Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 15.11.2022

§ 116 Eläinsuojan ympäristöluvan selventäminen ympäristönsuojelulain 92 §:n mukaisesti, Peltola, Mäntsälä

TUUDno-2021-1012

Valmistelija

  • Katja Koli, ympäristötarkastaja, katja.koli@tuusula.fi

Perustelut

Toiminta ja sen sijainti 

Uudenmaan ympäristökeskus on päätöksellään 28.6.2007 No YS 844 myöntänyt Riikka Peltolalle ympäristöluvan eläinten pidolle eläinsuojassa, joka on tarkoitettu noin 75 lypsylehmälle, 55 hieholle ja 20 nuorkarjalle (alle 6 kk).

Tilakeskus sijaitsee haja-asutusalueella lähellä Pornaisten kunnan rajaa. Lähimmät asuinkiinteistöt sijaitsevat noin 200 metrin päässä talouskeskuksesta. Ohkolanjoki, jonka rannalla osa tilakeskuksen pelloista sijaitsee, kulkee lännessä noin 1,5 km:n etäisyydellä tilakeskuksesta.

Lannankäsittelyjärjestelmänä tilalla on lietelantamenetelmä. Tilalla on kaksi lietesäiliötä. Säiliöiden yhteenlaskettu lietetilavuus on 3 200 m3. Säiliöt ovat kattamattomia.

Asian vireilletulo 

Ympäristötarkastaja on 24.5.2022 suorittanut valvontasuunnitelman mukaisen määräaikaistarkastuksen Riikka Peltolan tilalla. Tarkastuksella todettiin, että tilakeskuksen yhteyteen on luvan myöntämisen jälkeen rakennettu uusi kuivalantala sekä rehuvarasto. Uusi kuivalantala sijaitsee eläinsuojan lounaispuolella. Lantala on katettu ja sen tilavuus on noin 480 m3. Kuivalantalassa varastoidaan vasikoiden lanta sekä pilaantunutta heinää.

Toiminnanharjoittaja on lisäksi kertonut, että tänä vuonna (2022) on kokeiltu lietelannan separointia. Lietelannan separointia on mahdollisesti tarkoitus jatkaa, jos se osoittautuu käytännölliseksi. Separointi tehdään tiiviillä alustalla. Separoitu kuiva-aines varastoidaan tällöin kuivalantalassa ja neste johdetaan lietealtaaseen.

Tilan eläinmäärä ei ole muuttunut, ​eikä toiminnassa ole tapahtunut muita muutoksia kuin edellä mainitut.   

Valvontaviranomaisen näkemyksen mukaan Riikka Peltolan ympäristölupapäätöstä on tarpeen selventää ympäristönsuojelulain 92 §:n tarkoittamalla tavalla toiminnassa tapahtuneiden vähäisten muutosten vuoksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marjo Alho, ympäristövalvontapäällikkö, marjo.alho@tuusula.fi

Ehdotus

Keski-​Uudenmaan ympäristölautakunta päättää selventää Riikka Peltolalle myönnettyä ympäristölupaa (28.6.2007 No YS 844) seuraavalla ympäristönsuojelulain 92 §:n tarkoittamalla lausumalla: 

Lausuma 

Tilalle on ympäristöluvan myöntämisen jälkeen rakennettu uusi kuivalantala. Tänä vuonna on myös kokeiltu lietelannan separointia, jota toiminnanharjoittaja suunnittelee jatkavansa, mikäli taloudellinen tilanne sen sallii. 

Keski-​Uudenmaan ympäristölautakunta toteaa, että toiminnan ympäristövaikutukset eivät muutu uuden kuivalantalan ja lietelannan separoinnin mahdollisen jatkumisen myötä. Eläinmäärä ei ole muuttunut, eikä toiminnassa muodostuva lantamäärä muutu luvan mukaisesta.

Vuonna 2007 myönnetyn ympäristöluvan (28.6.2007 No YS 844) lupamääräykset kattavat toiminnassa tapahtuneet vähäiset muutokset. Muutoksista ei aiheudu ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa aikaisemmin arvioidusta. Lupamääräyksiä ei siten ole tarpeen muuttaa. 

Etäisyys lähimpään häiriintyvään kohteeseen (lähin naapurikiinteistöllä sijaitseva asumiseen tai loma-​asumiseen tarkoitettu rakennus) on noin 200 m. Toiminnassa tapahtuneesta vähäisestä muutoksesta ei arvioida olevan vaikutuksia kenenkään oikeuteen tai etuun.  

Lausuman perustelut 

Lupaviranomainen voi toiminnanharjoittajan tai valvontaviranomaisen pyynnöstä saattaa ympäristöluvan tiedot ajan tasalle antamalla asiasta kirjallisen lausuman.

Lausuma voidaan antaa, ​jos se on merkitykseltään selventävä eikä sillä muuteta luvan tosiasiallista sisältöä niin, että muutoksesta voisi aiheutua ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa taikka muutosta kenenkään oikeuteen tai etuun. 

Asia on voitu ratkaista ympäristönsuojelulain 92 §:n mukaisella lausumalla. Muutos on merkitykseltään ainoastaan ympäristölupaa selventävä, eikä sillä muuteta luvan tosiasiallista sisältöä niin, että muutoksesta voisi aiheutua ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa taikka muutosta kenenkään oikeuteen tai etuun.  

Ympäristönsuojelulain 92 §:n mukaisessa lausumassa ei voida antaa ympäristölupaan liittyviä uusia määräyksiä tai muuttaa entisiä. Lausunto perustuu hakijan selvityksessä esittämään ja ympäristötarkastaja havaintoihin. Ympäristölupaa ei ole tarpeen tarkentaa muilta osin.   

Käsittelymaksu 

Käsittelymaksu määräytyy ympäristönsuojeluviranomaisen taksan (Keski-​Uudenmaan ympäristölautakunta 10.11.2020 § 129) mukaisesti.  Lupien, ilmoitusten, valvonnan ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut määräytyvät taksan maksutaulukon mukaisesti. Eläinsuojan ilmoituspäätös on 3 350 euroa. Luvan selventämisestä voidaan käsittelymaksu määrätä enintään 70 prosenttia vastaavan toiminnan lupapäätöksestä perittävää maksua pienemmäksi. Mikäli asian käsittelyn vaatima työmäärä on merkittävästi keskimääräistä vähäisempi, voidaan käsittelymaksu määrätä enintään 50 prosenttia taksan 3 §:n mukaista maksua pienemmäksi. Milloin taksan soveltaminen johtaa asian luonne ja merkitys huomioon ottaen kohtuuttoman suureen maksuun, voidaan erityisistä syistä käsittelymaksu määrätä taksan 3 §:n mukaista maksua alhaisemmaksi. Asian käsittelystä perittävä maksu on laskettu seuraavasti; 3350*0,​3=1005 -​>1005*0,​5=502,​5-​>502,​5*0,​7=351,​75 ja asian käsittelymaksu on siten 351,​75 euroa. 

Sovelletut oikeusohjeet

  • Ympäristönsuojelulaki (527/2014): § 27,​ 34, ​92, ​172, ​205, ​206;​
  • Tuusulan kunnan hallintosääntö (Tuusulan kunnanvaltuusto 10.12.2018 § 223);​
  • Keski-​Uudenmaan ympäristökeskuksen toimintasääntö (Keski-​Uudenmaan ympäristölautakunta 11.2.2020 § 15);​
  • Ympäristönsuojeluviranomaisen taksan (Keski-​Uudenmaan ympäristölautakunta 10.11.2020 § 129) 

Muutoksenhaku

Maksuun saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-​oikeudelta.  

Tiedoksianto

Päätös ja valitusosoitus: toiminnanharjoittaja/ virkakirjeellä

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Toiminnanharjoittaja: kirjeellä

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

VALITUSVIRANOMAINEN

Tähän päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta.

VALITUSAIKA

Määräaika valituksen tekemiselle on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Tavallinen tiedoksianto

  • Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä tai kuulutuksen julkaisemisesta viranomaisen verkkosivuilla.
  • Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä.
  • Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianomaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Todisteellinen tiedoksianto

  • Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen.
  • Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.
  • Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

VALITUSOIKEUS on:

  • asianosaisella
  • rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät
  • toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät
  • valtion valvontaviranomaisella ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella
  • muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella.

VALITUSVIRANOMAINEN

Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Vaasan hallinto-oikeudelle.

Vaasan hallinto-oikeuden kirjaamon yhteystiedot

käyntiosoite:                        Korholmanpuistikko 43
postiosoite:                          PL 204, 65101 Vaasa
puhelin:                                029 56 42780
faksi:                                    029 56 42760
sähköposti:                          vaasa.hao@oikeus.fi
sähköinen asiointipalvelu:   https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet#/
aukioloaika:                         maanantaista perjantaihin kello 8.00 – 16.15.

VALITUKSEN MUOTO JA SISÄLTÖ

Vaasan hallinto-oikeudelle osoitettu valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  • vaatimuksen perustelut;
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valituskirjelmään on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

OIKEUDENKÄYNTIMAKSU

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

PÖYTÄKIRJA

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen kirjaamosta.

Postiosoite:                            PL 60, 04301 Tuusula             
Käyntiosoite:                          Hyrylänkatu 8 C, Tuusula, 4. krs
Sähköpostiosoite:                  yaktoimisto@tuusula.fi
Puhelinnumero:                     (09) 87181 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 – 15.00.

Asianosaiselle lähetettävään valitusosoitukseen merkitään lähettämispäivä:

Päätös on annettu asianosaiselle tiedoksi kirjeellä, joka on lähetetty ____________________

Päätös on annettu asianosaiselle tiedoksi sähköpostilla, joka on lähetetty suoraan tietojärjestelmästä (lähetyspäivä näkyy saatteessa).