Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 12.5.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 53 Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 2020 Keski-Uudenmaan ympäristökeskus

TUUDno-2020-952

Valmistelija

  • Risto Mansikkamäki, ympäristökeskuksen johtaja, risto.mansikkamaki@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan hallintosäännön 42.1 §:n mukaan: "Toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista ja ennustetta säännöllisesti. Toimielimet tuottavat tiedot kunnanhallitukselle yhteisten palvelujen toimialueella koottavaan talouden ja toiminnan seurantaraporttiin sekä ennusteen talousarvion toteutumisesta yhteisten palvelujen toimialueen antaman aikataulun mukaisesti."

Vuoden 2020 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan toimielinten, toimialueiden sekä palvelualueiden vastuuhenkilöiden tulee systemaattisesti seurata investointien, käyttösuunnitelmien ja tavoitteiden toteutumista ja saattaa mahdolliset poikkeamat asianomaisten toimielinten tietoon. Ohjeen mukaan toimialueiden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan kunnanhallitukselle ja valtuustolle tammi-huhtikuulta ja tammi-elokuulta osavuosikatsauksissa sekä koko vuosi tilinpäätöskäsittelyssä toimialueittain. Osavuosikatsauksissa esitetään tilinpäätösennuste määrärahojen ja tuloarvioiden osalta sekä kerrotaan miten tavoitteet ovat toteutuneet. Tammi-huhtikuun 2020 osavuosikatsausta koskevan ohjeen mukaan toimialueiden talousosion osavuosikatsaustietojen tulee olla valmiina 12.5.2020 klo 12 mennessä.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen yhteistoimintasopimuksen 11.1-kohdan mukaan ympäristökeskus raportoi sopijakuntia ja KUUMA-hallitusta (KUUMA-johtokuntaa) toiminnastaan vuosittain osavuosikatsauksilla, toiminta- ja tilinpäätöskertomuksella sekä valvontasuunnitelmilla. Raportointi sisältää kuntakohtaiset tiedot palveluiden kohdentumisesta ja maksuosuuk­sista. Ympäristökeskus tuottaa tarvittaessa muutakin toimintaansa koskevaa tietoa sopijakuntien käyttöön.

Tuusulan kunnanvaltuusto on 9.12.2019 § 165 hyväksynyt Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen talousarvion sekä sopijakuntien maksuosuudet vuodelle 2020. Lisäksi valtuusto on 9.12.2019 § 172 hyväksynyt Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen palvelusopimuksen 2020–2022.

Talousarvion seurantatietojen perusteella ympäristökeskuksen toimintakate oli huhtikuun 2020 lopussa 136 757,44 euroa. Ympäristökeskuksen toimintakatteessa eivät siten vielä näy koronavirusepidemian vaikutukset maksu- ja myyntituloihin, vaikka merkittävä osa valvonnasta onkin epidemiatilanteen vuoksi toistaiseksi keskeytetty ja siirretty myöhempään ajankohtaan. Koronavirusepidemian vaikutuksia ympäristökeskuksen talouteen voidaan arvioida paremmin vasta vuoden toisessa osavuosikatsauksessa. Sopijakuntien maksuosuudet korjataan tarvittaessa yhteistoimintasopimuksen mukaisesti tilinpäätöksen vahvistuttua, eikä talousarviomuutokseen ole aihetta osavuosikatsauksen yhteydessä.

Sopijakunnat ovat tammi–huhtikuulta 2020 maksaneet Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle talousarvion mukaisesti yhteistoimintakorvauksia seu­raavasti:

  • Järvenpää        234 876,32 €
  • Kerava               177 791,19 €
  • Mäntsälä          146 865,79 €
  • Nurmijärvi        269 607,50 €
  • Tuusula             295 944,10 €.

Ympäristökeskuksen toimintasuunnitelman seurantatiedot on kirjattu liitteenä olevaan osavuosikatsaukseen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Risto Mansikkamäki, ympäristökeskuksen johtaja, risto.mansikkamaki@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta

  • merkitsee tiedokseen Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen osavuosikatsauksen tammi-huhtikuulta 2020
  • toimittaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen osavuosikat­sauksen tammi-huhtikuulta 2020 tiedoksi ympäristökeskuksen sopijakuntien kaupungin- ja kunnanhallituksille sekä KUUMA-johtokunnalle.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.