Kunnanhallitus, kokous 30.10.2017

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 481 Keski-Uudenmaan Sote-kuntayhtymän ja jäsenkuntien välisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämis- ja tuottamissopimuksen solmiminen

TUUDno-2017-910

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valmistelijat: kansliapäällikkö Harri Lipasti

sosiaali- ja terveystoimenjohtaja Pirjo Vainio

 

Tausta

 

Hyvinkään ja Järvenpään kaupungit sekä Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan kunnat ovat vuosina 2015 - 2017 kehittäneet Keski-Uudenmaan alueellisen sosiaali- ja terveyspalveluiden ohjausmallin. Ohjausmalli on hyväksytty Keski-Uudenmaan sote-hankkeen poliittisessa ohjausryhmässä 8.12.2016. Ohjausmallin tavoitteena on alueellisen yhteistyön avulla saada aikaan niin toiminnallisia kuin taloudellisia hyötyjä ja palvelujen saatavuuden ja laadun parantamista.

Kunnat ovat Keski-Uudenmaan alueellisen sosiaali- ja terveyspalveluiden ohjausmallin täytäntöön panemiseksi perustaneet vapaaehtoisen Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän. Kuntayhtymän tehtävänä on järjestää jäsenkuntiensa puolesta alueensa väestölle yhdenvertaisilla periaatteilla ne sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, jotka eri lakien mukaan ovat jäsenkuntien järjestämisvastuulla. Perustetun kuntayhtymän tehtäviin eivät kuulu ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien terveydensuojelu, eläinlääkintähuolto ja työterveyshuolto, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) vastuulle kuuluvat erikoissairaanhoidon palvelut, ja Eteva kuntayhtymän vastuulle kuuluvat kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaiset palvelut.

Kuntayhtymä on perussopimuksensa mukaan perustettu ja sitä koskeva sopimus tullut voimaan 21.6.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy kuntayhtymälle 1.1.2018.

Kuntayhtymän perustamiseen liittyvät myös vireillä oleva maakunta- ja sote-uudistus ja niiden myötä uudistettavat sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet, palvelut ja rahoitus. Maakunta- ja sote-uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2020. Keski-Uudenmaan sote-malli edesauttaa valtakunnallisen rakennemuutoksen tavoitteiden toteuttamista sopimuskuntien alueella. Yhteisen valmistelun ja toteuttamisen avulla edistetään rakennemuutoksen sujuvaa toteuttamisesta, alueen erityispiirteet huomioiden. Tarkoituksena on myös, että Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä voi toimia alueyksikön prototyyppihankkeena Uudenmaan maakunnan tulevan toimintamallin rakentamisessa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämis- ja tuottamissopimus

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä ja Hyvinkään ja Järvenpään kaupungit sekä Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan kunnat ovat edellä mainittujen tavoitteiden toteuttamiseksi solmimassa sopimuksen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta.

Sopimuksen tarkoituksena on sopia siitä, miten kuntayhtymä hoitaa perussopimuksen mukaiset tehtävät yhteistyössä jäsenkuntiensa kanssa. Järjestämisvastuuseen kuuluu, että kuntayhtymä voi tuottaa palvelut oman organisaationsa avulla tai hankkimalla palvelut muilta palvelujen tuottajilta. Sopimuksessa sovitaan kuntayhtymän roolista palveluiden järjestäjänä ja kuntien roolista niiden tuottajina.

Sopimuksen kohteena on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen ja tuottaminen 1.1.2018 alkaen sopimuskuntien asukkaille, ja muille alueen lakisääteisen järjestämisvastuun piiriin kuuluville kuntayhtymän perussopimuksen mukaisesti.

Sopimuksen tarkoituksena on erityisesti sopia

kuntayhtymän roolista palvelujen tuottamisen koordinoijana ja ohjaajana;

jäsenkuntien tehtävistä ja työnjaosta palvelujen tuottajina;

kunkin sopijapuolen toiminnallisesta ja taloudellisesta vastuusta ja

tehtävien ja vastuiden kehittymisestä Keski-Uudenmaan sote-mallin mukaisesti.

Solmittavan sopimuksen mukaan kuntayhtymän tehtävänä on palvelujen järjestäminen lakisääteisen järjestämisvastuun mukaisesti siten että perussopimuksen tarkoitus toteutuu. Palvelutuotannon ohjaus tapahtuu solmittavan sopimuksen mukaisesti kuntayhtymän ja kuntien yhteistyön, yhteisen suunnittelun, tavoitteiden asettamisen, kuntayhtymän vahvistamien ohjeiden, kuntayhtymän ohjauksen sekä kuntien raportoinnin kautta. Kuntayhtymä toteuttaa tehtäviään yhtymävaltuuston ja yhtymähallituksen poliittisen ohjauksen mukaisesti kaikkien kuntayhtymään kuuluvien kuntien osalta.

Sosiaalihuoltolain (1982/710) 6 §:n mukaisena sosiaalihuollosta vastaavana ja kansanterveyslain (66/1972) 6 §:n mukaisena terveydenhuollosta vastaavana toimielimenä toimii kuntayhtymän yhtymähallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon jaosto. Hallintosäännön muuttamisesta päätetään erikseen ennen 1.1.2018.

Kuntien tehtävänä on tuottaa kuntayhtymän järjestämisvastuun piiriin kuuluvat palvelut ja toteuttaa tehtävät voimassa olevan lainsäädännön, alemman tasoisten määräysten sekä kuntayhtymän ohjeiden ja ohjauksen mukaisesti, sopimuksessa tarkemmin määritellyllä tavalla.

Kuntayhtymä siirtää solmittavalla sopimuksella sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön mukaiset yksilöpäätökset, mukaan luettuna tahdonvastaiset päätökset, sekä sosiaalihuollon johtavan viranhaltijan tehtävät jäsenkuntien viranhaltijoiden hoidettavaksi. Kunnassa on asiakaslain tarkoittama sosiaalihuollon johtava viranhaltija, jonka tehtäviin kuuluu muun ohella sosiaalihuoltoa koskeviin muistutuksiin vastaaminen. Kunnassa toimii lastensuojelulain (417/2007) 3 luvun tarkoittama sosiaalihuollon johtava viranhaltija, joka tekee kyseisen lain tarkoittamat päätökset. Kukin kunta vastaa edellä mainituista tehtävistä omien asukkaidensa ja muiden palveluihin oikeutettujen osalta. Toimivalta kyseisten tehtävien hoitamiseen määritellään jäsenkunnan hallintosäännössä.

Sopimuksen mukaan kunnan terveydenhuollon toimintayksiköissä on terveydenhuoltolain tarkoittama vastaava lääkäri. Vastaavan lääkärin tehtäviin kuuluu muun ohella potilaslain mukaisiin muistutuksiin vastaaminen. Kunnassa on oltava tarpeenmukainen virkasuhteessa oleva henkilöstö terveydenhuollon toimintayksikölle kuuluvia julkista valtaa sisältäviä tehtäviä varten. Toimivalta kyseisen tehtävän hoitamiseen määritellään jäsenkunnan hallintosäännössä.

Sopijapuolet tuottavat sopimuksen kohteena olevia palveluita muita kuin sopijapuolia varten enintään julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki, 1397/2016) 16 §:n mukaisesti. Toiminnalla ei ole voittoa tuottavaa tarkoitusta. Sopimus ei sisällä rakennusten ja toimitilojen vuokrausta tai investointeja sosiaali- ja terveydenhuollon rakennuksiin.

Sopimuksen mukaan kuntayhtymän ensimmäisen toimintavuoden aikana kuntayhtymän järjestämisvastuuseen kuuluvat palvelut tuotetaan kunnissa asiakasryhmittäin ja tuotannoittain hajautetusti yli organisaatiorajojen. Sopijapuolten tarkoituksena on, että ensimmäisen toimintavuoden jälkeen (1.1.2019 lähtien), ennen maakuntaan siirtymistä, palveluiden järjestämisessä ja tuotannossa siirrytään malliin, jossa kuntayhtymä tuottaa palvelut tai osan palveluista. Siirtymisestä päätetään yhteisen valmistelun perusteella kuntayhtymän luottamuselimissä ja kuntien valtuustoissa erikseen. Valmistelu on käynnistynyt syksyn 2017 aikana ja jatkuu sopimuksen tultua voimaan.

Kunta vastaa palvelutuotannon kustannuksista omien asukkaidensa osalta siten, kuin kunnan kustannusvastuusta on säädetty. Kunnalle palveluista maksettava korvaus määräytyy kunnan käyttämien palveluiden mukaan. Kuntayhtymän ostaa kuntien tuottamat palvelut ja laskuttaa ne edelleen kunnilta. Rahaliikenne kuntayhtymän palvelujen oston ja kuntien palvelujen myynnin osalta on kunnille kustannusneutraali. Kuntayhtymän hallinnon kustannukset on arvioitu olevan 1.371.000 euroa vuodelle 2018, mikä jaetaan kuntien kesken.

Solmittava sopimus tulee voimaan, kun se on allekirjoitettu. Sopimus on voimassa määräaikaisena 31.12.2019 saakka. Tämän jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana. Sopimuksen ollessa voimassa toistaiseksi sopijapuoli voi irtisanoa sen noudattamalla kahdentoista (12) kuukauden irtisanomisaikaa. Sopimuksen voimassaolo päättyy ilman erillistä irtisanomista lakisääteisen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun siirtyessä maakunnan vastattavaksi.

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän yhtymähallitus on esittänyt päätöksellään 26.9.2017 § 42 sopimusta kunnille hyväksyttäväksi. Järjestämisvastuun siirtämisen aikataulun takia kuntayhtymän yhtymähallitus on päätöksessään pyytänyt jäsenkuntien valtuustoja hyväksymään sopimuksen omalta osaltaan 30.11.2017 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Klami, hallinto- ja kehittämispäällikkö

Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen VALTUUSTOLLE,  että VALTUUSTO päättää Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän ja Hyvinkään ja Järvenpään kaupunkien sekä Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan kuntien välisen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämis- ja tuottamissopimuksen solmimisesta liitteenä olevan sopimuksen mukaisesti.

 

 

Päätös

Aarno Järvinen teki muutosesityksen:
Esittelijän ehdotus hyväksytään siten että liitteenä olevan sopimuksen 5,3 kohdasta ensimmäinen kappale pois ja tilalle teksti:

Mikäli sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämis- ja tuottamisvastuu siirto tulen maakuntahallinnon  vastuulle lykkääntyy yli vuoden 2021, voidaan ennen em. ajankohtaa lähteä valmistelemaan tuottamisvastuun siirtämistä kunnilta kuntayhtymälle, mikäli se tuossa vaiheessa on taarkoituksenmukaista ja taloudellisesti järkevää ottaen huomioon myös siihen liittyvä henkilöstön siirtyminen kuntayhtymään ja kuntien sote-omaisuuden omistusjärjestelyt.

Kohdan 7 palvelujen järjestämistä ja tuotantoa koskevat ohjeet valmistellaan niin, että palvelutuotantoa voidaan järkeistää heikentämättä palvelukokonaisuutta ja palvelujen saatavuutta asiakkaan näkökulmasta.

Ennen sopimuksen hyväksymistä on selvitetään luvun 10 (Talous-ja rahoitus) aiheuttamat hallinnolliset kustannukset kunnille ja kuntayhtymälle ja edellytykset olemassa olevilla tietojärjestelmillä hoitaa tarkoituksenmukaisesti kohdassa edellytetyt tehtävät.

Jukka Keränen, Liisa Palvas ja Pekka Ruotsalainen kannattivat esitystä.

Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, puheenjohtaja esitti toimitettavaksi asian ratkaisemiseksi nimenhuutoäänestyksen. Äänestysesitykseksi hyväksyttiin puheenjohtajan esitys, jonka mukaan esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät “jaa” ja jos “ei” voittaa, Järvisen esitys on tullut sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökseksi.

Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotusta kannattivat jäsenet Vainionpää ja Taiveaho ja Järvisen esitystä Forss, Järvinen, Keränen, Lahdenperä, Palvas, Ruotsalainen ja Sarenius-Salmenkivi.
                            
Puheenjohtaja totesi sosiaali- ja terveyslautakunnan päättäneen äänin 7 - 2, 2 poissa hyväksyä asiassa Järvisen ehdotuksen.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti  esittää kunnanhallitukselle ja edelleen VALTUUSTOLLE,  että VALTUUSTO päättää Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän ja Hyvinkään ja Järvenpään kaupunkien sekä Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan kuntien välisen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämis- ja tuottamissopimuksen solmimisesta liitteenä olevan sopimuksen mukaisesti siten että liitteenä olevan sopimuksen 5,3 kohdasta ensimmäinen kappale pois ja tilalle teksti:

Mikäli sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämis- ja tuottamisvastuu siirto tulen maakuntahallinnon  vastuulle lykkääntyy yli vuoden 2021, voidaan ennen em. ajankohtaa lähteä valmistelemaan tuottamisvastuun siirtämistä kunnilta kuntayhtymälle, mikäli se tuossa vaiheessa on taarkoituksenmukaista ja taloudellisesti järkevää ottaen huomioon myös siihen liittyvä henkilöstön siirtyminen kuntayhtymään ja kuntien sote-omaisuuden omistusjärjestelyt.

Kohdan 7 palvelujen järjestämistä ja tuotantoa koskevat ohjeet valmistellaan niin, että palvelutuotantoa voidaan järkeistää heikentämättä palvelukokonaisuutta ja palvelujen saatavuutta asiakkaan näkökulmasta.

Ennen sopimuksen hyväksymistä on selvitetään luvun 10 (Talous-ja rahoitus) aiheuttamat hallinnolliset kustannukset kunnille ja kuntayhtymälle ja edellytykset olemassa olevilla tietojärjestelmillä hoitaa tarkoituksenmukaisesti kohdassa edellytetyt tehtävät.

 

Perustelut

Järjestämis- ja tuottamissopimuksen mukaan kuntien tuottamisvastuun mahdollisesta siirtämisestä kuntayhtymälle päätetään kuntien valtuustoissa erikseen.  Tuottamisvastuun siirtäminen joko kokonaan tai osittain tarkoittaisi kuntien henkilöstön siirtymisiä kuntayhtymän palvelukseen ja useita muita valmistelussa huolellisesti suunniteltavia asiakokonaisuuksia. Sen vuoksi valmisteluaikataulu ja sisällölliset ratkaisut tulee tehdä tiiviissä yhteistyössä kuntien kanssa.

Järjestämis- ja tuottamissopimus on käsitelty Tuusulan kunnan yhteistyökomiteassa 23.10.2017.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti

Kunnanhallitus päättää

  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän ja Hyvinkään ja Järvenpään kaupunkien sekä Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan kuntien välisen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämis- ja tuottamissopimuksen solmittavaksi liitteenä olevan sopimuksen mukaisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.