Perustelut
Talousarvion laadintaohje
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 18.6.2018 (§ 230) käynnistää vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2019–2023 taloussuunnitelman valmistelun esityslistan liitteenä olleen kehyslaskelman mukaisesti sekä hyväksyä vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2019–2023 taloussuunnitelman laadintaohjeet. Sosiaali- ja terveystoimialan raami on 116 334 919 euroa.
Kesäkuussa 4.6.2018 (§ 62) valtuusto muutti vuoden 2018 talousarviota sosiaali- ja terveystoimialalla siten, että menoista vähennettiin yhteensä 103 909 euroa, johtuen muun muassa työnantajan sivukulujen vähentämisestä konsernin toimesta sekä vanhusten ympärivuorokautisten yksiköiden vuokran ja kotitalouksille annettavien avustusten vähentämisestä. Huhtikuun osavuosikatsaus oli hallinnollinen osavuosikatsaus, jossa työterveyshuollon kustannukset kohdistettiin toimialoille, työnantajan sivukuluja (kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksut, työttömyysvakuutusmaksut, muut sosiaalivakuutusmaksut) vähennettiin ja toisaalta lisätiin työnantajan sivukuluja (KuEL-palkkaperusteinen) sekä tehtiin kustannusneutraaleja rahojen siirtoja tulosalueiden sisällä. Yhteensä lisättiin -485 750 euroa ja vähennettiin 589 659 euroa. Tuloja vähennettiin asiakasmaksujen laskun (-84 832 euroa), kuntouttavan työtoiminnan valtion korvauksen (-40 000 euroa) sekä lääkäreiden koulutuskorvausten (-10 000 euroa) osalta yhteensä -134 832 euroa. Yhteensä osavuosikatsauksen yhteydessä määrärahamuutokset alkuperäiseen talousarvioon olivat menomuutos 0,10 milj. euroa ja tulomuutos - 0,13 milj. euroa.
Talousarvion laadintaohjeissa kerrotaan henkilöstökulujen laadintaperiaatteista siten, että:
Kunta-alan virka- ja työehtosopimukset ovat voimassa 31.3.2020 saakka. Talousarvion palkkaliitteeseen on päivitetty maaliskuun 2018 palkat korotettuina arvioiduilla sopimuskorotusten vaikutuksilla 2,83 %:lla (maaliskuun palkat eivät pitäneet sisällään 1 %:n palkankorotusta, joka astui voimaan huhtikuussa). Lisäksi palkkakustannuksiin on laskettu lomarahan vuosivaikutukset. Sijaismäärärahat kokonaisuudessaan arvioidaan tilille 40010.
Henkilöstön sivukulut ovat yhteensä 19,95 % palkkasummasta. Laskelmassa työnantajan KuEL– eläke-vakuutusmaksu 16,25 % (Vael 16,78 %), tapaturmavakuutus 0,255 %, työnantajan työttömyysvakuutusmaksu 2,55 %, taloudellinen tuki 0,031 %, ja sosiaaliturvamaksu 0,86 %. Eläkevakuutusmaksuja lasketaan muista paitsi Teknisten sopimuksen piiriin kuuluvien henkilöiden kokouspalkkioista.
Varhemaksun arviointikerroin on 1,11 vuoden 2018 palkkasummasta ja eläkemenoperusteisen maksun arviointikerroin on 1,04 vuoden 2018 maksuista. Nämä maksut ovat budjetoitu euromääräisinä, ei palkan sivukuluina.
Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän järjestämisvastuu sosiaali- ja terveyspalveluista astui voimaan 1.1.2018 koskien kuutta kuntaa: Tuusula, Nurmijärvi, Järvenpää, Mäntsälä, Hyvinkää ja Pornainen. Valtuusto päätti sosiaali- ja terveyspalvelutuotannon toteutuksesta ja sitä koskevista periaatteista Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymässä 4.6.2018 (§ 65). Valtuusto päätti:
- hyväksyä, että Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä tuottaa 1.1.2019 alkaen kuntayhtymän järjestämisvastuulla olevat palvelut Tuusulan kunnan asukkaille jäsenkunnista siirtyvän tuotanto-organisaation avulla,
- jäsenkuntien kuntayhtymän järjestämisvastuulla olevien palveluiden toteuttamiseen osallistuvan sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstön sekä osan muusta kunnan hallinto- ja tukitehtäviä toteuttavan henkilöstön siirtymisestä kuntayhtymän palvelukseen 1.1.2019 lukien tämän päätöksen periaatteiden mukaisesti,
- sopia, että kuntayhtymän ja jäsenkuntien välinen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämis- ja tuottamissopimus (yhtymävaltuusto 14.12.2017, § 33) päätetään palvelutuotantonsa kuntayhtymään siirtävien kuntien osalta ilman eri irtisanomista 31.12.2018
- todeta, että palvelutuotanto jatkuu kuntayhtymässä kaikkien jäsenkuntien osalta edelleen järjestämis- ja tuottamissopimuksen liitteen 2 Palveluiden yleiset periaatteet periaatteiden mukaisesti ja
- valtuuttaa kunnanhallituksen tekemään järjestelyn vaatimat tarkemmat päätökset ja sopimukset sekä toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet.
Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän yhtymähallitus päätti 29.5.2018 (§ 56) vuoden 2019 talousarvion valmistelun periaatteet, jossa sovittiin, että:
- Vuoden 2019 talousarvio sisältää kaikki kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden menot, myös Eteva kuntayhtymän, Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän sekä erikoissairaanhoidon kustannukset Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle sekä vastaaville toimijoille.
- Vuoden 2019 talousarvioon tulee varata kuntayhtymän valmistelusta (esim. ict-kustannukset) aiheutuviin kertakustannuksiin määräraha, joka laskutetaan kunnilta palveluiden käytön suhteessa. Tavoitteena on selviytyä mahdollisimman pienillä kustannuksilla.
- Keski-Uudenmaan kuntayhtymä sai sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä hallinnoitavaksivalinnanvapauspilotin (yhteensä 50 milj. euroa) ajalle 2018–2021. Rahoituksen toteutuminen edellyttää kuitenkin sote-ja maakuntauudistuksen lainsäädännön hyväksymistä. Kokeilussa ei ole kuntien omarahoitusosuutta. Mikäli pilotti toteutuu, sen rahoitus ratkaistaan erikseen.
- Kuntien maksuosuudet määräytyvät jäsenkuntien käyttämien palveluiden mukaan ja kuntia laskutetaan yhteneväisen jo laaditun palveluluokittelun mukaan, jonka pohjana toimivat yhteiset tietopaketit. Tietopakettiluokittelu on jo käytössä vuonna 2018 ja se toimii hyvänä pohjana myös vuodelle 2019.
- Talousarvion valmistelua ohjaa taloustyöryhmä kuntayhtymän hallinto- ja talousjohtajan johdolla. Taloustyöryhmälle raportoi projektiryhmä, johon kuuluvat kuntien sote - talousvastaavat. Talous-suunnitteluprojekti KuntaPron kanssa on käynnistymässä siten, että aikataulutus saadaan ennen lomakautta ja varsinainen määrittelytyö aloitetaan heti elokuussa.
- Viimeistään elokuussa on lisäksi tarkoitus käydä kuntajohdon kanssa ensi vuotta koskevat neuvottelut, jossa käsitellään talouslukujen lisäksi tavoitteita. Neuvottelut HUS/Hyvinkään sairaan-hoitoalueen kanssa käydään alkukesän aikana.
Kuntayhtymältä ei ole tullut ohjeita määrärahavarauksista muiden tarpeiden osalta.
Kunnanhallitus hyväksyi talousarviokehyksen kokouksessaan 18.6.2018 (§ 230). Sosiaali- ja terveystoimialan kehys oli 116 334 919 euroa. Kunnanhallitus käsittelee toimialan talousarvioesityksen kokouksessaan 10.8.2018. Kunnanhallituksen päätöksen jälkeen (18.6.2018) sosiaali- ja terveystoimiala esittää, että toimialan talousarviokehystä muutetaan siten että
- Sosiaali- terveystoimialan kehykseen lisätään erikoissairaanhoidon HUS-menokohtaan määrärahaa 500 000 euroa, jotta saavutetaan HUS:lta saatu alustava tarjous vuodelle 2019 (38 303 t€), joka on 3,7 % suurempi kuin vuoden 2018 palvelusuunnitelma.
- 1.1.2019 alkaen, koululaisten tukihenkilöt (3) siirtyvät osaksi kasvatus- ja sivistystoimea Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän linjausten mukaisesti. Muun muassa Järvenpää on siirtämässä koululaisten tukihenkilöitä kuntaan jääväksi resurssiksi. Tuusulan osalta esitetään samaa toimintatapaa, sillä koulukuraattorit – ja psykologit, jotka siirrettiin osaksi kasvatus- ja sivistystoimea 1.1.2018 alkaen, tekevät tiivistä yhteistyötä koululaisten tukihenkilöiden kanssa koululaisten hyväksi. Koululaisten tukihenkilöt (3) siirtyvät kasvatus- ja sivistystoimeen henkilöstö- ja muine kuluineen (koulutus, tyhy ja muu hallinnollinen) yhteensä 111 640 euroa.
Näiden muutosten jälkeen sosiaali- ja terveystoimialan menoraami on 116 723 279 euroa.
Kuntastrategia
Talousarviovuodesta 2019 eteenpäin, Tuusulan kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään ja tuotetaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymässä. Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän tavoitteet palvelun järjestäjänä ja tuottajana ovat:
- Turvata asukkaiden toimivat ja tarpeenmukaiset sote-palvelut alueella
- Hallita kustannusten nousu
- Varmistaa asukkaiden osallistuminen ja vaikuttamisen mahdollisuudet
- Sote-uudistus hyödyttää koko alueen väestöä
Tuusulan kuntastrategian mukaiset tavoitteet.
Sujuva Tuusula
1. Uudistamme kuntaa, palveluita ja organisaatiota, ottaen huomioon Maakuntauudistuksen ja Keski-Uudenmaan soten, varmistaen tuusulalaisten lähipalvelut.
- Edellytämme, että Keski-Uudenmaan soten palveluita tuotetaan tuusulalaisten lähipalveluna. Toimenpide: Toteutamme kunnan edunvalvontasuunnitelmaa 2018-2022
2. Palvelumme ovat laadukkaita ja saavutettavia
- Edellytämme, että Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palveluvalikoima monipuolistuu. Toimenpiteet: Kuntayhtymässä vakiinnutetaan kotisairaalan, kotikuntoutuksen, virtuaalikotihoidon ja asiakasohjauksen toimintamallit (kaikki lähipalveluja), Mielenterveyspalveluiden matalan kynnyksen verkostot toiminnassa.
- Edellytämme, että Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelut ovat yhdenvertaisia alueella. Toimenpiteet: Palveluiden sisältö eri palvelusegmenteissä määritellään yhdenmukaisiksi.
- Parannamme kuntalaisten palvelukokemusta. Toimenpiteet: Mittaamme kuntalaisten ja sisäisten asiakkaiden tyytyväisyyttä palveluihin / asiakaskokemukseen. Määrittelemme asiakaskokemuksen mittaamisen menetelmät, seurannan ja kehittäminen (arviointi ja prosessin kehittäminen).
4. Parannamme Tuusulan monimuotoista sisäistä ja kuntien välistä liikennettä sekä liikkumisen ekosysteemiä. Joukkoliikenteen osuus kasvaa ja kehitämme uusia liikkumisen muotoja yhteistyössä HSL:n kanssa.
- Huomioimme erityisryhmien ja toimintakyvyltään rajoittuneiden henkilöiden mahdollisuuden käyttää julkista joukkoliikennettä. Toimenpiteet: Osa kunnan edunvalvontasuunnitelmaa 2018-2022.
6. Lisäämme seudullista ja kuntien välistä yhteistyötä ja selvitämme kuntaliitoksen mahdollisuuden
- Käynnistämme alueellisen HYTE yhteistyön sote-kuntayhtymän, maakunnan ja kuntien kesken. Toimenpiteet: Luomme alueellisen HYTE yhteistyön rakenteet, toimintamallit ja tavoitteet KUU-MAn organisoimana.
Hyvinvoiva Tuusula
7. Edistämme tuusulalaisten hyvinvointia, arjen sujuvuutta, elämän vireyttä ja elämänlaadun paranemista.
- Mahdollistamme pitkään kotona asumisen turvaamalla esteettömän asuntorakentamisen. Toimenpiteet: Tuemme esteettömän rakentamisen kohteita erityisesti Jokelan ja Kellokosken alueella sujuvalla tonttikäsittelyllä ja yritysyhteistyöllä. Teemme selvityksen ikääntyneiden asumistarpeiden ennakoinnista ja siihen varautumisesta (ympäristöministeriön raportti)
- Laadimme ja toteutamme Tuusulan kunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen suunnitelman. Toimenpiteet: HYTE-suunnitelma valmistuu ja suunnitelman toteuttaminen käynnistyy.
8. Siirrämme palveluiden painopistettä ennaltaehkäiseviin ja kotiin vietäviin matalan kynnyksen palveluihin
- Monipuolistamme kunnan matalan kynnyksen palveluvalikoimaa. Toimenpiteet: Perustamme kuntaan walk in - toimipisteitä kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden tukemiseksi ja otamme järjestöt mukaan pyörittämään toimintaa, Lisäämme kunnan perhetyön resurssia siten, että koulujen tukihenkilöt siirretään sosiaali- ja terveystoimialalta kasvatus- ja sivistystoimialle 1.1.2019.
- Tehostamme yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä seurakunnan, järjestöjen, yritysten, kuntayhtymien ja muiden etujärjestöjen kanssa. Toimenpiteet: Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen suunnitelma 2018-2022.
- Vahvistamme koululaisten perhetukea. Toimenpiteet: Määrittelemme virtuaalisen perhekeskuksen verkostomaisen yhteistyön tiivistämiseksi
11. Kehitämme Tuusulan liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia. Tuusulalaiset liikkuvat ja harrastavat enemmän ja monipuolisesti
12. Vahvistamme tuusulalaisten turvallisuuden ja osallisuuden tunnetta sekä varmistamme kasvavan Tuusulan turvallisuuden
- Jatkamme esteettömän liikkumisen periaatteita noudattavaa toteutustapaa uudiskohteissa ja saneerattavissa kohteissa. Toimenpiteet: Pyydämme lausunnot edunvalvonta(vammais)järjestöltä urakka-asiakirjoista. Määritämme esteettömän liikkumisen periaatteet uudiskohteissa.
- Järjestämme säännöllisiä turvallisuusiltoja kuntalaisille ja lisäämme kuntalaisten turvallisuustietoutta. Toimenpiteet: Pidämme neljä turvallisuusiltaa vuonna 2019 – yhdistäen tarpeen/mahdollisuuksien mukaan kuntalaisiltoihin.
- Järjestämme kuntalaisille turvallisuuskoulutuksia, kuten alkusammutuskoulutus, Omatoiminen varautuminen, ensiapukoulutukset jne. Toimenpiteet: Järjestämme koulutuksia yhteistyössä kehittämisverkostojen ja kolmannen sektorin kanssa.
- Kehitämme nuorten ehkäisevää päihdetyötä
Vireä Tuusula
21. Vahvistamme Kellokosken omaleimaisuutta ja vetovoimaa Ruukin ja Sairaalan aluetta sekä keskustaa kehittäen
- Edistämme Kellokosken sairaalan uusiokäyttöprojektia, markkinointia ja yhteistyötä HUS:n kanssa. Toimenpiteet: Sovimme toimenpiteistä HUSin kanssa
Talousarvio
Toimintatuotot
Toimialan tuloraami oli 0,3 milj. euroa. Vanhus- ja vammaispalveluissa lisättiin vanhusten yksityisen palveluasumisen tuloja asiakasmäärän kasvun suhteessa. Sopeutustoimenpiteenä, vanhusten palveluasumisen asiakkaiden vuosittaista nettokasvua vähennettiin 15 paikasta 11 paikkaan, jonka vuoksi tulojen kasvu jää alle raamin.
Toimialan tulot kasvavat 0,2 milj. euroa.
Toimintakulut
Toimialalla henkilöstön palkantarkistuksiin sivukuluineen vuodelle 2019 varattiin 2 % korotus suhteessa talousarvioon 2018 (570 000 euroa). Palkkojen ja palkkioiden raami vuodelle 2019 on 2,0 %. Korotusten päälle huomioitiin sivukuluvaikutus (116 000 euroa).
Toimialalle lisättiin vuoden 2018 I osavuosikatsauksessa toimialoille kohdistetut työterveyshuoltomenot (182 793 euroa).
Kalustohankintojen investoinnit (105 000 euroa) on muutettu leasingvuokrarahaksi käyttötalouteen (30 700 euroa).
Sosiaalipalveluissa alueellinen virka-ajan ulkopuolinen sosiaali-päivystystoiminta ja aiemmin ostopalveluna hankittu kriisipäivystystoiminta yhdistetään. Kuntalaisten kiireellisten sosiaalipalvelujen saanti sekä kriisitilanteiden tuki tehostuvat, kun toimintojen johtaminen ja palvelujen tuottaminen keskitetään. Sosiaalipalveluihin lisättiin kriisipäivystyksen ”Hymise” kulut 40 000 euroa, jotka ovat aiemmin olleet terveyspalveluissa. Vastaava määrä vähennettiin terveyspalveluista, joten toimialalla kyseessä on kustannusneutraali määrärahan siirto.
Sosiaalipalveluihin tulee kaksi uutta vakanssia, sairaanhoitaja nuorisoasemalle sekä työvalmentaja työtoimintakeskukseen (88 682 euroa).
Terveyspalveluissa vastaanottopalveluihin tulee puolikas lääkärin vakanssi kotisairaalatoiminnan laajentamista varten (56 000 euroa).
Erikoissairaanhoidossa lisättiin vuosittaista kasvua 1 % (370 000 euroa) ja HUS:n kesäkuussa antama alustava talousarvioesitys 38 303 000 on 3,7 % (1 368 000 euroa) suurempi kuin vuonna 2018. Tuusulan kunnassa vuodelle 2018 on varattu HUS:n kustannuspaikalle asiakaspalvelun ostoihin määrärahaa yhteensä 37 472 000 euroa, jonka päälle varataan 1 % kasvu (370 000 euroa). Näin ollen todellinen ero talousarvion 2019 ja 2018 välillä on 461 000 euroa. Kuntayhtymältä saatujen ylijäämäpalautusten suuruus vaihtelee vuositasolla. Viime vuosina (2016 & 2017) palautusten määrä on ollut noin 3 000 000 euroa vuodessa. Nyt HUS:n asiakasmaksut ovat kuitenkin laskeneet, eikä odotettavissa olevien palautuksien määrä ole todennäköisesti niin suuri. Palautusten vaikutus huomioiden, talousarviossa ei ole varsinaista ylitysuhkaa, mutta, koska palautuksista ei ole varmuutta, tulisi talousarviossa varautua vähintään 500 000 euron lisäykseen. Talousarvioon varattiin vuonna 2018 Medihelin ja teratologisen keskuksen sekä hammaslääketieteen perusopetusveloituksen kapitaatioperusteiset vuosittaiset maksut. Potilasvahinkovakuutus sisältyy palvelusuunnitelmaan. Nämä tiedot odottavat vielä vahvistumista HUS:lta vuoden 2019 talousarvioon.
Eteva-kuntayhtymä antoi alustavan tarjouksensa vuodelle 2019 31.5.2018. Alustava tarjous on 2 960 359 euroa, 16 767 euroa pienempi kuin vuoden 2017 tilinpäätös (2 977 126 euroa) ja 10 251 euroa pienempi kuin vuoden 2018 palvelusuunnitelma (2 970 610 euroa).
Vanhus- ja vammaispalveluissa esitetään vuoden 2018 II osavuosikatsauksen yhteydessä vammaispalveluihin lisämäärärahaa 0,55 milj. euroa, jota ei kuitenkaan pystytä annetun raamin puitteissa lisäämään vuoden 2019 talousarvioon. Kehitysvammaisten ympärivuorokautisen asumispalveluyksikön, Neitoperhon, määrärahavarausta ei tarvittu, koska toiminta käynnistyy vasta vuonna 2020. Vanhuspalveluissa varaudutaan vanhusten palveluasumisen kasvuun 11 hoitopaikkaa/vuosi (yhteensä 660 000 euroa).
Kehitysvammaisten asumispalveluihin tulee yksi uusi vakanssi, tuetun asumisen ohjaaja (44 310 euroa).
Kaikkiaan toimialan menomuutokset ovat 2,089 milj. euroa.
Muutosrajoitin toimenpiteet/toimintamenojen muutostarpeet (ei siirry maakuntaan)
Kunnan muille toimialaoille siirrettiin vuoden 2018 talousarviossa sosiaali- ja terveystoimialan tehtävät ja määrärahat, jotka eivät siirry maakuntaan. Näitä ovat Roselius-talojen yhteistilat, työmarkkinatuki, pakolaiset sekä koulukuraattorit ja psykologit. Lisäksi talousarviosta vähennettiin työterveyshuollon menot.
Vuoden 2019 talousarviossa, 1.1.2019 alkaen, koululaisten tukihenkilöt (3) siirtyvät osaksi kasvatus- ja sivistystoimea Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän linjausten mukaisesti. Muun muassa Järvenpää on siirtämässä koululaisten tukihenkilöitä kuntaan jääväksi resurssiksi. Tuusulan osalta esitetään samaa toimintatapaa, sillä koulukuraattorit – ja psykologit, jotka siirrettiin osaksi kasvatus- ja sivistystoimea 1.1.2018 alkaen, tekevät tiivistä yhteistyötä koululaisten tukihenkilöiden kanssa koululaisten hyväksi. Koululaisten tukihenkilöt (3) siirtyvät kasvatus- ja sivistystoimeen henkilöstö- ja muine kuluineen (koulutus, tyhy ja muu hallinnollinen) yhteensä 111 640 euroa.
Talousarvion tasapainottaminen
Toimialalla ensimmäinen talousnavigointi oli toukokuussa. Silloin toimialan määrärahatarpeeksi arvioitiin 6,8 milj. euroa. Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän osalta esitettiin mahdolliseen tuotannon siirtymiseen liittyvä luottamuselinten poisto toimialalta 63 000 euroa.
Kehysluonnos saatiin kesäkuun alkupuolella, jossa sosiaali- ja terveystoimen raami oli 2,08 milj. euroa. Määrärahatarpeita jouduttiin vähentämään seuraavasti, jotta pakolliset lisäystarpeet, palkantarkitukset sivukuluineen sekä työterveyshuoltomaksut, saatiin toteutettua:
- HUS palvelusuunnitelmaan varattiin 1 % kasvu ja myöhemmin saatiin tietää, että alustava talousarvio (jäsenkuntien maksuosuus) on Tuusulan osalta 38 303 000 euroa ja 3,7 % (1 368 000 euroa) suurempi kuin vuonna 2018. Määrärahan lisäystarvetta esitettiin HUS palvelusuunnitelman toteuman ja talousarvion väliselle erolle, palvelusuunnitelma oli noin 4,2 % yli talousarvion. Perusteena oli myös palautusneutralisointi, jossa kuntayhtymältä saadut palautukset jätettiin huomiotta. HUS ensihoidolle saatiin talousarviovaraus vuosittaisen kasvun kattamiseksi.
- HUS kalliin hoidon tasaus, jonka ennakkomaksu, noin miljoona euroa, maksetaan alkuvuodesta, määrärahan lisäystarve vähennettiin kokonaan
- Mielenterveyskuntoutujien palvelutarpeen kasvu, jossa perusteena oli kevyempien ostopalveluiden kasvu sekä muun sosiaalisen syyn perusteella hoitoon hakeutuvien määrän kasvu. Määrärahan lisäystarve vähennettiin kokonaan.
- Kuntouttavan työtoiminnan määrärahanlisäys vähennettiin kokonaan, jossa perusteena on palvelutarpeen kasvu.
- Päihdehuollon määrärahalisäystarve vähennettiin kokonaan. Lisäystarpeen perusteena oli kasvava palveluntarve sekä myös lastensuojelun jälkihuoltonuorten päihdeongelmaisten siirtyminen aikuispäihdepalveluiden sekä asumispalveluiden piiriin.
- Lastensuojelun määrärahalisäystarve vähennettiin kokonaan. Lisäystarpeen perusteena oli sijaisperhehoidon ostojen määrän kasvu sekä tukitoimien palvelutarpeen kasvu ja rakennemuutoksen toteuttaminen.
- Sijaismäärärahojen (akuuttiosasto, kotisairaala, vastaanottopalvelut, kouluterveydenhuolto) lisäystarve vähennettiin kokonaan. Lisäystarpeen perusteena olivat tilinpäätöstiedot vuodelta 2017 sekä jatkuva sijaistarve.
- Kehitysvammaisten asumisyksikölle, Neitoperholle, oli varattu toimintaan ja henkilöstöön liittyviä kustannuksia heinäkuusta 2019 alkaen. Todettiin, että yksikkö valmistuu aikaisintaan vuoden 2020 alussa ja toiminta voidaan aloittaa 2020 alkukeväästä, jonka vuoksi asumisyksikölle ei varata määrärahaa. Määrärahan lisäystarve vähennettiin kokonaan tarpeettomana.
- Vammaispalveluissa määrärahanlisäys, jonka perusteena oli palvelutarpeen kasvu sekä määrärahojen varaaminen tilinpäätöksen 2017 tasoon. Määrärahanlisäystä esitettiin kehitysvammaisten tilapäishoitoon ja muuhun erityishuoltoon, asumispalveluihin, vammaisten henkilökohtaiseen apuun, vaikeavammaisten kuljetuspalveluihin, omaishoidon tukeen (0-17 v.), vammaisten avustuksiin, kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintaan. Määrärahan lisäystarve vähennettiin kokonaan.
Alkuperäistä henkilöstösuunnitelmaa priorisoitiin, jonka jälkeen vakanssiesityksiä on 4,5, joista yksi rahoitetaan ostopalvelumäärärahasta.
- Lääkärin vakanssi (0,5) vastaanottopalveluihin 56 000 euroa
- Sairaanhoitajan vakanssi nuorisoasemalle
- Perhetyöntekijän vakanssi (katetaan ostopalvelumäärärahasta) perheiden tukipalveluihin
- Työvalmentajan vakanssi kuntouttavaan työtoimintaan
- Ohjaajan vakanssi kehitysvammaisten tuettuun asumiseen
Toimialalla ei tehdä nimike – eikä sijaismäärärahamuutoksia, joten niistä ei aiheudu kustannuksia.
Ehdotus
Esittelijä
Pirjo Vainio, sosiaali- ja terveystoimenjohtaja
Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että toimialan talousarviokehystä muutetaan siten, että
- 1.1.2019 alkaen, koululaisten tukihenkilöt (3) siirtyvät osaksi kasvatus- ja sivistystoimea Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän linjausten mukaisesti. Muun muassa Järvenpää on siirtämässä koululaisten tukihenkilöitä kuntaan jääväksi resurssiksi. Tuusulan osalta esitetään samaa toimintatapaa, sillä koulukuraattorit – ja psykologit, jotka siirrettiin osaksi kasvatus- ja sivistystoimea 1.1.2018 alkaen, tekevät tiivistä yhteistyötä koululaisten tukihenkilöiden kanssa koululaisten hyväksi. Koululaisten tukihenkilöt (3) siirtyvät kasvatus- ja sivistystoimeen henkilöstö- ja muine kuluineen (koulutus, tyhy ja muu hallinnollinen) yhteensä 111 640 euroa.
- Sosiaali- terveystoimialan kehykseen lisätään erikoissairaanhoidon HUS-menokohtaan määrärahaa 500 000 euroa, jotta saavutetaan HUS:lta saatu alustava tarjous vuodelle 2019 (38 303 t€), joka on 3,7 % suurempi kuin vuoden 2018 palvelusuunnitelma.
Näiden muutosten jälkeen sosiaali- ja terveystoimialan menoraami on 116 723 279 euroa.
Sosiaali- ja terveyslautakunta
antaa kunnanhallitukselle ja edelleen VALTUUSTOLLE liitteen mukaisen talousarvioehdotuksen vuodelle 2019 ja taloussuunnitelman vuosille 2020–2023
antaa kunnanhallitukselle ja edelleen VALTUUSTOLLE liitteen mukaisen investointisuunnitelman
esittää kunnanhallitukselle ja edelleen VALTUUUSTOLLE liitteen mukaisen henkilöstösuunnitelman
merkitsee tiedoksi KUNTASTRATEGIAN toteuttamisen vuositavoitteet.
---
Puheenjohtaja teki lisäyksen päätösehdotuksen 3. kohdaksi
- Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymässä käynnistyvään Kotiapu-kokeiluun lisätään määrärahaa 80 000 euroa.
Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi puheenjohtajan muutosesityksen yksimielisesti.
Tämän lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta esittää huolensa nuorten päihteiden käytön lisääntymisestä ja tähän tulee lautakunnan näkemyksen mukaan kiinnitää erityistä huomiota kunnassa. Kuntaan jäävän hyvinvoinnin- ja terveydenedistämisen lautakunnan tehtävänä tulee olla toimintamallin rakentaminen ja toimeenpano nuorten päihteidenkäytön ehkäisemiseksi.
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti ehdottaa kunnanhallitukselle, että toimialan talousarviokehystä muutetaan siten, että
- 1.1.2019 alkaen, koululaisten tukihenkilöt (3) siirtyvät osaksi kasvatus- ja sivistystoimea Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän linjausten mukaisesti. Muun muassa Järvenpää on siirtämässä koululaisten tukihenkilöitä kuntaan jääväksi resurssiksi. Tuusulan osalta esitetään samaa toimintatapaa, sillä koulukuraattorit – ja psykologit, jotka siirrettiin osaksi kasvatus- ja sivistystoimea 1.1.2018 alkaen, tekevät tiivistä yhteistyötä koululaisten tukihenkilöiden kanssa koululaisten hyväksi. Koululaisten tukihenkilöt (3) siirtyvät kasvatus- ja sivistystoimeen henkilöstö- ja muine kuluineen (koulutus, tyhy ja muu hallinnollinen) yhteensä 111 640 euroa.
- Sosiaali- terveystoimialan kehykseen lisätään erikoissairaanhoidon HUS-menokohtaan määrärahaa 500 000 euroa, jotta saavutetaan HUS:lta saatu alustava tarjous vuodelle 2019 (38 303 t€), joka on 3,7 % suurempi kuin vuoden 2018 palvelusuunnitelma
- Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymässä käynnistyvään Kotiapu-kokeiluun lisätään määrärahaa 80 000 euroa.
Näiden muutosten jälkeen sosiaali- ja terveystoimialan menoraami on 116 803 279 euroa.
Sosiaali- ja terveyslautakunta
- antaa kunnanhallitukselle ja edelleen VALTUUSTOLLE liitteen mukaisen talousarvioehdotuksen vuodelle 2019 ja taloussuunnitelman vuosille 2020–2023
- antaa kunnanhallitukselle ja edelleen VALTUUSTOLLE liitteen mukaisen investointisuunnitelman
- esittää kunnanhallitukselle ja edelleen VALTUUUSTOLLE liitteen mukaisen henkilöstösuunnitelman
- merkitsee tiedoksi KUNTASTRATEGIAN toteuttamisen vuositavoitteet.
Tämän lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta esittää huolensa nuorten päihteiden käytön lisääntymisestä ja tähän tulee lautakunnan näkemyksen mukaan kiinnitää erityistä huomiota kunnassa. Kuntaan jäävän hyvinvoinnin- ja terveydenedistämisen lautakunnan tehtävänä tulee olla toimintamallin rakentaminen ja toimeenpano nuorten päihteidenkäytön ehkäisemiseksi.