Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 16.8.2022

§ 72 Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2022, Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta

TUUDno-2022-685

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan hallintosäännön 42.1 §:n mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista ja ennustetta säännöllisesti. Toimielimet tuottavat tiedot kunnanhallitukselle talouden ja toiminnan seurantaraporttiin sekä ennusteen talousarvion toteutumisesta yhteisten palvelujen toimialueen antaman aikataulun mukaisesti.

Vuoden 2022 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan toimielinten, toimialueiden sekä palvelualueiden vastuuhenkilöiden tulee systemaattisesti seurata investointien, käyttösuunnitelmien ja tavoitteiden toteutumista ja saattaa mahdolliset poikkeamat asianomaisten toimielinten tietoon. Seuranta toteutetaan kolmesti vuodessa, maaliskuun, kesäkuun ja syyskuun tilanteista. Ympäristölautakunta käsittelee katsaukset jakson päättymistä seuraavassa ympäristölautakunnan kokouksessa. Ympäristökeskuksen toimintasuunnitelman seurantatiedot on kirjattu liitteenä olevaan osavuosikatsaukseen.

Ehdotus

Esittelijä

Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta

  • merkitsee tiedokseen Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen osavuosikatsauksen 1.1.-31.3.2022
  • toimittaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen osavuosikat­sauksen 1.1.-31.3.2022 tiedoksi ympäristökeskuksen sopijakuntien kaupungin- ja kunnanhallituksille sekä KUUMA-johtokunnalle.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Annina Vuorsalo poistui tämän pykälän käsittelyn aikana.

Valmistelija

  • Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan hallintosäännön 42.1 §:n mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista ja ennustetta säännöllisesti. Toimielimet tuottavat tiedot kunnanhallitukselle talouden ja toiminnan seurantaraporttiin sekä ennusteen talousarvion toteutumisesta yhteisten palvelujen toimialueen antaman aikataulun mukaisesti. Vuoden 2022 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan toimielinten, toimialueiden sekä palvelualueiden vastuuhenkilöiden tulee systemaattisesti seurata investointien, käyttösuunnitelmien ja tavoitteiden toteutumista ja saattaa mahdolliset poikkeamat asianomaisten toimielinten tietoon.

Ympäristökeskuksen toimintasuunnitelman seurantatiedot on kirjattu liitteenä olevaan osavuosikatsaukseen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta

  • merkitsee tiedokseen Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen puolivuosiraportin tammi-kesäkuulta 2022
  • toimittaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen puolivuosiraportin tammi-kesäkuulta 2022 tiedoksi ympäristökeskuksen sopijakuntien kaupungin- ja kunnanhallituksille sekä KUUMA-johtokunnalle.

 

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Ympäristökeskuksen sopijakuntien kaupungin- ja kunnanhallitukset,KUUMA-johtokunta.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.