Perustelut
Esa Lahtelan keskusteltavaksi tuoma asia: Nyt on kohta kulunut jo toinen kesä bitumilaitoksen ympäristön kärsiessä hajuhaitoista.
Edelleen asukkaat niin Palojoella kuin Klaukkalan Metsäkylässä valittavat sietämättömäksi kuvatusta kitkerästä hajusta.
Eräät asukkaat ovat muuttaneet Vantaalle kakkoasuntoonsa, koska eivät voi sietää toistuvaa hajua.
Koululla on jouduttu rajoittamaan ulkona oloa hajuhaitan aikana, koska epäillään haisevien aineiden olevan haitallisia lapsille.
Milloin ryhdymme sellaisiin toimiin, että hajut saadaan pois. Mielestäni asfalttiasemia koskevassa asetuksen esittelyosassa otetaan kantaa ympäristöluvan tarpeeseen. Kuka on tulkinnut kyseisen aseman siirrettäväksi?
” Asfalttiasemat toimivat lähtökohtaisesti rekisteröinti-ilmoituksen nojalla, jos toimintaan ei erityisestä syystä tarvita ympäristölupaa.”
Kaksi vuotta kohta jatkunut toistuva hajuhaitta on erityinen syy ja on aihetta vaatia ympäristölupaa ja siihen paljon nykyistä tarkempia päästöehtoja.
Asetuksen pykälä 7 antaa suuntaviivoja hajun torjunnan keinoihin jättäen kuitenkin toimijalle yksityiskohdat, mutta tämänkin pykälän tiukka tulkinta voisi antaa eväitä. Teksti alla.
7 §
Hajun leviämisen torjunta
Hajun leviämisen estämiseksi hajulähteet on sijoitettava ympäristön kannalta parhaan käytännön mukaisesti. Hajun leviämistä on torjuttava koteloinneilla ja katteilla tai käyttämällä muutoin hajuntorjunnan kannalta parasta käyttökelpoista tekniikkaa.
Asfalttimassakuormat on peitettävä välittömästi lastauksen jälkeen.
Ongelmaa on yritetty ratkaista mittauksin ja tekemällä teknologiamuutoksia, hyväksyttävää ratkaisua ei ole kuitenkaan löytynyt. Ovatko Rambollin tekemät mittaukset tuoneet uutta tietoa
Nurmijärven kunnan asukkaiden hyvinvointi on kunnan vastuulla ja siksi kyseinen hajuhaitta oli myös keskustelun aihe eilisessä kunnanhallituksen kokouksessa, jossa luonnollisesti odotetaan toimia virkamiehiltä ja lautakunnalta.
Ympäristövalvontapäällikkö Marjo Alhon johdolla keskusteltiin asiasta ja lautakunnalle toimitetaan selvitys seuraavassa kokouksessa.