Kunnanhallitus, kokous 30.10.2017

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 496 Esteettömät äänestyskopit Tuusulan vaalipaikoille, aloite

TUUDno-2017-1029

Valmistelija

  • Tuula Hyttinen

Perustelut

Valtuusto § 80, 8.5.2017

Valt § 80/8.5.2017 
Aarno Järvinen esitti seuraavan aloitteen:

"Oikeusministeriön Kuntavaalien 2017 Vaaliohjeiden (s. 26-27) mukaan Keskusvaalilautakunnan tulee huolehtia esteettömyydestä ja saavutettavuudesta vaalijärjestelyissä.

Näin Tuusulassa ei ole ainakaan kaikilla vaalipaikoilla ollut. Esitän, että seuraaviin vaaleihin mennessä, jotka ovat Presidentin ja Maakuntavaalit tammikuussa 2018, jokaiselle ennakkoäänestys- ja varsinaiselle vaalipaikalle hankitaan em. vaaliohjeen mukainen äänestyskoppi (ohje ja kuva sivulla 27). Tällainen äänestyskoppi soveltuu sekä pyörätuolia käyttäville että muille esim. rollaattoria käyttäville äänestäjille vaalisalaisuuden turvaamiseksi yhtäläisesti kuin ns. terveille. Jos tällaisen äänestyskopin vieressä on tuoli, joka pyörätuolia käyttävän äänestäjän tullessa paikalle, siirretään äänestyksen ajaksi syrjään, on tällainen äänestyskoppi hyvä myös esim. rollaattoria käyttäville ja muille huonosti liikkuville, joiden on helpompi äänestää istualtaan."

Päätös 
Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

__________

Tuusulan kaikille äänestyspaikoille on hankittu esteettömät äänestyskopit eli yhteensä 15 esteetöntä äänestyskoppia, jotka ovat käytössä myös ennakkoäänestyspaikoissa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti

Kunnanhallitus päättää

  • merkitä tiedoksi edellä olevan vastauksen aloitteeseen
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • todeta Aarno Järvisen 8.5.2017 § 80 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.