Perustelut
Tuusulan kunta on neuvotellut Kiinteistö Oy Tuusulan Tuotantotie 3:n kanssa tontinosan myymisestä Sulan työpaikka-alueella sijaitsevan Fallbackantien risteyksen rakennuskaavamuutoksen (kaavanumero 3210) korttelista 33027. Kiinteistö Oy Tuusulan Tuotantotie 3 omistaa korttelista jo ennestään ohjeellisen tonttijaon mukaisen tontin (kiinteistötunnukset: 858-401-3-199 ja 858-401-3-279) ja nyt neuvotteluissa oleva tontinosa on liitettävissä vain heidän jo aiemmin omistamaansa tonttiin. Liittämisen jälkeen kokonaisuus muodostaa uuden, suuremman tontin, joka edesauttaa tontilla toimivien yritysten liiketoiminnan kehittymistä ja kasvua.
Myytävä tontinosa muodostuu määräalasta kiinteistöä 858-401-3-368. Määräala on pinta-alaltaan noin 1 157 m2 ja asemakaavan mukaista rakennusoikeutta sillä on noin 579 k-m2. Kortteli 33027 on teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta (T-11).
Kaupan kohteen sijainti ja ulottuvuus on merkitty kauppakirjaluonnoksen liitekarttaan.
Kohteella ei ole kunnanvaltuuston vahvistamaa myyntihintaa, joten tästä syystä kauppa tuodaan kunnanvaltuuston päätettäväksi.
Kauppahinnaksi esitetään 53 268 euroa eli 92 € / k-m2. Esitetty hinta vastaa valtuuston 10.11.2014 § 143 ja 16.3.2015 § 34 päättämää hintatasoa Kulomäentien ja Jusslan työpaikka-alueilla.
Ehdotus
Esittelijä
Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että
VALTUUSTO päättää
- että, Tuusulan kunta myy Kiinteistö Oy Tuusulan Tuotantotie 3:lle (y 2060013-4) 53 268 euron kauppahinnalla ja muutoin liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin noin 1 157 m²:n suuruisen määräalan kiinteistöstä 858-401-3-368 (Vähänummi). Määräala muodostaa lainvoimaisen Fallbackantien risteyksen rakennuskaavamuutoksen (kaavanumero 3210) ohjeellisen tonttijaon mukaisen teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueen (T-11) nro. 33027 tontinosan. Määräalalla on kaavan mukaista rakennusoikeutta yhteensä noin 579 k-m². Määräalan sijainti ja ulottuvuus on merkitty oheiseen liitekarttaan.
- oikeuttaa kauppakirjan allekirjoittajien tarvittaessa tekemään kauppakirjaan pieniä/teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään lopullisen kauppakirjan
- että, kauppakirja tulee allekirjoittaa viimeistään 28.2.2018 mennessä päätöksen lainvoimaisuudesta. Jos kauppaa ei ole tähän mennessä allekirjoitettu, tämä päätös raukeaa.
- että, mikäli kauppa raukeaa, kunta ei vastaa ostajalle kaupan raukeamisesta aiheutuneista kustannuksista, haitasta tai vahingosta.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Päivi Hämäläinen oli asiantuntijana kokouksessa.