Tekninen lautakunta, kokous 18.8.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 82 Kiinteistötietojärjestelmän hankinta

TUUDno-2020-1351

Valmistelija

  • Riikka Halonen, kiinteistötaloussuunnittelija, riikka.halonen@tuusula.fi

Perustelut

Taustaa

Tuusulan kunta on sitoutunut Sarastia Oy:n yhteishankintasopimukseen Kiinteistötietojärjestelmistä, jonka sopimuskausi on alkanut 1.6.2020. Sopimus on voimassa toistaiseksi. Hankinnan kohteena on Tuusulan kunnan käyttöön tuleva Kiinteistötietojärjestelmä ylläpito- ja tukipalveluineen. Palvelukokonaisuuden sisältö on esitetty pääpiirteittäin sopimuksen kohdassa Tuotteiden ja palveluiden sisältö ja laatu sekä sopimuksen liitteenä olevassa dokumentissa Vaatimusluettelo. 

Yhteishankintayksikkö

Sarastia Oy tuottaa palveluja omistajilleen. Omistajina voivat olla kunnat, kaupungit, kuntayhtymät ja kuntien omistamat yhtiöt. Omistajuuden kautta asiakkaat voivat ostaa palveluja ilman kilpailutusta. Sarastia Oy on yhteishankintayksikkö, jolta kunta-asiakkaat voivat tietyin edellytyksin hankkia kilpailuttamia tavaroita ja palveluja järjestämättä omaa tarjouskilpailua.

Hankintalain 4 §:n mukaan yhteishankintayksiköllä tarkoitetaan lain 5 §:ssä tarkoitettua hankintayksikköä, joka tarjoaa yhteishankintatoimintoja ja mahdollisesti hankintojen tukitoimintoja sen suoraan tai välillisesti omistaville hankintayksiköille tai sellaisille hankintayksiköille, joiden oikeudesta käyttää yhteishankintayksikön toimintoja on erikseen säädetty. Edellytyksenä on, että yhteishankintayksikkö toimii edellä mainittujen tehtävien hoitamiseksi, ja että se on nimenomaisesti perustettu hoitamaan näitä tehtäviä, taikka näiden tehtävien hoitaminen on säädetty tai määrätty yhteishankintayksikön toimialaksi.

Hankintalain 20 §:n mukaan hankintayksikkö voi hankkia tavaroita ja palveluita yhteishankintayksiköltä taikka tehdä tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja käyttäen yhteishankintayksikön tekemää hankintasopimusta, laissa tarkoitettua puitejärjestelyä taikka laissa tarkoitettua dynaamista hankintajärjestelmää. Hankintayksikön katsotaan täyttäneen hankintalain mukaiset velvoitteensa, kun se hankkii tavaroita tai palveluja yhteishankintayksiköltä taikka hankkii tavaroita, palveluja taikka rakennusurakoita käyttäen yhteishankintayksikön tekemää hankintasopimusta, laissa tarkoitettua puitejärjestelyä taikka laissa tarkoitettua dynaamista hankintajärjestelmää.

Hankinnan kohde ja sisältyvät palvelut:

Järjestelmätuotteet

  • Haahtela KIINTEISTÖTIETO™

Järjestelmäkokonaisuuteen kuuluu päämoduli Kiinteistöjohtaminen. Moduli toimii On Premise –toteutuksella, eli ohjelma asennetaan käyttäjän koneelle.

  • Haahtela RES™

Järjestelmäkokonaisuuteen kuuluu päämoduli Huoltokirja. Moduli toimii SaaS-palveluna palveluntuottajan palvelimilla sekä Internet-selaimessa mobiililaitteiden käyttöliittymissä.

  • Haahtela RAKENNUTTAMISTIETO™

Järjestelmäkokonaisuuteen kuuluu päämoduli Rakennuttamistieto. Moduli toimii On Premise –toteutuksella, eli ohjelma asennetaan käyttäjän koneelle.

  • Haahtela PRIS™

Järjestelmäkokonaisuuteen kuuluu päämoduli Projektipankki. Moduli toimii SaaS-palveluna palveluntuottajan palvelimilla sekä Internet-selaimessa mobiililaitteiden käyttöliittymissä.

Kokonaisratkaisun sisältämät eri päämodulit on integroitu keskenään siten, että niiden käytettävyys on loogista ja sujuvaa. Katso tarkemmat tiedot päämoduleita koskevista vaatimuksista sopimuksen liitteestä Vaatimusluettelo.

Toimivalta

Tuusulan kunnanvaltuuston 10.12.2018 § 150 hyväksymän hallintosäännön toimivaltasäännösten mukaan lautakunta päättää hankinnoista, joiden arvo ylittää 100.000 euroa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Simpanen, tilapalvelupäällikkö, mikko.simpanen@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • liittyä Sarastia Oy:n kilpailuttamaan yhteishankintasopimukseen 

  • oikeuttaa tilapalvelupäällikön allekirjoittamaan yhteishankintasitoumuksen

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Sarastia, 

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.