Tekninen lautakunta, kokous 18.8.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 85 Hyvinvointikertomus 2019, teknisen lautakunnan lausunto

TUUDno-2020-1190

Valmistelija

  • Jussi Rantala, talous- ja asiakaspalvelupäällikkö, jussi.rantala@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Hyvinvointikertomus on kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnittelun, seurannan, arvioinnin ja raportoinnin työväline. Hyvinvointikertomus ohjaa kunnan hyvinvointipolitiikkaa tuottamalla seurantatietoa ohjelmien ja tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksista eli hyvinvointipolitiikan onnistumisesta. Hyvinvointikertomus laaditaan vuosittain. Laaja hyvinvointikertomus laaditaan kerran valtuustokaudessa, seuraavan kerran 2021.

Hyvinvointikertomuksessa 2019 tarkastellaan ja arvioidaan tuusulalaisten hyvinvointia mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kokoaman kuntien hyvinvointikertomusten ja FinSote-tutkimuksen indikaattoreiden pohjalta.

Hyvinvointikertomuksessa 2019 on esitetty tiivis kuvaus tuusulalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista, väestöryhmien välisistä hyvinvointi- ja terveyseroista, terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden muutoksista sekä ehkäisevän työn kustannuksista.

Hyvinvointikertomus on koottu poikkihallinnollisesti, organisaatiorajat ylittävässä yhteistyössä kevään 2020 aikana.

Teknisen lautakunnan lausunto

Tekninen lautakunta näkee hyvinvointikertomuksen tärkeänä työkaluna arvioitaessa tuusulalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Palvelujen edellyttämistä resursseista on huolehdittava myös jatkossa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heikki Lonka, kuntakehitysjohtaja, heikki.lonka@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa hyvinvointikertomuksesta asiaselostuksessa esitetyn lausunnon.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kehittämispäällikkö

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.