Tekninen lautakunta, kokous 18.8.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 84 Arviointikertomus 2019, teknisen lautakunnan selvitys

TUUDno-2020-29

Valmistelija

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnanvaltuusto on 11.5.2020 § 40 päättänyt pyytää tarkastuslautakunnan laatimassa vuoden 2019 arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista toimialojen ja hallituksen selvitykset. Selvitykset tulee valtuuston päätöksen mukaan toimittaa niin, ​että ne voidaan käsitellä lokakuun loppuun mennessä pidettävässä valtuuston kokouksessa. Lisäksi selvitykset on toimitettava myös tarkastuslautakunnalle.

Tarkastuslautakunta ei ole raportissaan teknisen lautakunnan osalta nostanut esille erityisiä kysymyksiä tai pyytänyt selvityksiä. Toimintakertomuksesta tarkastuslautakunta on nostanut esille henkilöresurssit, kunnan työntekijöiden toimitilat ja palveluverkkouudistuksen aikataulussa pysymisen.

Tarkastuslautakunnan arvioinnin johtopäätökset Yhdyskuntatekniikan palvelualueeseen liittyen:

  • Kunnallistekniikkaan liittyviä investointeja ja kohteita on ollut paljon vuoden 2019 aikana.
    Sama kehitys jatkuu. Tämä merkitsee painetta nostaa kunnossapidon määrärahoja.

Tarkastuslautakunta suosittaa:

  • Huolellinen suunnittelu varmistaa hankkeitten etenemisen ja säästön kuluissa. Tässä on
    mitä ilmeisimmin onnistuttu. Kun oman työn osuus vähenee, alihankkijoiden suorittaman
    työn laadunvalvontaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Ammattitaitoinen henkilöstö tähän tehtävään on varmistettava myös jatkossa.

Tarkastuslautakunnan arvioinnin johtopäätökset Tilapalveluiden palvelualueeseen liittyen:

  • Palveluverkkosuunnitelman mukaiset tehtävät etenevät, vaikka Monion kohdalla tuli uusi kilpailutus.
  • Kunnantalon ratkaisu odottaa vielä, kunnes Hyrylän keskustan suunnitelmat selkiintyvät. Kunnan työntekijät jatkavat työtään kuka missäkin.
  • Tuuskodolle on löytynyt käyttöä ja rakennusta on muokattu työntekijöiden tarpeisiin sopivaksi.
  • Tilinpäätöksen Strategiset indikaattorit osiossa todetaan, että sisäilma-asioissa on saatu yhteistyömuotoja kehitettyä ja tilanteita rauhoittumaan.

Tarkastuslautakunta suosittaa:

  • Viivästyksille ei ole voitu mitään. Kuitenkin kunnan työntekijöiden, koululaisten ja opettajien työympäristön, terveellisen sisäilman ja hyvinvoinnin varmistamiseksi kannattaa jatkaa hankkeiden edistämistä sinnikkäästi.
  • Palveluverkon uudistaminen sekä yksikkökohtaiset ratkaisut pienentävät terveydellistä ja taloudellista riskiä.

Yhdyskuntatekniikan ja Tilapalveluiden selvitykset:

Vuonna 2019 tehtiin uusi ennätys kunnallistekniikan investointien määrässä. Se on edellyttänyt lisäresursointia rakentamiseen valvontaan, mitä on jouduttu tekemään ostopalveluna. Runsas infrarakentaminen heijastuu kohteiden valmistuttua lisääntyvänä kunnossapitokohteiden määränä. Näiltä osin tarkastuslautakunta on kiinnittänyt huomiota yhdyskuntatekniikan kannalta tarkasteltuna olennaisiin kohtiin ja näihin on jo pyrittykin reagoimaan, tosin vielä toistaiseksi huonolla tuloksella. Tänä vuonna perustettua rakennuttajainsinöörin virkaa ei ole vielä onnistuttu täyttämään rekrytointiyrityksistä huolimatta. Samaten katujen kunnossapitoon ja viheralueiden hoitoon on alustavasti varattu enemmän rahaa, mutta koronaepidemian vaikutukset kuntatalouteen saattavat vaikuttaa lopulliseen, myönnettävään rahamäärään.

Tilapalveluiden osalta tarkastuslautakunnan huomio on ollut väistötilojen hankinnoissa ja uusien korvaavien tilojen rakennuttamisessa vanhojen, sisäilmaongelmallisten rakennusten tilalle. Uusia koulu- ja päiväkotihankkeita viedään eteenpäin, samoin uusia toimitiloja kunnantalon henkilöstölle ja uudelle varikolle. Jälkimmäiset hankkeet edellyttävät myös kaavallisia toimenpiteitä, mikä osaltaan vaikuttaa aikatauluihin. Henkilöstössä on tapahtunut muutoksia, mikä on hieman hidastanut muutaman hankkeen etenemistä, mutta pääosin aikataulutavoitteissa on pysytty. Palveluverkkorakentamisen suurimmat investoinnit ajoittuvat vuosille 2021 ja 2022. Tällöin Tilakeskuksessa joudutaan kiinnittämään erityistä huomiota rakennushankkeiden valvontaan ja rakentamisen aikaisen suunnittelun johtamiseen ja samanaikaisesti on varmistettava uusien vuoden 2022 ja 2023 jälkeisten hankkeiden edistämistä. Tähän pyritään täyttämällä vielä avoinna olevat virat mahdollisimman nopeasti ja turvaamalla näin riittävät henkilöresurssit.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi
  • Mikko Simpanen, tilapalvelupäällikkö, mikko.simpanen@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa kunnanhallitukselle ja edelleen VALTUUSTOLLE yllä olevan selvityksen tarkastuslautakunnan antamaan vuoden 2019 arviointikertomukseen.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kunnanhallitus, tarkastuslautakunta

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.