Valtuusto, kokous 12.11.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 133 Jokela-talon kalusteiden uusiminen, aloite

TUUDno-2018-859

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Aarno Järvinen esitti seuraavan aloitteen:

"Jokela-talo on valmistunut vuonna 1986. Talo on edelleen kirjaston ja Jokelan Kansalaisopiston toimintojen lisäksi erittäin tärkeä kokoontumispaikka myös jokelalaisille järjestöille ja erilaiselle harrastustoiminnalle. Taloa on osittain remontoitu ja mm. keittö on nyt hyvässä kunnossa. Kun rakennuksella on jo ikää yli 30 vuotta, on selvää, että talon kalustus ja muu varustus kaipaa
välttämätöntä kunnostusta ja uusimista. Tuusulan kunnan palveluverkkoselvityksessä onkin aivan oikein todettu, että "esim. aulatilan ja Jokela-salin kalustus on erittäin kulunutta."
Palveluverkkosuunnitelmassa esitetään akuuttina kirjaston hyllyjen uusimista, koska ne uhkaavat sortua kirjojen painosta ja todetaan, että samalla kannattaa suunnitella koko rakennuksen kaluston uusiminen.
Esitän, että vuoden 2019 talousarvioon varataan määräraha kirjaston remontin lisäksi myös talon aulan, Jokela-salin ja Dojon kalusteiden uusimiseen ja ilmeen kohentamiseen ja samalla täydennetään keittiön astiastoa ja tarvikkeistoa. Mm. kahvikuppeja on vuosien mittaan särkynyt niin, että niitä ei enää riitä isompiin tilaisuuksiin."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Perustelut

Jokela-talo on rakennettu 1986 ja ollut siitä lähtien aktiivisesti käytössä. Talossa toimii kirjasto, nuorisotilat ja Kansalaisopisto. Taloa on remontoitu osittain, mutta jo ikänsäkin puolesta talo on peruskorjausiässä ja vaatii remonttia.

Kunta on varannut vuoden 2019 talousarvioon määrärahan Jokela-talon ja sen kalustuksen kunnostamiseen.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että Jokela-talon uudistus toteutuu laajempana kuin kirjastohyllyjen uudistuksena vuonna 2019.

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara tuulehmuvi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • hyväksyä esittelytekstin mukaisen vastauksen valtuutettu Aarno Järvisen esittämään aloitteeseen
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Aarno Järvisen esittämän aloitteen 4.6.2018 § 81  tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan vastauksen valtuutettu Aarno Järvisen esittämään aloitteeseen
  • ehdottaa valtuustolle,​ että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Aarno Järvisen 4.6.2018 § 81 esittämän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa valtuutettu Aarno Järvisen 4.6.2018 § 81 esittämän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.