Kunnanhallitus, kokous 3.6.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 243 Veteraanitoimikunnan asettaminen toimikaudeksi 6/2019-5/2021

TUUDno-2019-1180

Perustelut

Veteraanitoimikunnan toiminta on Tuusulassa katsottu tarpeelliseksi viranomaisten sekä veteraanien, veteraanijärjestöjen ja sotainvalidien yhteistoiminnan kannalta.

Veteraanitoimikuntaan on kuulunut jäseninä ja heidän varajäseninään kaksi (2) kunnan edustajaa sekä yksi jäsen ja varajäsen kustakin seuraavasta järjestöstä:

- Tuusulan Sotaveteraanit ry
- Tuusulan Rintamaveteraanit ry
- Sotainvalidien Veljesliiton Järvenpään Seudun osasto ry
- Sotainvalidien Veljesliiton Keravan Seudun osasto ry

Kunnanhallitus on aiemmin valinnut kaksi jäsentä ja varajäsentä ja oikeuttanut järjestöt itse nimeämään omat jäsenensä ja varajäsenensä.

Kunnan edustajina edellisellä toimikaudella olivat Antti Simola (Matti Kulmala) ja Erkki Mäkilä (Kalervo Kärpänoja).

Veteraanijärjestöt ovat esittäneet, että kunnanhallitus asettaisi veteraanitoimikunnan toimikaudeksi 1.6.2019-31.5.2021 ja nimeäisi jäseniksi järjestöjen ehdotusten mukaisesti seuraavat henkilöt ja henkilökohtaiset varajäsenet:

• Tuusulan Sotaveteraanit ry:
Jorma Riissanen, varajäsenenä Leena Jäntti

• Tuusulan Rintamaveteraanit ry:
Tuula Lind, varajäsenenä Aarre Lindfors

• Sotainvalidien Veljesliiton Järvenpään Seudun osasto ry:
Taisto Vanhapelto, varajäsenenä Seija Toivonen

• Sotainvalidien Veljesliiton Keravan Seudun osasto ry:
Jaakko Torppa, varajäsenenä Ritva Nordberg-Koivunen

Lisäksi veteraanijärjestöt ovat esittäneet, että Tuusulan kunnan edustajiksi valittaisiin kaksi jäsentä sekä kaksi varajäsentä järjestöjen ehdottamista seuraavista henkilöistä:

Tuusulan Sotaveteraanit ry:
Erkki Mäkilä, varajäsenenä Kalervo Kärpänoja

Tuusulan Rintamaveteraanit ry
Antti Simola, varajäsenenä Matti Kulmala

Muut järjestöt eivät ole nimenneet ehdokkaita kunnan edustajiksi.

Toimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Tasa-arvolain säännösten vaatimuksista on perusteltu syy poiketa jäseniä valittaessa, kun valitaan edustajiksi veteraaneja.

Lisätiedot: johdon assistentti, veteraanitoimikunnan sihteeri Minna Mäkitalo, p. 040 314 3002

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • asettaa veteraanitoimikunnan toimikaudeksi 6/2019-5/2021 seuraavasti:
Jäsen Henkilökohtainen varajäsen
Jaakko Torppa Ritva Nordberg-Koivunen
Jorma Riissanen Leena Jäntti
Tuula Lind Aarre Lindfors
Taisto Vanhapelto Seija Toivonen

 

 

  • nimetä Tuusulan kunnan edustajaksi kaksi (2) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet eli
Jäsen Henkilökohtainen varajäsen
Erkki Mäkilä        Kalervon Kärpänoja
Antti Simola Matti Kulmala

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Tuusulan Sotaveteraanit ry, Tuusulan Rintamaveteraanit ry, Sotainvalidien Veljesliiton Järvenpään Seudun osasto ry, Sotainvalidien Veljesliiton Keravan Seudun osasto ry, veteraanitoimikunta/ Minna Mäkitalo, hallintopalvelusihteeri, henkilöstöasiantuntija

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen
Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä postitse, sähköpostilla tai telefaxilla, käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, kirjaamo
Osoite: Hyryläntie 16, PL 60, 04301 Tuusula
Sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
Puh. vaihde: 09 87 181