Kunnanhallitus, kokous 10.9.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 282 Rykmentinpuiston taideohjelman päivittäminen

TUUDno-2017-798

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomo Sipilä, ohjelmapäällikkö

Perustelut

Kuntakehityslautakunta § 13 / 15.2.2017
Kunnanhallitus § 65 / 27.2.2017
Kulttuurilautakunta § 18 /  28.2.2017 
Kuntakehityslautakunta § 32 / 1.3.2017
Kunnanhallitus § 82 / 6.3.2017

Kkl § 13/15.2.2017 
Taide kuuluu kiinteästi suomalaiseen rakennettuun ympäristöön. Taidetta voi olla rakennuksissa joko itsenäisinä teoksina tai rakenteisiin integroituna taiteena ja sitä voi olla rakennusten välitiloissa, kaduilla, aukioilla sekä puistoissa. Taide voi olla julkista tai yksityistä, mutta se on aina osoitus arvostuksesta yhteistä ympäristöä kohtaan. Taide tuo rakennettuun ympäristöön monia hyötyjä. Kuten hyvä arkkitehtuuri, myös taide lisää kohteen vetovoimaisuutta ja arvoa koko sen elinkaaren ajan. Taide voi tuoda rakentamiseen myönteistä huomiota jo suunnittelu- ja työmaavaiheessa. Työmaan aiheuttamia melu- ja ulkonäköhaittoja voidaan lieventää vaikkapa väliaikaisilla taideteoksilla. Usein asukkaat ihastuvat väliaikaisiin teoksiin, ja ottavat ne omikseen siinä määrin, että niistä toivotaan pysyviä. Taide auttaa luomaan uudelle alueelle identiteettiä, ja teoksista muodostuu nopeasti yhteisiä maamerkkejä. Julkinen tai muissa yhteisissä paikoissa sijaitseva taide on kenen tahansa saavutettavissa ilman pääsymaksuja ja aukioloaikoja. Taideteokset tuovat rakennushankkeelle myös mediahuomiota. 

Rykmentinpuistossa alueen yhdeksi alueen vetovoimatekijäksi on tunnistettu taide. Tuusulassa taide on jo historiankin valossa ollut merkittävä identiteettitekijä, ja onkin luontevaa jatkaa tätä perinnettä uudella Rykmentinpuiston alueella. Valmistelutyö taiteen edistämiseksi Rykmentinpuistossa käynnistyi konkreettisesti vuonna 2015, kun Ympäristötaiteen säätiön tuella laadittiin yleissuunnitelma taiteen sijoittamisesta alueelle. Yleissuunnitelmassa suositeltiin, että alueelle sijoitettavien kokoelmateosten lisäksi alueen ympäristötaiteellista kokonaisuutta täydennetään vähitellen uusilla teoksilla. Nämä voivat olla itsenäisiä teoksia tai esimerkiksi ympäristörakenteisiin liittyviä integroitavia taide-elementtejä ja leikittäviä veistoksia.

Taideohjelma jatkaa taiteen yleissuunnitelman käynnistämää suunnittelutyötä laatimalla toteutustavat ja käytännöt uuden taiteen mukaantulolle alueelle, ja samalla tukemalla alueen korkealuokkaisen rakentamisen periaatetta. Taideohjelman valmistelussa on ollut mukana viranhaltijoita monialaisesti KETEK:istä sekä Kulttuuritoimesta. Valmistelutyötä on koordinoinut taidekonsultti Frei Zimmer Oy. Taideohjelman avulla voidaan Rykmentinpuistosta luoda kukoistava ja ihmisläheinen asuinympäristö, jossa taide nivoutuu osaksi ihmisten arkea. Rykmentinpuiston taideohjelman tavoitteena on luoda:

- Selkäranka taiteen toteuttamiselle Rykmentinpuistossa
- Ohjenuora yksittäisten projektien hallinnalle ja selkeät raamit kokonaisuudelle
- Yhteiset pelisäännöt kaikille toimijoille
- Aikataulu taiteen toteuttamiselle
- Määritellä käytettävät sijoituspaikat ja niissä sovellettavat tekniikat
- Luoda taiteen tekijöille teemalliset raamit ehjän kokonaisuuden tavoittamiseksi

Rykmentinpuistossa taidevelvoite on kytketty tonttien tontinluovutus- ja vuokraehtoihin, joissa on määritelty tontinluovutushintaan sidotun taidevelvoitteen suuruus. Velvoite kirjataan sopimuksiin, kun tontit myydään tai vuokrataan oikeushenkilölle, esim. rakennusliikkeille tai kiinteistöyhtiölle. Maankäyttösopimusten yhteydessä myös alueen muut maanomistajat tullaan sitomaan taidevelvoitteeseen. Taidevelvoitteen avulla kerättävät varat kerätään kunnan hallinnoimaan, perustettavaan taiderahastoon. Taiderahasto on alkuvaiheessa tili, jonka varoja käytetään taideohjelman mukaisesti.

Tontinostajat maksavat tontinluovutuksen yhteydessä myyntihinnan lisäksi 2 % taiderahaa, jonka lisäksi kunta luovuttaa 1 % myyntihintaa vastaavan summan perustettavaan taiderahastoon. Tontinvuokraaja on velvollinen maksamaan vuokrasopimuksen yhteydessä 2 % myyntihintaa vastaavan summan taiderahastoon, jonka lisäksi kunta luovuttaa 1 % myyntihintaa vastaavan summan taiderahastoon. Varojen kertymisestä rakentamisen eri vaiheissa on laadittu suuntaa-antava arvio, joka on suunnitelman liitteenä. Arvion mukaan varoja kertyy kaiken kaikkiaan noin 3,6 miljoonaa euroa vuoteen 2040 mennessä.

Taideohjelman koordinoinnista vastaa nimettävä ohjausryhmä. Ohjausryhmän tehtävänä on

- tehdä taiteilijavalinnat ja päättää hankkeiden aikataulusta ja eri kohteisiin suuntautuvien varojen määrästä ja käytöstä
- taiteilijoiden valintatapojen määritteleminen ja mahdollisten tapahtumien ja workshop-työskentelyn suunnitteleminen
- toteuttaa taideohjelmassa määriteltyjä toimenpiteitä ja tehdä esityksiä sen mahdollisesta päivityksestä
- päättää koordinaattorin palkkauksesta, hyväksyä taiteilijoiden luonnokset ja toimia sopimuskumppanina taiteilijoiden kanssa tehtävissä sopimuksissa

Ohjausryhmän tulee esittää ohjelman toteuttamisesta ja kertyneiden varojen käytöstä kunnanhallitukselle vuosittain seurantaraportti. Ryhmään nimetään valtuuston hyväksymisen jälkeen kunnanhallituksen toimesta edustajat KETEK:in toimialalta, Rykmentinpuiston ohjelmasta sekä Tuusulan taidemuseosta. Heidän lisäkseen ryhmään valitaan Aune Laaksosen säätiön nimeämä edustaja.

Taideohjelman kulmakivenä on taideohjelman kautta kerätyillä varoilla rahoittaa alueen yhteisten alueiden tavallista korkeatasoisempi suunnittelu ja toteutus sekä edistää alueen tapahtumatoimintaa. Taiderahalla katetaan kaikki taiteen suunnittelusta ja toteuttamisesta aiheutuvat kulut. Tämä tarkoittaa taiteilijapalkkion lisäksi materiaali- ja toteutuskuluja, taiteen koordinoinnin kuluja, sekä esimerkiksi rakennesuunnittelusta aiheutuvia lisäkuluja. Alustava arvio taiderahaston varojen käyttökohteista on seuraava:

- Taideteos 65 %
- Tapahtumat, sisältäen koordinoinnin 15 %
- Taiteen koordinointi 10 %
- Suunnittelun lisäkustannukset 5 %
- Teosten huolto 5 %

Lisätiedot: ohjelmapäällikkö Tuomo Sipilä 040 314 3017; asemakaava-arkkitehti Jouni Määttä, 040 314 2016

Ehdotus / Kkj 
Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

-  hyväksyä liitteenä olevan Rykmentinpuiston taideohjelman

-  hyväksyä, että Rykmentinpuiston alueella otetaan käyttöön taideohjelman mukaisesti tontinluovutusehdoissa, maanvuokrasopimuksissa sekä maankäyttösopimuksissa Taiteen prosenttiperiaate

-  todeta, että Rykmentinpuiston keskuksen asemakaavaehdotuksen kortteleissa 5726 ja 5724, joissa toteuttajien kanssa on jo sopimukset, taidevelvoite voi poiketa taideohjelman mukaisesta

-  valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään vähäisiä- tai teknisluonteisia muutoksia taideohjelmaan

Päätös 
Kuntakehityslautakunta päätti

- jättää asian pöydälle seuraavaan kokoukseen.

___________

Khall § 65/27.2.2017 
Kulttuurilautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan 28.2. ja kuntakehityslautakunta käsittelee asiaa 1.3. pidettävässä kokouksessa.

Ehdotus / Kj 
Kunnanhallitus päättää

- ottaa asian valtuuston 13.3.2017 pidettävän kokouksen esityslistalle

- tehdä ehdotuksensa valtuustolle 6.3.2017 pidettävässä kokouksessa.

Päätös 
Ehdotus hyväksyttiin.

__________

Kultk § 18/28.2.2017 
Liitteenä taideohjelma

Ehdotus / kmtj 
Kulttuurilautakunta päättää

- osaltaan hyväksyä liitteenä olevan Rykmentinpuiston taideohjelman.

Kulttuurilautakunta toteaa lisäksi, että

- Rykmentinpuiston taideohjelmassa on hyvin huomioitu taidemuseon, Aune Laaksosen Taidesäätiön ja alueen taidekoordinoinnista vastaavien tahojen yhteistyö.
 
- ilahduttavaa on, että myös tapahtumatuotannon merkitys alueen identiteetin synnylle ja asukkaiden yhteisöllisyyden kasvulle on huomioitu. Kulttuurilautakunta esittää, että kulttuuripalvelut ovat yhteistyötahona tapahtumakoordinoinnissa (sivun 24 lista yhteistyökumppaneista).

- kuntalaisten ja erityisesti alueen asukkaiden osallistaminen ja mukaanottaminen on tärkeää

- kulttuurilautakunta haluaa jatkossakin olla mukana taideohjelman kehittämisessä ja toteuttamisessa ja toivoo siksi edustusta ohjausryhmään.

- kulttuurilautakunta toivoo vanhojen rakennusten ja niihin sijoitettavien toimintojen hyödyntävän alueen identiteetin rakentumista. 

- kulttuurilautakunta toivoo Rykmentinpuiston kaavoitusta ja taideohjelmaa kehitettäessä otettavan huomioon Olympiakasarmin kulttuuri- ja taidekäytöstä tehdyn valtuustoalueen ja kulttuurilautakunnan 26.10.2016 antaman aloitevastauksen. Erityisesti VOIMALAN PARKKI -nimellä kutsutun alueen jatkokehittelytyössä kulttuurilautakunnan vastuksessa linjataan näin:

  "Alueen suunnittelun ja rakentumisen edetessä tulisi siis tarkastella Olympiakasarmin ja lämpökeskuksen lähialueen rakentamisen ja vapaiden alueiden tarvetta pitäen monipuolinen kulttuurikäyttö yhtenä mahdollisuutena. Vanhan lämpökeskuksen purkua ei myöskään pitäisi kiirehtiä, vaan etsiä sen kunnostusmahdollisuuksia muun muassa taiteen prosenttiperiaatteen nojalla, kun Rykmentinpuisto alkaa rakentua. Lämpökeskus voisi melko pienin korjauskustannuksin toimia kulttuurihistoriallisen ajan rakennusmuistomerkkinä/taideteoksena ja olla taustana elävälle kulttuuripuistolle".

---

Puheenjohtajan avattua keskustelun, lautakunta päätti yksimielisesti lisätä ehdotukseen seuraavat asiat:

- 3. ranskalainen viiva: Kulttuurilautakunta toivoo, että tapahtumatuotannon prosenttisosuus nostetaan 20 prosenttiin.
- 4. ranskalainen viiva: jatkaa lausetta sanoin: ...mikä pitää ottaa huomioon taideohjelmaa edelleen kehitettäessä ja toteutettaessa
- 5. ranskalainen viiva: vaihtaa kulttuurilautakunta sanan kulttuuri- ja taidetoiminnasta vastaava lautakunta (jotta toteamus on validi myös organisaatiomuutoksen jälkeen)
- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa

Päätös 
Kulttuurilautakunta päätti

- osaltaan hyväksyä liitteenä olevan Rykmentinpuiston taideohjelman.

- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

Kulttuurilautakunta päätti todeta lisäksi, että

-  Rykmentinpuiston taideohjelmassa on hyvin huomioitu taidemuseon, Aune Laaksosen Taidesäätiön ja alueen taidekoordinoinnista vastaavien tahojen yhteistyö.

-  ilahduttavaa on, että myös tapahtumatuotannon merkitys alueenidentiteetin synnylle ja asukkaiden yhteisöllisyyden kasvulle on huomioitu. Kulttuurilautakunta toivoo, että tapahtumatuotannon prosenttiosuus nostetaan 20 prosenttiin. Kulttuurilautakunta esittää, että kulttuuripalvelut ovat yhteistyötahona tapahtumakoordinoinnissa (sivun 24 lista yhteistyökumppaneista).

-  kuntalaisten ja erityisesti alueen asukkaiden osallistaminen ja mukaan ottaminen on tärkeää, mikä pitää ottaa huomioon taideohjelmaa edelleen kehitettäessä ja toteutettaessa.

- kulttuuri- ja taidetoiminnasta vastaava lautakunta haluaa jatkossakin olla mukana taideohjelman kehittämisessä ja toteuttamisessa ja toivoo siksi edustusta ohjausryhmään.

- kulttuurilautakunta toivoo vanhojen rakennusten ja niihin sijoitettavien toimintojen hyödyntävän alueen identiteetin rakentumista.

-  kulttuurilautakunta toivoo Rykmentinpuiston kaavoitusta ja taideohjelmaa kehitettäessä otettavan huomioon Olympiakasarmin kulttuuri- ja taidekäytöstä tehdyn valtuustoalueen ja kulttuurilautakunnan 26.10.2016 antaman aloitevastauksen. Erityisesti VOIMALAN PARKKI -nimellä kutsutun alueen jatkokehittelytyössä kulttuurilautakunnan vastuksessa linjataan näin:

"Alueen suunnittelun ja rakentumisen edetessä tulisi siis tarkastella Olympia-kasarmin ja lämpökeskuksen lähialueen rakentamisen ja vapaiden alueiden tarvetta pitäen monipuolinen kulttuurikäyttö yhtenä mahdollisuutena. Vanhan lämpökeskuksen purkua ei myöskään pitäisi kiirehtiä, vaan etsiä sen kunnostusmahdollisuuksia muun muassa taiteen prosenttiperiaatteen nojalla, kun Rykmentinpuisto alkaa rakentua. Lämpökeskus voisi melko pienin korjaus-kustannuksin toimia kulttuurihistoriallisen ajan rakennusmuistomerkkinä/taideteoksena ja olla taustana elävälle kulttuuripuistolle".

__________

Kkl § 32/1.3.2017 
Liitteenä taideohjelma.

Ehdotus / Kkj 
Kuntakehityslautakunta päättää

-  ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

-  hyväksyä liitteenä olevan Rykmentinpuiston taideohjelman

-  hyväksyä, että Rykmentinpuiston alueella otetaan käyttöön taideohjelman mukaisesti tontinluovutusehdoissa, maanvuokrasopimuksissa sekä maankäyttösopimuksissa Taiteen prosenttiperiaate

-  todeta, että Rykmentinpuiston keskuksen asemakaavaehdotuksen kortteleissa 5726 ja 5724, joissa toteuttajien kanssa on jo sopimukset, taidevelvoite voi poiketa taideohjelman mukaisesta

-  valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään vähäisiä- tai teknisluonteisia muutoksia taideohjelmaan.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Jani Peltonen teki Klaus Koivusen, Ulla Palomäen ja Liisa Sorrin kannattamina seuraavan muutosesityksen: "Taideohjelman rahoitus on toteutettava prosenttiperiaatteen mukaisesti  1 % prosenttiosuutena kokonaiskustannuksista. Tästä hyvä esimerkki on Jyväskylän Kankaan aluerakentamishanke, jossa noin 1 % rakentamisen kustannuksista sijoitetaan taiteeseen ja kulttuuritapahtumiin. Kankaan alueella kulttuuriin varataan n. 1 % tonttien myyntihinnasta, maankäyttömaksuista ja kiinteistöjen rakennuskustannuksista."

Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, puheenjohtaja esitti toimitettavaksi asian ratkaisemiseksi nimenhuutoäänestyksen. Äänestysesitykseksi hyväksyttiin puheenjohtajan esitys, jonka mukaan esittelijän pohjaehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja jos "ei" voittaa on Jani Peltosen muutosesitys tullut kuntakehityslautakunnan päätökseksi.

Suoritetussa äänestyksessä esittelijän pohjaehdotusta kannattivat jäsenet Heikkinen, Lundberg, Maula, Lars Winqvist ja Mäki-Kuhna ja Peltosen muutosesitystä jäsenet Koivunen, Palomäki, Peltonen, Sorri, Margita Winqvist ja Salonen.

Puheenjohtaja totesi Peltosen muutosesityksen tulleen äänin 6 -5 kuntakehityslautakunnan päätökseksi.

Päätös
Ehdotus hyväksyttiin seuraavalla muutoksella:

- taideohjelman rahoitus on toteutettava prosenttiperiaatteen mukaisesti  1 % prosenttiosuutena kokonaiskustannuksista. Tästä hyvä esimerkki on Jyväskylän Kankaan aluerakentamishanke, jossa noin 1 % rakentamisen kustannuksista sijoitetaan taiteeseen ja kulttuuritapahtumiin. Kankaan alueella kulttuuriin varataan n. 1 % tonttien myyntihinnasta, maankäyttömaksuista ja kiinteistöjen rakennuskustannuksista.

Lisäksi kuntakehityslautakunta päätti

- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Merkittiin, että Tuomo Sipilä poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.49.

__________

Khall § 82/6.3.2017 
Liitteenä taideohjelma

Ehdotus / Kkj
Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

-  hyväksyä liitteenä olevan Rykmentinpuiston taideohjelman

-  hyväksyä, että Rykmentinpuiston alueella otetaan käyttöön taideohjelman mukaisesti tontinluovutusehdoissa, maanvuokrasopimuksissa sekä maankäyttösopimuksissa Taiteen prosenttiperiaate

-  todeta, että Rykmentinpuiston keskuksen asemakaavaehdotuksen kortteleissa 5726 ja 5724, joissa toteuttajien kanssa on jo sopimukset, taidevelvoite voi poiketa taideohjelman mukaisesta

-  valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään vähäisiä- tai teknisluonteisia muutoksia taideohjelmaan.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun esittelijä muutti pohjaesitystään seuraavasti:

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

-  hyväksyä liitteenä olevan Rykmentinpuiston taideohjelman

-  hyväksyä, että Rykmentinpuiston alueella otetaan käyttöön taideohjelman mukaisesti tontinluovutusehdoissa, maanvuokrasopimuksissa sekä maankäyttösopimuksissa Taiteen prosenttiperiaate

-  hyväksyä, että taideohjelman rahoitus on toteutettava prosenttiperiaatteen mukaisesti. Tontinostajat maksavat tontinluovutuksen yhteydessä myyntihinnan lisäksi 2,5 % taiderahaa, jonka lisäksi kunta luovuttaa 1 % myyntihintaa vastaavan summan perustettavaan taiderahastoon. Tontinvuokraaja on velvollinen maksamaan vuokrasopimuksen yhteydessä 2,5 % myyntihintaa vastaavan summan taiderahastoon, jonka lisäksi kunta luovuttaa 1 % myyntihintaa vastaavan summan taiderahastoon

-  tapahtumatuotannon osuus nostetaan 20 prosenttiin, taideteosten osuus lasketaan 60 prosenttiin

-  todeta, että Rykmentinpuiston keskuksen asemakaavaehdotuksen kortteleissa 5726 ja 5724, joissa toteuttajien kanssa on jo sopimukset, taidevelvoite voi poiketa taideohjelman mukaisesta

-  valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään vähäisiä- tai teknisluonteisia muutoksia taideohjelmaan.

Jussi Salonen esitti Liisa Sorrin kannattamana seuraavaa:

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

-  hyväksyä liitteenä olevan Rykmentinpuiston taideohjelman

-  hyväksyä, että Rykmentinpuiston alueella otetaan käyttöön taideohjelman mukaisesti tontinluovutusehdoissa, maanvuokrasopimuksissa sekä maankäyttösopimuksissa Taiteen prosenttiperiaate

-  hyväksyä, että taideohjelman rahoitus on toteutettava prosenttiperiaatteen mukaisesti. Tontinostajat maksavat tontinluovutuksen yhteydessä myyntihinnan lisäksi 3 % taiderahaa, jonka lisäksi kunta luovuttaa 1,5 % myyntihintaa vastaavan summan perustettavaan taiderahastoon. Tontinvuokraaja on velvollinen maksamaan vuokrasopimuksen yhteydessä 3 % myyntihintaa vastaavan summan taiderahastoon, jonka lisäksi kunta luovuttaa 1,5 % myyntihintaa vastaavan summan taiderahastoon

-  tapahtumatuotannon osuus nostetaan 20 prosenttiin, taideteosten osuus lasketaan 60 prosenttiin

-  todeta, että Rykmentinpuiston keskuksen asemakaavaehdotuksen kortteleissa 5726 ja 5724, joissa toteuttajien kanssa on jo sopimukset, taidevelvoite voi poiketa taideohjelman mukaisesta

-  valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään vähäisiä- tai teknisluonteisia muutoksia taideohjelmaan.

Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, puheenjohtaja esitti toimitettavaksi asian ratkaisemiseksi nimenhuutoäänestyksen. Äänestysesitykseksi hyväksyttiin puheenjohtajan esitys, että kunnanhallitus äänestää muutetun pohjaesityksen ja Jussi Salosen tekemän muutosesityksen välillä siten, että ne, jotka kannattavat muutettua pohjaesitystä, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Salosen tekemää esitystä, äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 4 jaa-ääntä (Huuhtanen, Kuusisto, Nyman, Kervinen) ja 6 ei-ääntä (Friman, Heinänen, Salonen, Mäensivu, Mäki-Kuhna, Sorri), ja yksi tyhjä (Seppälä). Puheenjohtaja totesi, että Salosen tekemä muutosesitys oli tullut kunnanhallituksen päätökseksi äänin 6-4.

Päätös 
Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

-  hyväksyä liitteenä olevan Rykmentinpuiston taideohjelman

-  hyväksyä, että Rykmentinpuiston alueella otetaan käyttöön taideohjelman mukaisesti tontinluovutusehdoissa, maanvuokrasopimuksissa sekä maankäyttösopimuksissa Taiteen prosenttiperiaate

-  että tontinostajat maksavat tontinluovutuksen yhteydessä myyntihinnan lisäksi 3 % taiderahaa, jonka lisäksi kunta luovuttaa 1,5 % myyntihintaa vastaavan summan perustettavaan taiderahastoon. Tontinvuokraaja on velvollinen maksamaan vuokrasopimuksen yhteydessä 3 % myyntihintaa vastaavan summan taiderahastoon, jonka lisäksi kunta luovuttaa 1,5 % myyntihintaa vastaavan summan taiderahastoon

-  tapahtumatuotannon osuus nostetaan 20 prosenttiin, taideteosten osuus lasketaan 60 prosenttiin

-  todeta, että Rykmentinpuiston keskuksen asemakaavaehdotuksen kortteleissa 5726 ja 5724, joissa toteuttajien kanssa on jo sopimukset, taidevelvoite voi poiketa taideohjelman mukaisesta

-  valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään vähäisiä- tai teknisluonteisia muutoksia taideohjelmaan.

Tuomo Sipilä ja Jouni Määttä olivat asiantuntijoina kokouksessa.

___________

Valt § 30/13.3.2017  
Ehdotus Valtuusto päättää

-  hyväksyä liitteenä olevan Rykmentinpuiston taideohjelman

-  hyväksyä, että Rykmentinpuiston alueella otetaan käyttöön taideohjelman mukaisesti tontinluovutusehdoissa, maanvuokrasopimuksissa sekä maankäyttösopimuksissa Taiteen prosenttiperiaate

-  että tontinostajat maksavat tontinluovutuksen yhteydessä myyntihinnan lisäksi 3 % taiderahaa, jonka lisäksi kunta luovuttaa 1,5 % myyntihintaa vastaavan summan perustettavaan taiderahastoon. Tontinvuokraaja on velvollinen maksamaan vuokrasopimuksen yhteydessä 3 % myyntihintaa vastaavan summan taiderahastoon, jonka lisäksi kunta luovuttaa 1,5 % myyntihintaa vastaavan summan taiderahastoon

-  tapahtumatuotannon osuus nostetaan 20 prosenttiin, taideteosten osuus lasketaan 60 prosenttiin

-  todeta, että Rykmentinpuiston keskuksen asemakaavaehdotuksen kortteleissa 5726 ja 5724, joissa toteuttajien kanssa on jo sopimukset, taidevelvoite voi poiketa taideohjelman mukaisesta

-  valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään vähäisiä- tai teknisluonteisia muutoksia taideohjelmaan.

---

Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun Pasi Huuhtanen Antti Kaikkosen, Risto Rämön ja Timo Huhtaluoman kannattamana esitti, että pohjaehdotus hyväksytään muutoin, mutta tontinostajat maksavat tontinluovutuksen yhteydessä myyntihinnan lisäksi 2 % taiderahaa, jonka lisäksi kunta luovuttaa 1 % myyntihintaa vastaavan summan perustettavaan taiderahastoon ja tontinvuokraaja on velvollinen maksamaan vuokrasopimuksen yhteydessä 2 % myyntihintaa vastaavan summan taiderahastoon, jonka lisäksi kunta luovuttaa 1 % myyntihintaa vastaavan summan taiderahastoon.

Jarno Ruusala Eetu Niemelän kannattamana esitti em. taiderahaksi sekä tontinostajan, tontinvuokraajan että kunnan osalta 0 %.

Koska oli tehty kannatetut muutosesitykset, puheenjohtaja esitti toimitettavaksi asian ratkaisemiseksi nimenhuutoäänestykset. Puheenjohtaja esitti, että ensiksi äänestetään Huuhtasen tekemän muutosesityksen ja Ruusalan tekemän muutosesityksen välillä siten, että ne, jotka kannattavat Huuhtasen tekemää muutosesitystä, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Ruusalan tekemää muutosesitystä, äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 36 jaa-ääntä, 2 ei-ääntä ja 13 valtuutettua äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että Huuhtasen tekemä muutosesitys voitti äänestyksen äänin 36-2, 13 tyhjää.

Äänestysluettelo liitteenä

Tämän jälkeen puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestyksen toimittamista pohjaehdotuksen ja Huuhtasen tekemän muutosesityksen välillä siten, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Huuhtasen tekemää muutosesitystä, äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 36 jaa-ääntä, 14 ei-ääntä ja yksi valtuutettu äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että pohjaehdotus tuli valtuuston päätökseksi äänin 36-14, 1 tyhjä.

Äänestysluettelo liitteenä

Päätös 
Valtuusto päätti

-  hyväksyä liitteenä olevan Rykmentinpuiston taideohjelman

-  hyväksyä, että Rykmentinpuiston alueella otetaan käyttöön taideohjelman mukaisesti tontinluovutusehdoissa, maanvuokrasopimuksissa sekä maankäyttösopimuksissa Taiteen prosenttiperiaate

-  että tontinostajat maksavat tontinluovutuksen yhteydessä myyntihinnan lisäksi 3 % taiderahaa, jonka lisäksi kunta luovuttaa 1,5 % myyntihintaa vastaavan summan perustettavaan taiderahastoon. Tontinvuokraaja on velvollinen maksamaan vuokrasopimuksen yhteydessä 3 % myyntihintaa vastaavan summan taiderahastoon, jonka lisäksi kunta luovuttaa 1,5 % myyntihintaa vastaavan summan taiderahastoon

-  tapahtumatuotannon osuus nostetaan 20 prosenttiin, taideteosten osuus lasketaan 60 prosenttiin

-  todeta, että Rykmentinpuiston keskuksen asemakaavaehdotuksen kortteleissa 5726 ja 5724, joissa toteuttajien kanssa on jo sopimukset, taidevelvoite voi poiketa taideohjelman mukaisesta

-  valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään vähäisiä- tai teknisluonteisia muutoksia taideohjelmaan.

Kim Kiuru poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.40, ja hänen tilalleen tuli Sosialidemokraattien 3. varavaltuutettu Jorma Sulander.

Kokous keskeytettiin tauon ajaksi klo 19.45-20.

___________

Khall 18.9.2017/§

Valtuusto hyväksyi 13.3.2017 Rykmentinpuiston taideohjelman. Taideohjelman koordinoinnista vastaa hyväksytyn taideohjelman mukaisesti taiteen ohjausryhmä.

Ohjausryhmän tehtävänä on

  • tehdä taiteilijavalinnat ja päättää hankkeiden aikataulusta ja eri kohteisiin suuntautuvien varojen määrästä ja käytöstä
  • taiteilijoiden valintatapojen määritteleminen ja mahdollisten tapahtumien ja workshop-työskentelyn suunnitteleminen
  • toteuttaa taideohjelmassa määriteltyjä toimenpiteitä ja tehdä esityksiä sen mahdollisesta päivityksestä
  • päättää koordinaattorin palkkauksesta, hyväksyä taiteilijoiden luonnokset ja toimia sopimuskumppanina taiteilijoiden kanssa tehtävissä sopimuksissa
  • Lisäksi ohjausryhmän tulee esittää ohjelman toteuttamisesta ja kertyneiden varojen käytöstä kunnanhallitukselle vuosittain seurantaraportti.       

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • perustaa Rykmentinpuiston taideohjelman mukaisen taiteen ohjausryhmän ja nimetä siihen jäseniksi taidemuseon intendentin (pj), elinkeinopäällikön, kunnanpuutarhurin, Rykmentinpuiston infran projektipäällikön, asemakaava-arkkitehdin sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nimeämät kolme edustajaa sekä Aune Laaksosen säätiön nimeämän edustajan, joka kutsutaan kokouksiin tarvittaessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Jaana Koskenranta, museoamanuenssi, jaana.koskenranta@tuusula.fi

Perustelut

Valtuusto hyväksyi 13.3.2017 Rykmentinpuiston taideohjelman. Taideohjelman koordinoinnista vastaa hyväksytyn taideohjelman mukaisesti taiteen ohjausryhmä. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 18.9.2017 perustaa Rykmentinpuiston taideohjelman mukaisen taiteen ohjausryhmän ja nimetä siihen jäseniksi taidemuseon intendentin (pj), elinkeinopäällikön, kunnanpuutarhurin, Rykmentinpuiston infran projektipäällikön, asemakaava-arkkitehdin sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nimeämät kolme edustajaa sekä Aune Laaksosen säätiön nimeämän edustajan, joka kutsutaan kokouksiin tarvittaessa.

Ohjausryhmän tehtävänä on

  • tehdä taiteilijavalinnat ja päättää hankkeiden aikataulusta ja eri kohteisiin suuntautuvien varojen määrästä ja käytöstä
  • taiteilijoiden valintatapojen määritteleminen ja mahdollisten tapahtumien ja workshop-työskentelyn suunnitteleminen
  • toteuttaa taideohjelmassa määriteltyjä toimenpiteitä ja tehdä esityksiä sen mahdollisesta päivityksestä
  • päättää koordinaattorin palkkauksesta, hyväksyä taiteilijoiden luonnokset ja toimia sopimuskumppanina taiteilijoiden kanssa tehtävissä sopimuksissa
  • Lisäksi ohjausryhmän tulee esittää ohjelman toteuttamisesta ja kertyneiden varojen käytöstä kunnanhallitukselle vuosittain seurantaraportti.       

 

Ehdotus

Esittelijä

Jari Wäre, kehittämis- ja hallintopäällikkö

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää nimetä keskuudestaan kolme (3) edustajaa Rykmentinpuiston taideohjelman mukaisen taiteen ohjausryhmään.

Päätös

Lautakunta päätti yksimielisesti valita työryhmään Jukka Klintin, Markus Meckelborgin ja Margit Väkipartan.

Valmistelija

Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Perustelut

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta nimesi kokouksessaan 26.10.2017 § 19 keskuudestaan kolme (3) edustajaa Rykmentinpuiston taideohjelman mukaisen taiteen ohjausryhmään Jukka Klintin, Markus Meckelborgin ja Margit Väkipartan.

Margit Väkiparta on ilmoittanut olevansa estynyt osallistumaan ohjausryhmän kokouksiin, joten kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta valitsee hänen tilalleen edustajan Rykmentinpuiston taideohjelman taiteen ohjausryhmään.

 

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara tuulehmuvi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää nimetä keskuudestaan edustajan Rykmentinpuiston taideohjelman mukaiseen taiteen ohjausryhmään Margit Väkipartan tilalle.

 

Päätös

Lautakunta päätti yksimielisesti nimetä keskuudestaan edustajaksi Rykmentinpuiston taideohjelman mukaiseen taiteen ohjausryhmään jäsen Pirjo Lehtosen.

Valmistelija

Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
Kirsi Paananen tuupaanaki

Perustelut

Tuusulan kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 13.3.2017 § 30 Rykmentinpuiston taideohjelman. Tuusulan kunnanhallituksen päätöksen 18.09.2017 § 404 mukaisesti on perustettu Rykmentinpuiston taiteen ohjausryhmä, joka on aloittanut toimintansa 15.1.2018. Rykmentinpuiston taiteen ohjausryhmän tehtävänä on taiteen hankkiminen ja ylläpito Rykmentinpuiston alueelle sekä tapahtumatuotannon järjestäminen Rykmentinpuiston taideohjelman mukaisesti. Tätä tehtävää varten perustetaan Rykmentinpuiston Taideohjelman rahasto. Rahaston pääomaa kartutetaan Rykmentinpuiston tontinluovutushintoihin sidotun taidevelvoitteen suuruisilla määrillä ja sitä on mahdollisuus kerryttää myös testamentein ja lahjoitusvaroin. Rykmentinpuistossa taidevelvoite on kytketty tonttien luovutus- ja vuokraehtoihin sekä maankäyttösopimuksiin.

Rahaston varoilla tehtävistä hankinnoista ja toimista päättää Rykmentinpuiston taiteen ohjausryhmä Rykmentinpuiston taideohjelman mukaisesti. Varoja käytetään taideteoksiin, tapahtumatuotantoon, taiteen koordinointiin, suunnittelun kustannuksiin ja teosten huoltoon, rahaston sääntöjen mukaisesti.

Rykmentinpuiston Taideohjelman rahaston säännöt on liitteessä.   

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara tuulehmuvi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • perustaa Rykmentinpuiston Taiderahaston
  • hyväksyä rahastolle liitteen mukaiset säännöt

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
Kirsi Paananen tuupaanaki

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • perustaa Rykmentinpuiston taiderahaston
  • hyväksyä rahastolle liitteen mukaiset säännöt.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

VALTUUSTO päättää

  • perustaa Rykmentinpuiston taiderahaston
  • hyväksyä rahastolle liitteen mukaiset säännöt.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanvaltuusto hyväksyi Rykmentinpuiston taideohjelman kokouksessaan 13.3.2017 § 30. Kunnanhallitus asetti Rykmentinpuiston taiteen ohjausryhmän 18.9.2017 § 404 ja se on toiminut vuoden 2018 alusta. Työryhmän tehtävinä ovat olleet

• tehdä taiteilijavalinnat ja päättää hankkeiden aikataulusta ja eri kohteisiin suuntautuvien varojen määrästä ja käytöstä

• taiteilijoiden valintatapojen määritteleminen ja mahdollisten tapahtumien ja workshop-työskentelyn suunnitteleminen

• toteuttaa taideohjelmassa määriteltyjä toimenpiteitä ja tehdä esityksiä sen mahdollisesta päivityksestä

• päättää koordinaattorin palkkauksesta, hyväksyä taiteilijoiden luonnokset ja toimia sopimuskumppanina taiteilijoiden kanssa tehtävissä sopimuksissa

• Lisäksi ohjausryhmän tulee esittää ohjelman toteuttamisesta ja kertyneiden varojen käytöstä kunnanhallitukselle vuosittain seurantaraportti.

 

Taiteen hankintoja on ohjannut Rykmentinpuiston taideohjelma. Rykmentinpuiston taideohjelma on päivitetty vastaamaan Rykmentinpuiston rakentamista ja vaihtuneita olosuhteita. Muuttuneita ovat rakentamisaikataulu, baanan linjaus Hyrylän keskustan päässä ja portaikon suunnitelma. Kaikki nämä vaikuttavat taideohjelman toteuttamiseen ja taidekilpailujen järjestämiseen. Myös tarjolla olevien (kokoelma)teosten määrä ja mahdollisuudet niiden käyttämiseen suunnittelussa on muuttunut. Päivitetty Rykmentinpuiston taideohjelma on käytettävissä baanan taideohjelman kilpailun järjestämisen pohjaksi, joka julkistetaan syyskuussa. Kilpailu on kansainvälinen, joten taideohjelma käännetään myös englanniksi.

Ehdotus

Esittelijä

Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

- päättää osaltaan hyväksyä päivitetyn Rykmentinpuiston taideohjelman

- ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

- hyväksyä päivitetyn Rykmentinpuiston taideohjelman.

 

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että 

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä päivitetyn Rykmentinpuiston taideohjelman.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.