Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 10.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 130 Maa-ainestaksa

TUUDno-2018-43

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katariina Serenius, ympäristövalvontapäällikkö, katariina.serenius@tuusula.fi

Perustelut

Maa-aineslain 23 §:n mukaan lupahakemuksen ja ottamissuunnitelman sekä maa-aineslain 4 a §:ssä tarkoitetun yhteisluvan tarkastamisesta sekä ottamistoiminnan valvonnasta aiheutuvien kustannusten perimisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä maankäyttö- ja rakennuslain 145 §:ssä säädetään rakennustyön valvonnasta kunnalle suoritettavasta maksusta. MRL 145 §:n mukaan luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle maksun, jonka perusteet määrätään kunnan hyväksymässä taksassa. Tuusulan kunnan hallintosäännön 48 §:n mukaan valtuusto päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista.  Hallintosäännön 25 § kohdan 6 mukaan lautakunnat määräävät palveluista perittävien maksujen perusteita ja suuruudesta valtuuston määrittelemien yleisten perusteiden ja lainsäädännön mukaisesti.

Maa-ainestaksan perusteet on hyväksytty Tuusulan kunnanvaltuustossa 12.10.2009 § 141. Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen maa-ainestaksa on hyväksytty Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnassa 12.3.2013 § 20.

Maa-ainestaksaan on lisätty yhteisluvasta perittävä maksu. Samalla taksaa on ajantasaistettu vastaamaan nykyistä kustannustasoa ja siihen on tehty selvennyksiä ja korjauksia.

Ehdotus maa-ainestaksaksi on liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Katariina Serenius, ympäristövalvontapäällikkö, katariina.serenius@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää

  • vahvistaa liitteenä olevan maa-ainestaksan muutoksen
  •  että taksa astuu voimaan 1.2.2018 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Katariina Serenius, ympäristövalvontapäällikkö, katariina.serenius@tuusula.fi

Perustelut

Maa-aineslain 23 §:n mukaan lupahakemuksen ja ottamissuunnitelman sekä maa-aineslain 4 a §:ssä tarkoitetun yhteisluvan tarkastamisesta sekä ottamistoiminnan valvonnasta aiheutuvien kustannusten perimisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä maankäyttö- ja rakennuslain 145 §:ssä säädetään rakennustyön valvonnasta kunnalle suoritettavasta maksusta. MRL 145 §:n mukaan luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle maksun, jonka perusteet määrätään kunnan hyväksymässä taksassa. Tuusulan kunnan hallintosäännön 48 §:n mukaan valtuusto päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista.  Hallintosäännön 25 § kohdan 6 mukaan lautakunnat määräävät palveluista perittävien maksujen perusteista ja suuruudesta valtuuston määrittelemien yleisten perusteiden ja lainsäädännön mukaisesti.

Maa-ainestaksan perusteet on hyväksytty Tuusulan kunnanvaltuustossa 12.10.2009 § 141. Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen maa-ainestaksa on hyväksytty Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnassa 16.1.2018 § 5.

Maa-ainestenottoalueet ovat nykyisin usein aiempaa huomattavasti laajempia ja ottomäärät suurempia. Taksaan on lisätty perittävää tarkastus- ja valvontamaksua kohtuullistamaan uusia määrällisiä rajoja niin ottoalueen pinta-alan kuin otettavan ainesmäärän perusteella. Samalla taksaa on ajantasaistettu vastaamaan nykyistä kustannustasoa ja siihen on tehty selvennyksiä ja korjauksia.

Ehdotus

Esittelijä

  • Katariina Serenius, ympäristövalvontapäällikkö, katariina.serenius@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää

  • vahvistaa liitteenä olevan maa-ainestaksan muutoksen
  • että taksa astuu voimaan 1.12.2020 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Asta Juntunen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, sopijakunnat

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen
Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä postitse, sähköpostilla tai telefaxilla, käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta
Osoite: Hyryläntie 16, PL 60, 04301 Tuusula
Sähköposti: kirjaamo(at)tuusula.fi
Puh. vaihde: 09 87 181