalueen kuntien tulee toimittaa työ- ja elinkeinoministeriölle sopimus yhteisestä toimielimestä (vastuukuntamalli) tai kuntayhtymän perussopimus kahden viikon kuluessa sopimuksen hyväksymisestä ja kuitenkin viimeistään 31.10.2023. Kuntien tulee liittää sopimukseen palvelusuunnitelma, josta on käytävä ilmi:

a) tehtävien hoitamiseen varattavat taloudelliset ja henkilöstövoimavarat sekä niiden kohdentuminen
b) palvelujen tuottamista ja kohdentamista koskevat ratkaisut
c) toimipisteiden määrä ja sijoittuminen
d) yhteistyötahot ja –muodot
e) työperäisen maahanmuuton, työvoiman ja työpaikkojen kohtaannon sekä työvoiman liikkuvuuden edistäminen
f) varautuminen rakennemuutostilanteisiin.

Lisäksi kuntien tulee ilmoittaa, jos olemassaolevia TE-palveluiden toimitiloja ei haluta vastanottaa.

Valtuusto päättää merkittävästä kuntien välisestä yhteistoiminnasta palvelujen järjestämisessä, johon myös työllisyysalueen muodostaminen vastuukunnan kautta katsotaan kuuluvan. Sama toimielin hyväksyy aiesopimuksen ja tulevan järjestämisvastuusopimuksen syksyllä 2023. Kunnanhallituksen on tarpeen antaa tavoiteltavaa ratkaisuvaihtoehtoa koskevia valmistelu- ja neuvotteluohjeita. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 8.5.2023 § 172 kannattaa ensisijaisesti kuntayhtymämallia ja toissijaisesti esitystä organisoitumisesta vastuukuntamallilla ja vastuukunnaksi Järvenpään kaupunkia.  Tärkeänä pidettiin myös mahdollisimman laajan työllisyysalueen muodostumista alueelle. 
Kunnanhallituksen kokouksen jälkeen Keski-Uudenmaan kuntien neuvotteluissa on päädytty valmistelemaan aiesopimusta työllisyysalueen muodostamisesta siten, että Järvenpään kaupunki toimisi vastuukuntana. 

Työllisyysaluevalmistelun edistämiseksi tulee kuntien tehdä päätös yhteisen aiesopimuksen solmimisesta. Aiesopimuksella sopijapuolet sitoutuvat työllisyysalueen muodostamista koskevaan yhteiseen valmisteluun. Valmistelussa sitoudutaan mm. seuraaviin periaatteisiin:

  1. sopijapuolet muodostavat yhden työllisyysalueen
  2. työllisyysalue muodostetaan vastuukuntamallilla
  3. vastuukuntana toimii Järvenpään kaupunki

Aiesopimuksella sovitaan myös valmistelun organisoitumisesta, resursseista ja kustannustenjaosta. Aiesopimus tulee voimaan, kun sopijapuolet ovat sen allekirjoittaneet ja on voimassa, kunnes työllisyysaluetta koskeva järjestämisvastuusopimus on allekirjoitettu. Aiesopimus tuodaan valtuustolle päätöksentekoon siten, että sopimus voidaan allekirjoittaa vailla lainvoimaa olevana kesäkuun 2023 aikana. Hallintolain 49 f §:n 2 momentin mukaan päätös voidaan panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana, jos päätöksen täytäntöönpanoa ei yleisen edun vuoksi voida lykätä. Jotta alue ehditään muodostamaan ennen järjestämislaissa säädettyä määräaikaa, on päätös toimeenpantava välittömästi. 

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa, että 

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä liitteenä esitetyn työllisyysalueen muodostumista koskevan aiesopimuksen 
  • aloittaa yleisen edun vuoksi aiesopimuksen täytäntöönpanon vailla lainvoimaa olevana välittömästi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

  • Laura Knuutila, maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö, laura.knuutila@tuusula.fi

Perustelut

Hallituksen esitys julkisten työvoima-​ ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi hyväksyttiin eduskunnassa 1.3.2023,​ jonka mukaan julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään työ-​ ja elinkeinotoimistoilta kunnille. Kunnille siirtyvät myös elinkeino-​,​ liikenne-​ ja ympäristökeskusten julkisiin työvoimapalveluihin liittyvät hankintatehtävät ja elinkeino-​,​ liikenne-​ ja ympäristökeskusten sekä työ-​ ja elinkeinotoimistojen kehittämis-​ ja hallintokeskuksen julkisiin työvoimapalveluihin liittyvät maksatustehtävät. Siirtyviä tehtäviä valtiolla hoitava henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksella kuntiin tai kuntayhtymiin. Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu työ-​ ja elinkeinotoimistoilta siirtyy kunnille 1.1.2025.

Järjestämislain (Laki työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien voimaanpanosta) 3 §:n mukaan työllisyysalueen kuntien tulee toimittaa työ-​ ja elinkeinoministeriölle sopimus yhteisestä toimielimestä (vastuukuntamalli) tai kuntayhtymän perussopimus kahden viikon kuluessa sopimuksen hyväksymisestä ja kuitenkin viimeistään 31.10.2023. Kuntien tulee liittää sopimukseen palvelusuunnitelma,​ josta on käytävä ilmi:

a) tehtävien hoitamiseen varattavat taloudelliset ja henkilöstövoimavarat sekä niiden kohdentuminen
b) palvelujen tuottamista ja kohdentamista koskevat ratkaisut
c) toimipisteiden määrä ja sijoittuminen
d) yhteistyötahot ja –muodot
e) työperäisen maahanmuuton,​ työvoiman ja työpaikkojen kohtaannon sekä työvoiman liikkuvuuden edistäminen
f) varautuminen rakennemuutostilanteisiin.

Lisäksi kuntien tulee ilmoittaa,​ jos olemassaolevia TE-​palveluiden toimitiloja ei haluta vastanottaa.

Valtuusto päättää merkittävästä kuntien välisestä yhteistoiminnasta palvelujen järjestämisessä,​ johon myös työllisyysalueen muodostaminen vastuukunnan kautta katsotaan kuuluvan. Sama toimielin hyväksyy aiesopimuksen ja tulevan järjestämisvastuusopimuksen syksyllä 2023. Kunnanhallituksen on tarpeen antaa tavoiteltavaa ratkaisuvaihtoehtoa koskevia valmistelu-​ ja neuvotteluohjeita. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 8.5.2023 § 172 kannattaa ensisijaisesti kuntayhtymämallia ja toissijaisesti esitystä organisoitumisesta vastuukuntamallilla ja vastuukunnaksi Järvenpään kaupunkia.  Tärkeänä pidettiin myös mahdollisimman laajan työllisyysalueen muodostumista alueelle. 
Kunnanhallituksen kokouksen jälkeen Keski-​Uudenmaan kuntien neuvotteluissa on päädytty valmistelemaan aiesopimusta työllisyysalueen muodostamisesta siten,​ että Järvenpään kaupunki toimisi vastuukuntana. 

Työllisyysaluevalmistelun edistämiseksi tulee kuntien tehdä päätös yhteisen aiesopimuksen solmimisesta. Aiesopimuksella sopijapuolet sitoutuvat työllisyysalueen muodostamista koskevaan yhteiseen valmisteluun. Valmistelussa sitoudutaan mm. seuraaviin periaatteisiin:

  1. sopijapuolet muodostavat yhden työllisyysalueen
  2. työllisyysalue muodostetaan vastuukuntamallilla
  3. vastuukuntana toimii Järvenpään kaupunki

Aiesopimuksella sovitaan myös valmistelun organisoitumisesta,​ resursseista ja kustannustenjaosta. Aiesopimus tulee voimaan,​ kun sopijapuolet ovat sen allekirjoittaneet ja on voimassa,​ kunnes työllisyysaluetta koskeva järjestämisvastuusopimus on allekirjoitettu. Aiesopimus tuodaan valtuustolle päätöksentekoon siten,​ että sopimus voidaan allekirjoittaa vailla lainvoimaa olevana kesäkuun 2023 aikana. Hallintolain 49 f §:n 2 momentin mukaan päätös voidaan panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana,​ jos päätöksen täytäntöönpanoa ei yleisen edun vuoksi voida lykätä. Jotta alue ehditään muodostamaan ennen järjestämislaissa säädettyä määräaikaa,​ on päätös toimeenpantava välittömästi. 

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • hyväksyä liitteenä esitetyn työllisyysalueen muodostumista koskevan aiesopimuksen 
  • aloittaa yleisen edun vuoksi aiesopimuksen täytäntöönpanon vailla lainvoimaa olevana välittömästi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.