Perustelut
Taustaa
Tuusulan kunta on liittynyt Hansel Oy:n yhteishankintasopimukseen Leasingpalvelut 2020–2022 (2024) talousjohtajan päätöksellä § 45, 27.9.2019. Sopimus päättyy 25.5.2024. Irtaimen omaisuuden leasingpalvelut koostuvat pääasiassa kalustehankinnoista. Tuusulan kunnan toimistokalusteiden täydennyshankintojen tilaajaa sitomaton arvio vuositasolla on noin 200 000 euroa, koulukalusteiden noin 150 000 euroa ja päiväkotikalusteiden noin 50 000 euroa. Lisäksi Tuusulan kunnan palveluverkko-ohjelmassa on useita merkittäviä uudisrakennuskohteita, joihin lähivuosina tullaan hankkimaan kokonaiskalustus. Näiden kohteiden tilaajaa sitomaton hankinnan arvo on arviolta noin 500 000 euroa per kohde.
Tuusulan kunta on liittynyt KL- Kuntahankintojen yhteishankintasopimukseen KLKH130 Ict- laitteiden leasingrahoitus ja elinkaarenhallintapalvelut talousjohtajan päätöksellä § 33, 27.8.2018 ajalle 2018 – 2022. Sopimus päättyy 20.12.2022. Hankinnan tilaajaa sitomaton arvio arvosta vuositasolla on noin 1 000 000 euroa.
Leasingpalvelusopimuksia voivat hyödyntää kaikki kunnan toimialueet ja kunnan päätäntävallan alaisuudessa olevat yhtiöt.
Yhteishankintayksikkö
Julkisten hankintojen osaaminen on syyskuun 2019 alusta koottu yhteen yhtiöön. Jatkossa kaikki julkishallinnon yhteishankinnat kilpailuttaa Hansel Oy. Omistus- ja yritysjärjestelyn myötä Hansel Oy:n omistajat ovat 2.9.2019 alkaen valtiovarainministeriö (65 %) ja Suomen Kuntaliitto ry (35 %).
Hansel Oy on hankintalain (1397/2016) mukainen yhteishankintayksikkö, jolta kunta-asiakkaat voivat tietyin edellytyksin hankkia sen kilpailuttamia tavaroita ja palveluja järjestämättä omaa tarjouskilpailua.
Hankintalain 4 §:n mukaan yhteishankintayksiköllä tarkoitetaan lain 5 §:ssä tarkoitettua hankintayksikköä, joka tarjoaa yhteishankintatoimintoja ja mahdollisesti hankintojen tukitoimintoja sen suoraan tai välillisesti omistaville hankintayksiköille tai sellaisille hankintayksiköille, joiden oikeudesta käyttää yhteishankintayksikön toimintoja on erikseen säädetty. Edellytyksenä on, että yhteishankintayksikkö toimii edellä mainittujen tehtävien hoitamiseksi, ja että se on nimenomaisesti perustettu hoitamaan näitä tehtäviä, taikka näiden tehtävien hoitaminen on säädetty tai määrätty yhteishankintayksikön toimialaksi.
Hankintalain 20 §:n mukaan hankintayksikkö voi hankkia tavaroita ja palveluita yhteishankintayksiköltä taikka tehdä tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja käyttäen yhteishankintayksikön tekemää hankintasopimusta, laissa tarkoitettua puitejärjestelyä taikka laissa tarkoitettua dynaamista hankintajärjestelmää. Hankintayksikön katsotaan täyttäneen hankintalain mukaiset velvoitteensa, kun se hankkii tavaroita tai palveluja yhteishankintayksiköltä taikka hankkii tavaroita, palveluja taikka rakennusurakoita käyttäen yhteishankintayksikön tekemää hankintasopimusta, laissa tarkoitettua puitejärjestelyä taikka laissa tarkoitettua dynaamista hankintajärjestelmää.
Leasingpalvelut 2023 – 2024 (2026)
Hansel Oy valmistelee uutta sopimusta leasingpalveluiden hankinnasta. Puitejärjestelyn asiakkaita voivat olla kunnat, kuntayhtymät, pelastuslaitokset, seurakunnat sellaiset kuntayhtiöt, jotka ovat julkisia hankintayksiköitä. Hansel Oy kerää sitoutumisia 1.7.2022 saakka. Puitejärjestelyä voivat hyödyntää vain ennen hankintailmoituksen julkaisua liittyneet asiakkaat.
Leasingpalvelut 2023-2024 (2026) -puitejärjestely korvaa yhteishankinnat:
- KL-Kuntahankintojen ICT-laitteiden leasingrahoitus ja elinkaarenhallintapalvelut 2018–2022 (KLKH130) -puitejärjestely, kun se 20.12.2022 päättyy.
- Hansel Oy:n Leasingpalvelut 2020-2022 (2024) -puitejärjestely, kun se 25.5.2024 päättyy.
Hansel Oy kerää sitovia liittymisilmoituksia 1.7.2022 saakka. Tavoitteena on, että sopimus on hyödynnettävissä arviolta lokakuussa 2022. Sopimuskausi on 1.10.2022 - 31.12.2024 plus kahden (2) vuoden optiokausi, jolloin sopimus päättyy viimeistään 31.12.2026.
Puitejärjestelyllä voi hankkia irtaimen käyttöomaisuuden leasingpalveluita, jotka sisältävät leasingrahoituksen, rahoitettavien leasingkohteiden hallinnointiin tarkoitetun hallintapalvelun ja vuokrakauden jälkeen palautuvien leasingkohteiden käsittelyyn liittyvät palvelut. Tyypillisiä rahoitettavia kohteita ovat mm. IT-laitteet, terveydenhuollon laitteet, erilaiset tutkimuslaitteet, turvatekniikka ja kalusteet.
Sopimustyyppejä ovat joko limiittisopimus jatkuville hankinnoille tai yksittäinen leasingsopimus kertaluonteisille hankinnoille.
Tämä puitejärjestely ei koske autojen leasingpalveluita.
Hansel Oy on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö, jonka tavoitteena on säästää yhteiskunnan varoja lisäämällä tuottavuutta valtion, kuntien, korkeakoulujen ja seurakuntien hankintatoimeen. Toiminta rahoitetaan sopimustoimittajilta perittävällä palvelumaksulla, joka perustuu tehtyihin hankintoihin. Palvelumaksu on keskimäärin 1 % hankinnan arvosta.
Vastuullisuus
Ympäristövastuu
Kiertotalousnäkökulmasta hankinnalle on asetettu vaatimuksia liittyen palautuvien laitteiden asianmukaiseen käsittelyyn ja kierrätykseen
Taloudellinen vastuu
Toimittajalta vaaditaan riittävää taloudellista suorituskykyä, jota mitataan mm. riskiluokkavaatimuksella ja liikevaihtovaatimuksella. Sopimustoimittajien taloudellista suorituskykyä valvotaan automatisoidusti Hanselin toimesta koko sopimuskauden ajan
Hyödyt Tuusulan kunnalle
Liittymällä Hansel Oy:n tulevaan tarjouskilpailuun ja sopimukseen säästetään kilpailutuksen aiheuttamissa prosessikustannuksissa ja saadaan yhteishankinnan tuottama volyymietu.
Talous ja päätöksenteko
- Leasing nopeuttaa investointi- ja rahoituspäätösten tekoa, ja investointien hyödyt aikaistuvat
- Leasing helpottaa ennustettavaa ja luotettavaa budjetointia
- Leasing sopii erilaisiin muutostilanteisiin
- Leasing on osa tehokasta rahoitussuunnittelua. Organisaatioita tarkastellaan entistä enemmän konserneina taseen kautta
- Kassavirta: vuokraamalla irtaimiston kulut jakautuvat niiden käyttöajalle ja suurilta kertainvestoinneilta vältytään
Irtain käyttöomaisuus (erityisesti ICT-laitteet)
- Vuokrakohteiden palautuminen toimittajalle alentaa laitteista maksettavia kustannuksia merkittävästi (toimittajan jäännösarvovastuu)
- Vuokrakohteiden suunnitelmallisella uudistamisella asiakkaan käytössä on ajantasainen ja yhtenäinen laitekanta, joka tukee tuottavuutta
- Leasingpalvelu joustaa asiakkaan tarpeen mukaisesti, esimerkiksi silloin, kun laitteita tarvitaan vain määräajaksi
- Kustannukset ovat tiedossa etukäteen, eikä pääoma sitoudu hankintaan kerralla
- Ajantasainen hallintapalvelu helpottaa laitekannan hallinnointia
- Puitejärjestelyyn sisältyy toimittajalle palautuvien vuokrakohteiden tietoturvallinen ja ympäristöystävällinen käsittely/kierrätys (tukee vastuullisen kiertotalouden toteutumista)
- Leasing toimintamalleineen voi kehittää hankinta- ja hallinnointiprosesseja
- Leasingiin kuuluva hallintapalvelu mahdollistaa tiedon helpon hyödynnettävyyden ja ajantasaisuuden
Hansel Oy vastaa sopimushallinnasta koko sopimuskauden. Tuusulan kunnalle ei ole saatavissa lisäetua omalla kilpailutuksella.