Perustelut
Kunnanhallitus § 555 / 23.10.2006
Kunnanhallitus § 27 / 30.1.2017
__________
Khall § 555/23.10.2006
Kiinteistö Oy Hyrylän Kauppatie 2 omistaa kiinteistön Hyrylän Holvi RN:o 4:93 Tuusulan kunnan Hyrylän kylässä. Kiinteistö sijaitsee Kauppatien ja Hyryläntien välissä keskustassa, korttelissa 33066. Kiinteistöllä sijaitsee 2-kerroksinen liikerakennus. Voimassa olevan kaavan mukaan kortteli on kaavoitettu kaavamerkinnällä AL, kerrosluku ½II ja rakennusoikeus 2200 k-m2.
Kiinteistön edustajan kanssa on neuvoteltu asemakaavoituksen käynnistämisen tavoitteista niin, että alueen käyttötarkoitus pysyisi AL-korttelialueena, kerroskorkeus nousisi 4-5 kerrokseen ja rakennusoikeustaso olisi n. e=1,0 - 1,2.
Kaavoitettava alue on asemakaavan muutosaluetta, jolloin maankäyttösopimuksista päättää kunnanhallitus.
Lisätiedot: kiinteistöinsinööri Jussi Savela, p. 040-314 2013.
Liitteenä sopimus liitekarttoineen
Kuntakehitysryhmän esitys on sama kuin kunnanjohtajan ehdotus.
Ehdotus / Kj
Kunnanhallitus päättää
– hyväksyä Tuusulan kunnan ja Kiinteistö Oy Hyrylän Kauppatie 2:n välillä tehdyn asemakaavan käynnistämissopimuksen koskien kiinteistöä Hyrylän Holvi RN:o 4:93 Tuusulan kunnan Hyrylän kylässä.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
__________
Khall § 27/30.1.2017
Kiinteistö Oy Hyrylän Kauppatie 2 omistaa Tuusulan kunnassa sijaitsevan kiinteistön Hyrylän holvi RN:o 4:93 (kiinteistötunnus 858-401-4-93). Maanomistajan kiinteistöstä omistaman osuuden pinta-ala on kaavalaskennan mukaan noin 1860 m². Kiinteistöllä sijaitsee noin 375 m²:n suuruinen erottamaton määräala M601, jonka omistaa Keski-Uudenmaan Osuuspankki. Alueella on voimassa 2.5.1979 vahvistettu Hyrylän keskustan eteläosan rakennuskaavan muutos, jossa kiinteistö on merkitty AL-alueeksi.
Asemakaava
Tuusulan kunnan ohjauksessa on laadittu alueelle Kauppatie II -niminen asemakaavanmuutosehdotus (nro 3465), joka on ollut luonnoksena nähtävillä. Asemakaavaehdotuksessa sopimusalueelle on osoitettu AK-45 asuinkerrostalojen kortteli-aluetta 1860 m² (2864 k-m²).
Maankäyttösopimus
Maanomistajan kanssa on neuvoteltu maankäyttösopimus ja alueen myyntiä koskeva esisopimus. Sopimuksella maanomistaja osallistuu asemakaava-alueen rakentamista palvelevan sisäisen ja ulkoisen yhdyskuntarakentamisen kunnalle aiheuttamiin kustannuksiin kunnan maapoliittisen ohjelman mukaisesti. Sopimuskorvauksen määrä on yhteensä 95 392 euroa.
Maankäyttösopimuksen yhteydessä olevassa esisopimuksessa on sovittu alueen myynnistä. Kunta myy maanomistajalle yhteensä noin 154 m²:n määräalan Tuusulan kunnassa sijaitsevasta yleisestä alueesta 858-1-9901-0. Kaupan kohteena oleva määräala muodostuu asemakaavaehdotuksen mukaisesta AK-45 tontinosasta, jolle on osoitettu asemakaavaehdotuksessa rakennusoikeutta 237 k-m². Maanomistaja maksaa tontin osasta kunnalle kauppahintana 66 597 euroa.
Koska kyseessä on maapoliittisen ohjelman mukaisen maankäyttösopimuksen ja alueen myyntiä koskevan esisopimuksen hyväksyminen, on päätösvalta kunnanhallituksella.
Liitteenä on sijaintikartta ja 17.1.2017 allekirjoitettu sopimus.
Lisätiedot: maankäyttöpäällikkö Päivi Hämäläinen, p. 040 314 4557, maankäyttöinsinööri Tuija Palkki, p. 040 314 3549 ja kiinteistökehityspäällikkö Hannu Kantola, p. 040 314 3543
Ehdotus / Kkj
Kunnanhallitus päättää
– hyväksyä liitteenä olevan 17.1.2017 allekirjoitetun maankäyttösopimuksen ja alueen myymistä koskevan esisopimuksen Tuusulan kunnan ja Kiinteistö Oy Hyrylän Kauppatie 2:n välillä koskien kiinteistöä 858-401-4-93.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Päivi Hämäläinen oli asiantuntijana kokouksessa.
__________
Khall 30.10.2017
Kiinteistö Oy Hyrylän Kauppatie 2:n omistamaa kiinteistöä Hyrylän holvi RN:o 4:93 (tunnus 858-401-4-93) koskevan maankäyttösopimuksen yhteydessä olevassa esisopimuksessa on sovittu alueiden luovutuksesta. Maankäyttösopimus ja sen yhteydessä ollut esisopimus alueen myynnistä on hyväksytty Tuusulan kunnanhallituksessa 30.1.2017 § 27. Nyt päätöksenteossa oleva kauppakirja on em. esisopimuksen mukainen.
Alueluovutus
Kunta myy maanomistajalle yhteensä noin 154 m²:n suuruisen määräalan yleisestä alueesta 858-1-9901-0. Luovutuksen kohteena oleva määräala on asemakaavan mukainen AK-45 tontinosa, jolle on osoitettu asemakaavassa rakennusoikeutta 237 k-m².
Koska kyseessä on maapoliittisen ohjelman mukaiseen maankäyttösopimukseen liittyvän esisopimuksen toteuttava kauppakirja, päätösvalta on kunnanhallituksella.
Lisätiedot: maankäyttöpäällikkö Päivi Hämäläinen 040 314 4557 ja maankäyttöinsinööri Tuija Palkki 040 314 3549
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Päivi Hämäläinen oli asiantuntijana kokouksessa.