Valmistelija
Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi
Perustelut
Tuusulan hallintosäännön 42.1 §:n mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista ja ennustetta säännöllisesti. Toimielimet tuottavat tiedot kunnanhallitukselle talouden ja toiminnan seurantaraporttiin sekä ennusteen talousarvion toteutumisesta yhteisten palvelujen toimialueen antaman aikataulun mukaisesti.
Vuoden 2022 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan toimielinten, toimialueiden sekä palvelualueiden vastuuhenkilöiden tulee systemaattisesti seurata investointien, käyttösuunnitelmien ja tavoitteiden toteutumista ja saattaa mahdolliset poikkeamat asianomaisten toimielinten tietoon. Seuranta toteutetaan kolmesti vuodessa, maaliskuun, kesäkuun ja syyskuun tilanteista. Ympäristölautakunta käsittelee katsaukset jakson päättymistä seuraavassa ympäristölautakunnan kokouksessa. Ympäristökeskuksen toimintasuunnitelman seurantatiedot on kirjattu liitteenä olevaan osavuosikatsaukseen.
Ehdotus
Esittelijä
Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi
Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta
- merkitsee tiedokseen Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen osavuosikatsauksen 1.1.-31.3.2022
- toimittaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen osavuosikatsauksen 1.1.-31.3.2022 tiedoksi ympäristökeskuksen sopijakuntien kaupungin- ja kunnanhallituksille sekä KUUMA-johtokunnalle.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Annina Vuorsalo poistui tämän pykälän käsittelyn aikana.