Perustelut
Lainsäädännöllinen tausta
Varhaiskasvatuslain 5 §:n mukaan kunta voi järjestää varhaiskasvatusta omana tuotantona tai hankkia ne sopimukseen perustuen muulta palvelujen tuottajalta siten kuin kuntalain 8 ja 9 §:ssä säädetään. Kunta voi myös antaa palvelun käyttäjälle sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun lain (569/2009) mukaisen palvelusetelin.
Varhaiskasvatuslain 14 §:n mukaan lapsen vanhemmilla tai muilla huoltajilla, jotka eivät valitse kunnan järjestämää varhaiskasvatuspaikkaa, on lapsen muulla tavalla tapahtuvan hoidon tai varhaiskasvatuksen järjestämiseksi oikeus lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996) mukaiseen tukeen.
Kunnan on pyrittävä järjestämään varhaiskasvatusta lähellä palvelun käyttäjiä ottaen huomioon asutuksen sijainti sekä liikenneyhteydet.
Valmistelun taustaa
Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti kokouksessa 26.10.21 (§101) aloittaa varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin valmistelun. Lisäksi lautakunta antoi kunnanhallitukselle tiedoksi varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin valmistelun aloittamisen.
Kokouksessa 14.12.2022 (§128) esiteltiin kasvatus- ja sivistyslautakunnan hyväksymän alustavan suunnitelman mukaisesti palvelusetelin sääntökirjaluonnos ja käytiin lähetekeskustelu valmistelun etenemisestä.
Varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin sääntökirjaluonnos toimitettiin tiedoksi lautakunnalle esityslistan oheismateriaalina.
Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 26.4.2022 (§39) ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää ottaa käyttöön Tuusulan kunnan varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin 1.8.2023 alkaen.
Lautakunta päätti ehdottaa kunnanhallitukselle palvelusetelin enimmäisarvoksi 870 euroa. Lisäksi lautakunta hyväksyi palvelusetelisääntökirjan rakenteen ja valtuutti varhaiskasvatuspäällikön täydentämään sääntökirjaan kokouksessa päätetyt asiat.
Lisäksi lautakunta päätti 26.4.22, että palvelusetelisääntökirja tuodaan hyväksyttäväksi lautakuntaan palvelusetelin käyttöönoton varmistuttua.
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 2.5.2022 (§160) ehdottaa valtuustolle, että kunnan valtuusto päättää ottaa käyttöön Tuusulan kunnan varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin 1.8.2023 alkaen ja että palvelusetelin enimmäisarvo on 870 euroa.
10/2021 |
Kasvatus- ja sivistyslautakunta |
Päätös varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin valmistelun aloittamisesta |
11-12/2021 |
Kasvatus- ja sivistyslautakunta |
Sääntökirjaluonnoksen esittely ja lähetekeskustelu valmistelun etenemisestä |
1-2/2022 |
Yksityiset palvelutuottajat |
Palveluntuottajien kuuleminen sääntökirjaluonnoksesta, palvelusetelin arvosta ja hintakatosta |
4/2022 |
Kasvatus- ja sivistyslautakunta |
Sääntökirjan hyväksyminen ehdollisena ja lautakunnan esitys palvelusetelin arvosta ja hintakatosta |
5/2022 |
Kunnanhallitus |
Päätös palvelusetelin arvosta ja hintakatosta ehdollisena |
12/2022 |
Kunnanvaltuusto |
Päätös varhaiskasvatuksen tulosidonnaisen palvelusetelin käyttöönotosta käsitellään talousarvion kästittelyn yhteydessä |
Tehdyt päivitykset
Palvelusetelisääntökirjaan on päivitetty lautakunnan hyväksymä palvelusetelin enimmäisarvo 870€. Lisäksi siihen on päivitetty lautakunnan hyväksymät lapsen iän ja varhaiskasvatustarpeen mukaiset kertoimet.
Ikäkerroin:
- Alle 3-vuotiaat lapset, kerroin 1,52
- 3 vuotta täyttänyt lapsi, kerroin 1
Varhaiskasvatusaikakerroin
- Kokoaikainen (vähintään 35 tuntia kestävä) varhaiskasvatus, kerroin 1
- 21 tuntia – 34 tuntia kestävä varhaiskasvatus, kerroin 0,85
- Osa-aikainen varhaiskasvatus (enintään 20h viikossa), kerroin 0,5
Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus
- varhaiskasvatus yli 20 tuntia viikossa kerroin 0,5
- varhaiskasvatus enintään 20 tuntia viikossa, kerroin 0,47
Varhaiserityiskasvatus, kerroin 0,5 – 3,0
Lisäksi tehtiin muutoksia seuraaviin kohtiin:
- 2.1 ehdotetaan, että perheen maksama hinta palveluntuottajalle voi olla 30€ setelin enimmäisarvoa suurempi. Arvioidaan, että summa on kohtuullinen, eikä eriarvoista perheitä.
- Lisättiin kohta 2.4. Sovellettava lainsäädäntö ja lakipykälät.
- Lisättiin kohtaan 3.2. hakemiseen liittyvät aikamääreet.
- Tarkennettiin kohtaa 3.6. palvelusetelin voimassaolo ja kesäajalla palvelusetelin maksatus
- 4. ehdotetaan, että Tuusulan kunta maksaa palvelusetelin myös toiseen kuntaan, joka on hyväksytty Tuusulan ps-tuottajaksi. Lisäksi ehdotetaan, että sisarusalennus koskee yksityisessä ja kunnallisessa olevia sisaruksia.
- Kohtaan 4.1 lisättiin ohje palvelusetelin arvon tarkistusperiaatteesta
- 4.3. Lisättiin kunnan oikeus rajoittaa palvelusetelin käyttöä mikäli lapsella on laajat tuen tarpeet, ja joiden järjestäminen palvelutuottajalla tuottaisi kohtuuttomia vaatimuksia
- Kohtaan 9.2 Lapsen tuki varhaiskasvatuksessa, lisättiin paikallisesta vasusta sama teksti.
- Kohtaa 10.2 päivitettiin arvioinnin osalta. Laatumittarien seuranta ja raportointi muotoon Varhaiskasvatuksen toiminnan, tavoitteiden ja laadun arviointi
- Loppuun lisättiin kappale arvioinnista, joka vasu-perusteiden mukaisesti keskeistä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää
- todeta, että sääntökirjaan on täydennetty kokouksessa 26.4.2022 päätetyt asiat
- ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että tulosidonnaisen palvelusetelin enimmäisarvon lisäksi palvelun tuottaja voi periä asiakkaalta enintään 30 euroa.
- hyväksyä ehdotuksen, että Tuusulan kunta maksaa palvelusetelin myös toiseen kuntaan, joka on hyväksytty Tuusulan ps-tuottajaksi ja että sisarusalennus koskee sisaruksia, jotka ovat varhaiskasvatuksessa eri palveluntuottajilla (yksityisessä ja kunnallisessa olevat sisarukset)
- hyväksyä sääntökirjaan tehdyt tekstissä mainitut muutokset.