Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 20.9.2022

§ 93 Massaholmin kiviainesalueen ympäristölupa, maa-aineslupa ja toiminnan aloittamislupa, Vantaa, Seepsula Oy, lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirasto

TUUDno-2022-1709

Valmistelija

  • Saku Nurminen, ympäristötarkastaja, saku.nurminen@tuusula.fi

Perustelut

Lausuntopyyntö 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt Tuusulan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lausuntoa Seepsula oy:n maa-ainesten ottoa koskevasta maa-aineslupahakemuksesta sekä louhintaa- ja murskausta koskevasta ympäristölupahakemuksesta (yhteislupahakemus) ja aloituslupahakemuksesta. Lausunto on pyydetty jättämään 28.9.2022 mennessä (dnro ESAVI/9794/2022).

Hanketta koskevat tiedot 

Seepsula oy hakee samalla hakemuksella ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa ja maa-aineslain mukaista maa-aineslupaa kallion louhinnalle, ylisuurten lohkareiden rikotukselle, sekä siirrettävän murskaimen toiminnalle Massaholmin louhinta-alueella kiinteistöllä 92-418-8-72. Suunnittelualue sijaitsee Seepsula oy:n Tuusulan Senkkerin kiviainestehdasalueen länsipuolella Vantaan puolella kuntarajaa. Suunnittelualueella ei ole aiemmin harjoitettu maa- tai kiviainestenottotoimintaa. Hakemuksen mukaan Massaholmin alueelta irrotettavat louheet jalostetaan kiviainestuotteiksi yhtiön Tuusulan kunnan puolella olemassa olevalla kiviainestehtaalla. Lupaa haetaan kuitenkin myös siirrettävälle niin sanotulle varakiviainesmurskaamolle, joka sijoitetaan tarvittaessa väliaikaisesti Massaholmin louhinta-alueelle. Varamurskaamo ei ole hakemuksen mukaan toiminnassa samanaikaisesti kiviainestehtaan kanssa. Maa-aines- ja ympäristöluvan voimassaoloajaksi haetaan 20 vuotta.

Louhinnan kuvaus

Hakemuksen mukaan Massaholmin louhinta-alueelta louhittava kiviainesmäärä on noin 13 000 000 m3ktr. Louhinta-alue on laajuudeltaan noin 30 hehtaaria. Louhinta on suunniteltu toteutettavaksi tasolle +18 m (N2000), joka vastaa Tuusulan puolelle sijoittuvan nykyisen louhinta-alueen voimassa olevan luvan mukaista alinta louhintatasoa. Louhinta-alueen itäreuna tulee suunnitelmien mukaan yhdistymään voimassa olevaan +18 m tasoon ulottuvaan syvennyslouhinnan lupa-alueeseen. Hakemuksen mukaan louhinta toteutetaan koko alueella siten, että koko Seepsulan louhosalue louhitaan vaihtelevalta maanpinnalta tasolle +42 m, jonka jälkeen aluetta lähdetään syventämään tasolle +18 m asti. Tason +42 m yläpuolella louhintakerrokset voivat olla paikoin yli 12 metriä, mutta tason +42 m alapuolella louhintakerrokset ovat aina noin 12 metriä kerrallaan. Massaholmin louhinta-alueen vuosittaiseksi louhintamääräksi haetaan enimmillään 1 800 000 kiintokuutiometriä, eli noin 5 000 000 tonnia.

Hakemuksen mukaan louhinnasta toimitetaan hyvissä ajoin (noin 2‒5 vuotta ennen luvan voimassaoloajan päättymistä) uusi syvennyslupahakemus ennen haetun tason +18 m saavuttamista. Tarkoitus on hakijan mukaan siirtyä ottamisessa vielä alaspäin hankealueelle tehdyissä YVA-menettelyissä arvioidun mukaisesti, jolloin haetaan joko uutta lupaa tai esitetään jälkihoitosuunnitelma. Vaihtoehtoisesti viranomaiselle toimitetaan hyvissä ajoin (1‒2 vuotta ennen voimassaolon päättymistä) alueen jälkihoitosuunnitelma hyväksyttäväksi.

Esitetyt toiminta-ajat

Hakija esittää toiminnalle seuraavia toiminta-aikoja riippuen siitä, tapahtuuko toiminta kulloinkin alle vai yli 500 metrin etäisyydellä lähimmistä asuinrakennuksista:

  • Murskaaminen arkisin ma-pe klo 6-22;
  • Poraaminen (yli 500 m) arkisin ma-pe klo 6-22;
  • Poraaminen (alle 500 m) arkisin ma-pe klo 7-18;
  • Poraaminen (alle 500 m tasoilla +42…+18) arkisin ma-pe klo 7-21;
  • Rikotus (yli 500 m) tasolla +42 arkisin ma-pe klo 7-18;
  • Rikotus (yli 500 m) tasolla +30…+18 arkisin ma-pe klo 7-20;
  • Rikotus (alle 500 m) arkisin ma-pe klo 8-16;
  • Räjäytykset arkisin ma-pe klo 10-17;
  • Kuormaaminen ja kuljetus arkisin ma-pe klo 6‒22 ja la klo 7-18;
  • Meluavat kunnossapito- ja huoltotyöt, valmistelutyöt (yli 500 m) arkisin ma-pe 6-22;
  • Meluavat kunnossapito- ja huoltotyöt, valmistelutyöt (alle 500 m) sekä Kiilan suojavallin rakentaminen arkisin ma-pe klo 7-18; ja
  • Meluamaton kunnossapito- ja huoltotyö, valmistelutyö ma-su klo 00-24.

 

Kaivannaisjätteiden sijoittaminen

Hakemuksen mukaan louhinta-alueelta poistettavat pintamaat, joiden määrä on noin 700 000 kuutiometriä, sijoitetaan louhinta-alueen eteläpuolelle kiinteistöille 92-418-8-73 ja 92-418-6-14 rakennettavaan niin sanottuun Kiilan suojavalliin. Osa pintamaista hyödynnetään mullan valmistuksessa. Suojavallin tukiranka rakennetaan hakemuksen mukaan louheesta, jota kuluu tukirangan rakentamiseen noin 300 000–400 000 kuutiometriä. Kiilan suojavalli on saanut maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan, jonka perusteella suojavallia on jo alettu rakentamaan. Pintamaiden sijoittamisen jälkeen valmiin suojavallin päälle on suunnitelmissa sijoittaa aurinkopaneeleja, joista muodostuu tulevaisuudessa Seepsulan Aurinkovoimala nro 3. Hakemuksen mukaan suojavalli on tarkoitus rakentaa valmiiksi ennen Massaholmin louhinnan aloittamista ja sen on tarkoitus toimia louhinta-alueella muodostuvan melun ja pölyn leviämistä rajoittavana rakenteena.

Liikennöinti

Hakemuksen mukaan toiminnan liikennöinti suoritetaan nykyisen voimassaolevan Seepsula oy:n kiviainestehtaan kautta pääportilta Senkkerin metsätielle (yksityistie) ja siitä edelleen pääosin Katriinantielle ja edelleen kehä III:lle. Pienempi osa kuljetuksista suuntautuu pohjoiseen Myllykyläntielle. Hakemuksen mukaan raskaan liikenteen määriin ei tule muutoksia, koska louhintaa suoritetaan koko laajentuvalla louhinta-alueella yhdessä paikassa kerrallaan samoilla louhinta- ja jalostusmäärillä, kuin voimassa olevassa luvassa. Kaikki louheet koko alueella jalostetaan yhdessä kiviainestehtaassa, jonka kapasiteettiin ei haeta muutoksia. Tällöin tuotteiden kuljetusmäärät eivät muutu nykyisestä.

Päästöt ja ympäristövaikutukset

Hankkeesta on tehty ympäristövaikutusten arviointi (YVA), josta Uudenmaan ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän 4.1.2021. Hakemuksen mukainen toiminta ei vastaa suoraan YVA:ssa arvioituja vaihtoehtoja mm. alimman louhintatason sekä ylijäämämaan läjitystoiminnan osalta. Ylijäämämaan läjitystoiminnalle ei ole haettu lupaa vireillä olevassa hakemuksessa.

Suunnitelman mukaan Massaholmin louhinta-alueen hulevedet suotautuvat irtilouhitussa pohjassa ottoalueen itäpuolen olemassa olevalle louhokselle, josta vedet johdetaan nykyisellä hallintatavalla joko pohjoiseen tai etelään olemassa ja käytössä olevia purkautumisreittejä pitkin.

Vesien ohjaus järjestetään viettona etelään Kiilinojaan, mutta tarvittaessa voidaan käyttää vesien pumppausjärjestelyjä. Pohjoiseen Koivistonojaan vedet johdetaan pumppaamalla. Hakemuksen mukaan vesien määrä purkuojissa ei muutu, koska valuma-alue ei muutu oleellisesti.

Hakemuksen mukaan pintavesiin aiheutuu päästöinä lähinnä typpikuormitusta. Kiilan suojavallin alueella muodostuvat vedet virtaavat Kiilinojaan.

Massaholmin louhinnasta yhdessä viereisen kiviainestehtaan toiminnan kanssa on laadittu melumallinnus, joka on liitetty lupahakemukseen. Myös varakiviainesmurskaimen melun leviäminen on arvioitu mallintamalla. Mallinnuksen mukaan laskennalliset melutasot lähiympäristössä jäävät alle melutason ohjearvojen, vaikka melussa huomioitaisiin impulssimaisuuskorjaus. Suojavallin laajentaminen toteutetaan Kiilan suojavallin osalta maisematyöluvalla rakennetun suojavallin takana, mikä hakemuksen mukaan vähentää melun leviämistä asutuksen suuntaan.

Hakemuksen mukaan pölypäästöjä voi muodostua kaikissa kiviaineksen tuotantovaiheissa. Hakemuksessa esitettyjen tietojen mukaan suurin osa kiviainestuotannon pölypäästöstä koostuu karkeista hiukkasista, jotka laskeutuvat lähelle päästölähdettä. Pölyn muodostumista vähennetään hakemuksen mukaan suolaliuoksella tapahtuvalla pölynsidonnalla sekä vedellä tehtävillä kasteluilla. Hakemuksen mukaan louhinta Massaholmin alueella ei lisää toiminnasta aiheutuvia pölyvaikutuksia.

Räjäytysten ilmanpainevaikutusten seuranta on aloitettu vuonna 2018 joulukuussa ja mittauksia suoritetaan toistaiseksi. Jatkuvia tärinämittauksia on suoritettu vuodesta 2008 asti.

Hakemuksen mukaan toiminnalla ei normaalitilanteessa ole vaikutuksia maaperään tai pohjaveteen.

Esitys tarkkailusta

Hakemukseen sisältyy esitys toiminnan käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailusta. Käyttötarkkailua ovat mm. laitteiden ja koneiden kunnon seuranta. Käyttötarkkailussa suoritetaan myös jatkuvaa riskinarviointia, jonka tarkoituksena on ennakoida mahdolliset poikkeukselliset tilanteet, jolloin niihin voidaan puuttua ennen niiden syntymistä. Käyttötarkkailua ovat myös alueen ilmanlaadun visuaalinen seuraaminen ja arviointi sekä äänitasojen kuulonvarainen havainnointi ja arviointi. Alueen siisteyttä tarkkaillaan visuaalisesti ja havaitut epäkohdat korjataan nopeasti.

Melua, pölyä ja tärinää tarkkaillaan omavalvontana. Tarvittaessa suoritetaan pölypitoisuuksien mittaus tai melumittaus, joilla varmennetaan mallinnusten paikkansapitävyys. Tärinää tarkkaillaan jatkuvatoimisilla laitteilla lähiympäristön rakennusten kivijalassa, joista tulee tärinätulokset välittömästi jokaisen räjäytyksen jälkeen.

Pinta- ja pohjavesien tarkkailu on esitetty hakemukseen liitetyssä erillisessä tarkkailusuunnitelmassa. Suunnitelmassa esitetään täydennyksiä Seepsulan olemassa olevan toiminnan pinta- ja pohjavesitarkkailuun, jonka esitetään jäävän muilta osin voimaan. Täydennyksinä tarkkailuun esitetään kolmea uutta pohjaveden tarkkailupistettä Massaholmin alueen länsipuolella, joista kaksi on rengaskaivoja ja yksi uusi pohjaveden havaintoputki. Pintavesien tarkkailun esitetään säilyvän nykyisellään. Hakemuksen mukaan pintaveden laadun tarkkailun lisäksi kalaston määrää ja tilaa voidaan seurata tarvittaessa sähkökoekalastuksilla Koivistonojasta tai Krapuojasta.

Seepsula oy hakee lupaa toiminnan aloittamiseen muutoksenhausta huolimatta (YSL 199 §) ennen luvan lainvoimaisuutta. Aloittamislupahakemus koskee koko hakemuksen mukaista toimintaa, mutta vaihtoehtoisesti aloittamislupaa haetaan pintamaiden poistamiselle ja Kiilan suojavallin rakentamiselle valmiiksi. Hakemuksen mukaan aloittamishakemuksen mukaisen toiminnan aloittaminen ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi, koska suunniteltu toiminta on kaavoituksen mukaista ja tarkoituksena on olemassa olevankin toiminnan melun ja pölyn leviämisen estäminen lähiasutukseen. Aloittamishakemuksen vakuudeksi suojavallin osalta esitetään 40 000 euroa, joka hakemuksen mukaan kattaa suojavallin tasaamisen ja siistimisen sekä istuttamisen. Lupaviranomaista pyydetään määrittelemään louhinnan aloitusvakuus. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Marjo Alho, ympäristövalvontapäällikkö, marjo.alho@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää antaa Seepsula oy:n vireillä olevan lupahakemuksen johdosta seuraavan lausunnon:

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan lausunto

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on myöntänyt kokouksessaan 8.6.2021 § 60 Seepsula oy:lle kalliokiviaineksen ottamisen ja jalostuksen maa-ainesluvan ja ympäristöluvan sekä aloitusluvan (yhteislupa). Yhteislupa-alue sijoittuu kokonaisuudessaan Tuusulan kunnan puolelle. Yhteislupapäätös koskee otto- ja ottamisalueen osalta kiinteistöjä Fågelbergmosse 858-411-3-140 ja Kalliola 858-411-1-182 (nyt Kalliola 858-411-1-185). Lupapäätöstä koskeva suunnittelu- ja ottamisalue sijoittuu lisäksi kiinteistöjen Hannele 858-411-1-179, Lumina 858-411-1-184, ja Degermosse 858-411-1-145 alueelle. Yhteislupapäätöksen alin ottamistaso on +18, uuden kiviainestehtaan esimurskainta varten voidaan kuitenkin toteuttaa syvennyskaivanto tasoon +3. Yhteislupapäätöksen mukaisen ottamisalueen pinta-ala on 157 ha ja ottoalueen pinta-ala 92 ha. Päätöksen kokonaisottomäärä on yhteensä 29 200 000 m3ktr ja vuotuinen otto 1 460 000 m3ktr. Yhteislupa on voimassa 20 vuotta luvan lainvoimaiseksi tulemisesta.

Yhteislupapäätöksen mukaan alueelta saa louhia kalliokiviaineksia lupahakemuksessa esitetyn nykyisen kiviainestehtaan aikana enintään 1 400 000 m3ktr/v. Alueelta saa louhia kalliokiviaineksia lupahakemuksessa esitetyn uuden kiviainestehtaan aikana enintään 2 000 000 m3ktr/v. Alueella saa murskata kiviainesta nykyisen kiviainestehtaan aikana enintään 3 400 000 tn/v, josta enintään 50 000 tn/v voidaan tuoda toiminta-alueen ulkopuolelta. Alueella saa murskata kiviainesta lupahakemuksessa esitetyn uuden kiviainestehtaan aikana enintään 5 000 000 tn/v, josta enintään 2 500 000 tn/v voidaan tuoda toiminta-alueen ulkopuolelta.

Yhteislupapäätöksen mukaan muualta tuotavan louheen vastaanotolla tarkoitetaan ensisijaisesti mahdollisuutta nykyisen toiminta-alueen viereisten kiinteistöjen kiviainesvarantojen jalostamiseen Seepsulan kiviainestehtaalla.

Yhteislupapäätöksen lupamääräyksen 11 mukaan poraamista ja louheen rikotusta saa tehdä arkisin maanantaista perjantaihin klo 7.00–18.00. Rikotus on kuitenkin tehtävä klo 8.00–16.00, kun toiminnan etäisyys melulle alttiisiin kohteisiin on alle 500 metriä. Räjäytyksiä saa tehdä arkisin maanantaista perjantaihin klo 10.00–15.00 ja poikkeuksellisesti klo 15.00–17.00. Murskaamista saa tehdä arkisin maanantaista perjantaihin klo 6.00–22.00. Kuormauksia ja tuotekuljetuksia saa tehdä arkisin maanantaista perjantaihin klo 6.00–22.00 ja lauantaisin klo 7.00–18.00 pois lukien yleiset juhlapäivät. Valmistelevia töitä kuten pintamaiden poistoa, vallien rakentamista sekä meluavia kunnossapito- ja huoltotöitä saa tehdä arkisin maanantaista perjantaihin klo 6.00-22.00. Edellä mainitut työt on kuitenkin tehtävä klo 7.00-18.00, kun toiminnan etäisyys melulle alttiisiin kohteisiin on alle 500 metriä. Melua aiheuttamatonta kunnossapitoa ja kaluston huoltoa saa tehdä maanantaista sunnuntaihin klo 00.00-24.00. Louhintaa, louheen kuormauksia ja kuljetuksia ei saa tehdä lainkaan 1.6.–31.8. välisenä aikana sillä osalla ottoaluetta, jolta etäisyys melulle alttiisiin kohteisiin on alle 500 metriä.

Yhteislupapäätöksessä on määrätty pinta- ja pohjavesitarkkailusta sekä lähimpien talousvesikaivojen laaduntarkkailusta (lupamääräys 34). Vesien tarkkailu perustuu toiminnanharjoittajan tarkkailusuunnitelmaan ”Seepsula oy, Senkkerin kiviainestehdas, pinta- ja pohjavesien tarkkailusuunnitelma, päivitetty 26.4.2021”. Lupapäätöksessä on määrätty vesistötarkkailun lisäksi melun, ilmanlaadun sekä irtilouhinnan aiheuttaman tärinän ja ilmanpainevaikutuksen tarkkailusta. Seepsula oy:n lupahakemuksessaan esittämien kalliorako-olosuhteiden varmistamiseksi ja mahdollisten vesivuotojen selvittämiseksi ottoalueen kallioseinämiä ja niiden laatua on edellytetty tarkkailtavaksi louhintatyön edetessä tarkkailusuunnitelman (19.5.2021) mukaisesti.

Seepsula oy on laittanut 1.9.2021 Keski-Uudenmaan ympäristölautakuntaan vireille ympäristönsuojelulain 89 §:n ja maa-aineslain 16 §:n mukaisen hakemuksen lainvoimaisen ympäristölupapäätöksen ja maa-aineslupapäätöksen (yhteislupapäätös 8.6.2021 § 60) muuttamiseksi. Toiminnalle haetaan myös aloituslupaa mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Muutoslupahakemus koskee lainvoimaisen yhteislupapäätöksen:

  • lupamääräyksen 4 muuttamista toiminta-alueen ulkopuolelta nykyiselle murskaamolle tuotavan kiviainesmäärän osalta (nyt 50 000 tn/v, muutos 2 500 000 tn/v);
  • lupamääräyksen 11 vuorokautisten toiminta-aikojen (ma-pe) muuttamista poraamisen osalta (nyt klo 7-18, muutos klo 6-22 tai alle 500 metrin etäisyydellä melulle alttiista kohteesta joko klo 7-18 luonnollisella maanpinnantasolla tai klo 7-21 louhintatasolla +42…+18);
  • lupamääräyksen 11 vuorokautisten toiminta-aikojen (ma-pe) muuttamista rikotuksen osalta (nyt klo 7-18 tai klo 8-16, muutos klo 7-18 tasolla +42, klo 7-21 tasolla +30…+18 ja klo 8-16 alle 500 metrin etäisyydellä melulle alttiista kohteesta); ja
  • lupamääräyksen 19 muuttamista pölyntorjuntaan käytetyn suolan osalta.

 

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus on kuuluttanut muutoshakemuksen 15.6.-22.7.2022. Hakemuksen käsittely on tätä kirjoitettaessa kesken.

Seepsula oy:n lainvoimaisen yhteislupapäätöksen valvontaviranomainen on Tuusulan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle tehdyt ja Seepsula oy:n Senkkerin kiviainesalueen toimintaan liittyvät haittailmoitukset ovat koskeneet pääosin louhintaräjäytysten ilmanpaineiskuja tai toiminta-alueelta kuuluvia yksittäisiä kolahdusääniä erityisesti toiminnan aamutunneilla. Haittailmoituksia ilmanpaineiskuista on tehty sekä Tuusulan kunnan että Vantaan kaupungin puolelta. Haittailmoituksia on tehty Vantaan kaupungin puolelta myös meluvallien rakennustöiden aiheuttamasta melusta, osa näistä toiminnoista on sijainnut Vantaan kaupungin puolella ja ne on toteutettu Vantaan rakennusvalvontaviranomaisen myöntämällä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisella luvalla.

Seepsula oy:n nykyisen toiminta-alueen hulevedet johdetaan irtilouhintapatjan kautta sekä pohjoiseen että etelään. Alueen pohjoispuolen vedet pumpataan louhimosta pohjoiseen Koivistonojan, josta ne kulkeutuvat edelleen Krapuojan kautta Vantaanjokeen. Toiminta-alueen eteläosan vedet ohjautuvat painovoimaisesti etelään Kiiliojan kautta edelleen Tuusulanjokeen. Toiminta-alueen nykyistä vesien käsittelyjärjestelmää voidaan pitää toimivana. Typen pitoisuuksien vähäistä kohoamista lukuun ottamatta nykyisen kivenjalostustoiminnan vesistövaikutukset ovat hyvin hallinnassa. Lainvoimaista yhteislupapäätöstä koskevassa lupahakemuksessa ei ole esitetty kalastotarkkailutietoja purkuvesistöistä eikä lupapäätöksessä ole edellytetty kalastotarkkailua.

Vireillä olevassa lupahakemuksessa esitetty toimenpide tarkoittaa Seepsula oy:n toiminnan laajentumista siten, että kiviainesalue sijoittuu kahden kunnan alueelle. Laajennuksen myötä kiviaineksen louhintaa toteutetaan sekä Vantaan että Tuusulan puolella. Kiviaineksen murskaus tapahtuu pääosin nykyisen yhteisluvan mukaisella alueella, jolloin irtilouhitun kiviaineksen kuljetus tulee tapahtumaan kuntarajan yli. Vantaan kaupungin puolella olevan louhimoalueen vedet ohjataan nykyisen kiviainesalueen vedenkäsittelyjärjestelmään Tuusulan puolelle. Vireillä olevassa lupahakemuksessa esitetty toiminta tulee kasvattamaan ottoalueen pinta-alaa ja siten myös toiminnassa syntyvän ja käsiteltävän hulevesien määrää. Jotta toiminta-alueella tapahtuvan irtilouhinnan ympäristövaikutukset eivät kasvaisi lainvoimaisessa yhteislupamenettelyssä arvioidusta, tulisi toiminta-alueen yhteinen vuosittainen louhintamäärä rajoittaa siten, että se ei ylitä koko ottoalueella nykyisen lupapäätöksen louhintamääriä.

Vireillä olevassa lupahakemuksessa on esitetty melukarttaliitteet Massaholmin kiviainesalueelta. Melumallinnusta tulisi täydentää melumallinnuksen tehneet asiantuntijan tekemällä selvityksellä siten, että selvityksestä käy ilmi tarkasteltava alue ja sen ympäristö, melutasojen laskenta, laskentamenetelmä, maastoprofiili ja rakennukset, melulähteet ja toiminta‐ajat, liikenne, laskentatilanteet, meluntorjunta, laskentatulokset ja tulosten tarkastelu. Lupahakemuksessa esitetyn siirrettävän (melumallinnuksessa tela-alusteisen) murskauslaitteiston siirtyessä louhintarintauksen mukana tulisi melumallinnuksessa huomioida murskauslaitteiston sijainti siten, että mallissa on huomioitu murskauslaitteiston sijainti enimmäismelutapauksessa. Melumallinnuksessa tulisi huomioida myös eteläisen meluvallin rakennustyön määrällinen ja laadullinen meluvaikutus Vantaan Kesäkylän alueeseen. Melukarttaliitteissä esitetyn Tuusulan kunnan alueelle sijoitettavan maavallin (h=5 metriä) tarve jää epäselväksi.

Seepsula oy:n nykyinen yhteislupapäätös mahdollistaa nykyisellä tuotantoalueella käytettävän kiinteän murskauslaitteiston lisäksi siirrettävää murskauslaitteistoa. Siirrettävää murskauslaitteistoa voidaan käyttää esimerkiksi kiviainestehtaan tuotantokatkosten yhteydessä tai tuotteiden jatkojalostamiseen ilman esimurskainta. Myös nyt vireillä olevassa lupahakemuksessa on esitetty varamurskaamon sijoittamista tuotantoalueelle. Tulevassa lupapäätöksessä tulisi rajata nyt haettavan varamurskauslaitteiston käyttöä vain erityisen poikkeustilanteen varamurskaamona. Murskauslaitteiston tarvitseman polttoaineen varastointi tuotantoalueelle edellyttää MURAUS-asetuksen 9 §:n mukaisia tukitoimintarakenteita.

Vireillä olevassa lupahakemuksessa on esitetty uusi pinta- ja pohjavesien tarkkailusuunnitelma (päivitetty 7.6.2022). Päivitetyssä tarkkailusuunnitelmassa esitetään, että nykyisen toiminnan tarkkailusuunnitelma jää voimaan, esitetty tarkkailusuunnitelma täydentää muuta tarkkailua ja tarkkailut voidaan tarpeen mukaan yhdistää samaan raportointiin. Lupahakemuksen mukaan melua, pölyä ja tärinää tarkkaillaan omavalvontana. Tarvittaessa suoritetaan pölypitoisuuksien mittaus tai melumittaus, joilla varmennetaan mallinnusten paikkaansa pitävyys. Tärinää tarkkaillaan jatkuvatoimisilla laitteilla lähiympäristön rakennusten kivijalassa, joista tulee tärinätulokset välittömästi jokaisen räjäytyksen jälkeen.

Lainvoimaisessa yhteislupapäätöksessä tarkkailut on määrätty toteutettavan Seepsula oy:n kiviainesalueen päästövaikutukseen perustuen sekä Vantaan kaupungin että Tuusulan kunnan alueella. Vastaavat tarkkailumääräykset tulee sisällyttää myös tulevaan lupapäätökseen. Tulevassa lupapäätöksessä toiminnan tarkkailu tulee järjestää siten, että hyväksyttävissä tarkkailusuunnitelmissa otetaan huomioon kiviainestoiminta kokonaisuutena. Toiminnalla tulisi siten olla jokaista päästövaikutusta (melu, ilmanlaatu, tärinä, vaikutukset pinta-, pohja- ja talousveteen) koskeva ja koko aluetta koskeva tarkkailusuunnitelma.

Kiviainestoiminnan harjoittaminen Senkkerin kiviainesalueella kahden kunnan alueelle kahden eri viranomaisen lupapäätöksellä voi aiheuttaa ongelmia toiminnan valvonnan kannalta. Rajanaapureilla ja mahdollisilla muilla asianosaisilla voi olla epäselvää kumman valvontaviranomaisen puoleen haittailmoitusten osalta pitäisi kääntyä. Vastaavasti toimivaltaisen valvontaviranomaisten selvittäminen erilaisissa haittatilanteissa voi edellyttää runsaasti työtä molemmissa valvontaviranomaisissa. Kiviainesalueen yhtenäisen luvituksen ja valvonnan selkeyden kannalta alueen lupa- ja valvontaviranomaisuus tulisikin olla yhdellä viranomaisella.  

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin, että Atte Kolehmainen poistui tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 18:29.

Tiedoksi

Sähköisesti: avi.fi/sahkoiset-lomakkeet (dnro ESAVI/9794/2022).

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.