Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 14.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 135 Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan tarkastettujen pöytäkirjojen ja päätösten nähtävillä pitäminen vuonna 2022

TUUDno-2021-2693

Valmistelija

  • Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 140 §:n mukaan valtuuston,​ kunnanhallituksen ja lautakunnan toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa,​ jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä,​ pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus-​ tai valitusajan päättyessä. Vastaava säännös on Tuusulan hallintosäännön 129 §:ssä. Hallintosäännön 128 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

Ehdotus

Esittelijä

  • Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi

Keski-​Uudenmaan ympäristölautakunta päättää,​ että

  • lautakunnan pöytäkirjan tarkastavat kaksi erikseen valittavaa pöytäkirjantarkastajaa,​ jotka valitaan aakkosjärjestyksessä. Pöytäkirjantarkastajiksi ei valita puheenjohtajaa eikä varapuheenjohtajaa.
  • lautakunnan tarkastetut pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävillä kuntalain 140 §: n ja hallintosäännön 129 §:n mukaisesti Tuusulan kunnan kotisivuilla osoitteessa: http://tuusula.cloudnc.fi/fi-​FI.
  • lautakunnan tekemät ympäristölupapäätökset annetaan tiedoksi julkisella kuulutuksella ympäristösuojelulain 85 §:n mukaisesti. Lautakunnan tekemät maa-​aineslupapäätölkset annetaan tiedoksi julkisella kuulutuksella maa-​aineslain 19 §:n mukaisesti. Päätös ja sitä koskeva kuulutus julkaistaan Keski-​Uudenmaan ympäristökeskuksen internetsivuilla. Päätös julkaistaan kuulutuksen yhteydessä. Sähköisen asiointijärjestelmän kautta tulleita hakemuksia koskevat päätökset julkaistaan myös www.julkipano.fi -​palvelussa.
  • Keski-​Uudenmaan ympäristökeskuksen viranhaltijoiden tekemät päätökset annetaan tiedoksi julkaisemalla kuulutus Keski-​Uudenmaan ympäristökeskuksen internetsivuilla,​ jos ne lainsäädännön mukaan on annettava tiedoksi julkisella kuulutuksella. Sähköisen asiointijärjestelmän kautta tulleita ilmoituksia koskevat päätökset julkaistaan myös www.julkipano.fi -​palvelussa.
  • Keski-​Uudenmaan ympäristökeskuksen viranhaltijoiden tekemät muut päätökset ovat nähtävillä päätöksentekopäivästä alkaen muutoksenhaku-​ tai oikaisuvaatimusajan kuntalain 140 §:n ja hallintosäännön 129 §:n mukaisesti Tuusulan kunnan kotisivuilla osoitteessa: http://tuusula.cloudnc.fi/fi-​FI.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Keravan, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven ja Tuusulan kirjaamot

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.