Perustelut
Hyväksyessään pormestariohjelman vuosille 2017–2021 valtuustoryhmät ovat samalla hyväksyneet pormestarimallin poliittisen päätösprosessin, jonka mukaan tiedonkulku ja valmistelu on kahden suuntaista ja mahdollisimman avointa. Valtuustoryhmien puheenjohtajien rooli on korostunut siten, että heidän tehtävänään on välittää tietoa ja hakea sopua omien ryhmiensä sisällä, jotta poliittinen päätösprosessi voi edetä mahdollisimman sujuvasti. Pormestariohjelman mukaan poliittisen johtajuuden taso 1:n eli poliittisen johtoryhmän muodostavat pormestari, kunnanhallituksen varapuheenjohtajat (nyk. apulaispormestarit), valtuuston puheenjohtaja ja kansliapäällikkö. Poliittisen johtajuuden taso 2:een kuuluvat edellä mainittujen lisäksi valtuuston varapuheenjohtajat, lautakuntien puheenjohtajat ja valtuustoryhmien puheenjohtajat.
Edellä kuvattua poliittisen päätösprosessin toteuttamista varten kunnanhallitus asetti syksyllä 2017 toimikaudekseen toimikunnan, jonka tehtävänä on ollut tukea valtuustoryhmien kannan muodostamista kunnan kannalta tärkeisiin hankkeisiin jo hyvissä ajoin ennen varsinaista valtuuston päätöksentekoa. Toimikunta on käsitellyt lähtökohtaisesti kuntastrategiaan ja pormestariohjelmaan perustuvien valtuuston päätettäväksi tulevien keskeisten asioiden valmistelutilannetta, ratkaisuvaihtoehtoja sekä kunnanhallituksen ehdotuksia. Toimikunta on kokoontunut puheenjohtajana toimivan pormestarin kutsusta keskimäärin joka toinen kuukausi.
Toimikuntaan kuului päättyvällä kaudella pormestari, apulaispormestarit, valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat, lautakuntien puheenjohtajat lukuun ottamatta keskusvaalilautakunnan, tarkastuslautakunnan ja Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan puheenjohtajia, valtuustoryhmien puheenjohtajat ja kansliapäällikkö.