Kasvatus- ja sivistyslautakunta, kokous 20.9.2022

§ 97 Päihdevalistus Tuusulassa -aloite

TUUDno-2022-1419

Aikaisempi käsittely

Perustelut

"Korona-ajan jälkeen on lasten ja nuorten hyvinvoinnissa näkynyt selviä muutoksia huonompaan. Pahoinvointi, mielen ongelmat sekä päihteiden käyttö ovat lisääntynyt. Lasten ja nuorten hyvinvointi on meidän päättäjien, vanhempien sekä alan ammattilaisten vastuulla. Sosiaalisessa mediassa leviävä päihteiden käytön ihannointi on levinnyt myös meille Tuusulaan ja keskustelu humalatilan hakuisuudesta on lisääntynyt nuorten keskuudessa. Kirkkaan alkoholin saaminen alaikäisenä on helppoa esimerkiksi pikaviestintäpalvelun snapchatin kautta. On saatu tietoa, että alakoulu ikäiset lapset ovat päätyneet sairaalahoitoon kirkkaan alkoholin juomisesta, kun eivät ymmärrä kuinka vaarallisesta juomasta on kyse. Apua ja tietoa on oltava saatavilla ja ennaltaehkäisevästi. Herääkin kysymys, onko meillä Tuusulassa päihdevalistusta kouluissa riittävästi? Olisiko hyvä palauttaa lakkautettu nuorisolautakunta toimintaa näin korona-ajan jälkeen ja toimimaan vahvana nuorison äänenä Tuusulassa tuoden meille päättäjille konkreettista, ensikäden tietoa kuinka meidän Tuusulan lapsilla ja nuorilla sujuu ja mitä tukea he tarvitsisivat?

Tuusulan perussuomalaiset ehdottavat, että päihdevalistusta lisättäisiin kouluissa ja että Tuusulan kunta tekisi yhteistyötä esimerkiksi Elämäni sankarit ry:n kanssa. Heiltä saisi tukea ja ohjausta päihdevalistukseen kouluissa. Olisi myös tärkeää tiivistää yhteistyötä perheiden kanssa esimerkiksi ongelmaa koskevien vanhempainiltojen muodossa."

Päätös

Lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi
  • Helena Palola, kasvun ja oppimisen tuen päällikkö, helena.palola@tuusula.fi

Perustelut

Opetussuunnitelmassa päihdevalistus kuuluu mm. terveystiedon ja ympäristöopin sisältöihin. Laaja-alaisen osaamisen kokonaisuuksissa aihe liittyy erityisesti L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot. Tavoitteena on, että päihdevalistusta perusopetuksessa käsitellään ikätasoisesti pitkäjänteisesti peruskoulun aikana. Sen myötä lapsille ja nuorille kehittyy sekä tietoa päihteiden käytön haitoista, että taitoja tehdä omaa terveyttä edistäviä päätöksiä ja valintoja.  

Elämäni Sankari ry, Keusote kuntayhtymä ja alueen kunnat ovat sopineet toteuttavansa ”Pidä Pääsi” -koulukiertueen tulevana lukuvuonna. Kiertueen tavoitteena on tuottaa kouluille tukea ehkäisevään päihdetyöhön. Kohderyhmänä on alueen yläkoulujen 7.-luokkalaiset. Kyseisen "Pidä pääsi" -kiertueen yhteydessä järjestetään myös opettajien info ja vanhempainilta. 

Osana SITKO (Sitouttavan kouluyhteisötyö) hanketta on yhdessä Vanhempainliiton kanssa järjestetty  Teamsin kautta yhteensä viisi vanhempainiltaa yläkouluikäisten lasten vanhemmille. Yhden tapaamisen teemana oli päihteet. Ko. illassa vieraina oli Ehyt, Jokelan koulukeskuksen terveydenhoitaja, sekä nuorten päihdepysäytyksen vastaava ohjaaja. Ko. Vanhempainilloista saadun hyvän palautteen perusteella ko. vanhempainiltojen järjestämistä jatketaan myös lukuvuonna 2022- 23. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Johanna Sipiläisen, Ari Koposen ja usean muun valtuutetun esittämän aloitteen 20.6.2022 § 96 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.