Kunnanhallitus, kokous 26.8.2024

§ 272 Puolivuosiraportointi 1.1.-30.6.2024, kuntakehityslautakunta

TUUDno-2024-409

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Aki Kohonen, Talouspäällikkö, aki.kohonen@tuusula.fi

Perustelut

Kuntakehityslautakunnan vuoden 2024 talousarviossa toimintatuotoiksi on vahvistettu 5 745 000 euroa. Toimintakuluihin on vuodelle 2024 varattu -7 700 524 euroa. Käyttösuunnitelman mukainen toimintakate (sisältäen valmistuksen omaan käyttöön) on -1 955 524 euroa. Toimintatuotoista on toteutunut 0,8 milj. euroa (13,1 %). Tuotot koostuvat pääosin 0,3 milj. euron rakennusvalvonta- tarkastusmaksutuotoista sekä 0,1 milj. euron vuokratuotoista ja maankäyttöön tammikuussa kirjautuneesta kertaluontoisesta n. 0,25 milj. euron uhkasakkomaksutuotoista, jonka perusteena on ollut rakentamisvelvoitteen laiminlyönnistä aiheutunut sopimussakkomaksu. Toimintakuluista on toteutunut -1,6 milj. euroa (21,0 %). Merkittävimmät kuluerät ovat henkilöstökulujen 1,0 milj. euron, asiantuntijapalvelujen -0,2 milj. euron ja ICT-palvelujen -0,1 milj. euron sekä rakennusten ja huoneistojen vuokrien -0,1 milj. euron toteumat. Sitova toimintakate on toteutunut -0,9 milj. euroa (44,2 %). Merkittävimmät poikkeamat ovat toimintatuotoissa erityisesti maankäytön sopimuskorvauksissa ja toimintakuluissa vastaavasti pääosin mm. henkilöstökuluissa. Poikkeamia selittää pääosin se, että 01-03/2024 raportoinnin pohjatietoina käytetään maaliskuun keskeneräisen kauden lukuja, joten kauden toteumia ja talousarviota ei voida suoraan verrata toisiinsa.

Kuntakehityslautakunnan toimintatuottojen ennustetaan toteutuvan 0,25 milj. euroa talousarviota suurempina. Ylitys johtuu maankäytön muiden toimintatuottojen ylityksistä, joiden arvioidaan toteutuvan 0,25 milj. euroa talousarviota suurempina, koska tammikuulle on toteutunut maankäyttöön n. 0,25 m€ sakko/uhkasakko, joka on kertaluonteinen. Sakon perusteena on ollut rakentamisvelvoitteen laiminlyönnistä aiheutunut sopimussakkomaksu.

Kuntakehityslautakunnan toimintakulujen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti.

Kuntakehityslautakunnan valtuuston nähden sitovan toimintakatteen arvioidaan toteutuvan 0,25 milj. euroa talousarviota parempana.

Käyttötalouden määrärahojen muutosesitykset 01-03/2024 neljännesvuosiraportoinnin yhteydessä:

Kuluvalle vuodelle on budjetoitu kasvun ja ympäristön toimialueen toimintakuluihin 100 000 euroa palvelujen ostoihin, mutta rahojen tarkempi kohdennus on epäselvä. Tilanteen korjaamiseksi suurin osa määrärahoista on syytä koota mahdollisimman tasapuolisesti kuntakehityslautakunnan alaisten palvelualueiden palvelujen ostojen budjeteista ja kohdistaa määrärahat elinvoiman, asumisen ja kehittämisen palvelualueen palvelujen ostoihin. Määrärahojen yhteisvaikutus on 0 euroa kuntakehityslautakunnan ja koko toimialueen toimintakulujen osalta. Esitetään määrärahojen muutoksia 01-03/2024 neljännesvuosiraportoinnin yhteydessä seuraavalla tavalla;

  • vähennetään 20 000 euroa kehittämisen ja hallinnon palvelualueen palvelujen ostoista
  • vähennetään 35 000 euroa projektitoimiston palvelualueen palvelujen ostoista
  • vähennetään 15 000 euroa maankäytön ja paikkatiedon palvelualueen palvelujen ostoista
  • vähennetään 5 000 euroa kaavoituksen palvelualueen palvelujen ostoista
  • vähennetään 5 000 euroa rakennusvalvonnan palvelualueen palvelujen ostoista
  • lisätään 80 000 euroa elinvoiman, asumisen ja kehittämisen palvelualueen palvelujen ostoihin.

Hallintosäännön talousasiat-toimivaltataulukon mukaan kunnanhallitus päättää käyttösuunnitelman hyväksymisestä. 

Ehdotus

Esittelijä

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä kuntakehityslautakunnan alaisen toiminnan 01-03/2024 neljännesvuosiraportin seurannan palveluyksikkötasolla
  • ehdottaa kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi kuntakehityslautakunnan alaisen toiminnan määrärahojen muutokset 01-03/2024 neljännesvuosiraportoinnin yhteydessä seuraavalla tavalla:
    • vähennetään 20 000 euroa kehittämisen ja hallinnon palvelualueen palvelujen ostoista
    • vähennetään 35 000 euroa projektitoimiston palvelualueen palvelujen ostoista
    • vähennetään 15 000 euroa maankäytön ja paikkatiedon palvelualueen palvelujen ostoista
    • vähennetään 5 000 euroa kaavoituksen palvelualueen palvelujen ostoista
    • vähennetään 5 000 euroa rakennusvalvonnan palvelualueen palvelujen ostoista
    • lisätään 80 000 euroa elinvoiman, asumisen ja kehittämisen palvelualueen palvelujen ostoihin

Päätös

Kuntakehityslautakunta päätti

  • hyväksyä kuntakehityslautakunnan alaisen toiminnan 01-03/2024 neljännesvuosiraportin seurannan palveluyksikkötasolla
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi kuntakehityslautakunnan alaisen toiminnan tammi-maaliskuun neljännesvuosiraportin.
  • ehdottaa kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi kuntakehityslautakunnan alaisen toiminnan määrärahojen muutokset 01-03/2024 neljännesvuosiraportoinnin yhteydessä seuraavalla tavalla:
    • vähennetään 20 000 euroa kehittämisen ja hallinnon palvelualueen palvelujen ostoista
    • vähennetään 35 000 euroa projektitoimiston palvelualueen palvelujen ostoista
    • vähennetään 15 000 euroa maankäytön ja paikkatiedon palvelualueen palvelujen ostoista
    • vähennetään 5 000 euroa kaavoituksen palvelualueen palvelujen ostoista
    • vähennetään 5 000 euroa rakennusvalvonnan palvelualueen palvelujen ostoista
    • lisätään 80 000 euroa elinvoiman, asumisen ja kehittämisen palvelualueen palvelujen ostoihin

Kokouskäsittely

Esittelijä lisäsi päätösehdotukseen seuraavan kohdan:

  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi kuntakehityslautakunnan alaisen toiminnan tammi-maaliskuun neljännesvuosiraportin.

 

 

Valmistelija

Aki Kohonen, Talouspäällikkö, aki.kohonen@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä

  • kuntakehityslautakunnan alaisen toiminnan neljännesvuosiraportin ajalta 1.1.-31.3.2024 
  • kuntakehityslautakunnan alaisen toiminnan määrärahojen muutokset 01-03/2024 neljännesvuosiraportoinnin yhteydessä seuraavalla tavalla;
    • vähennetään 20 000 euroa kehittämisen ja hallinnon palvelualueen palvelujen ostoista
    • vähennetään 35 000 euroa projektitoimiston palvelualueen palvelujen ostoista
    • vähennetään 15 000 euroa maankäytön ja paikkatiedon palvelualueen palvelujen ostoista
    • vähennetään 5 000 euroa kaavoituksen palvelualueen palvelujen ostoista
    • vähennetään 5 000 euroa rakennusvalvonnan palvelualueen palvelujen ostoista
    • lisätään 80 000 euroa elinvoiman, asumisen ja kehittämisen palvelualueen palvelujen ostoihin.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Sanna Senelius-Piiparinen, taloussuunnittelupäällikkö, sanna.senelius-piiparinen@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut 

Valtioneuvosto on antanut kuntalain nojalla asetukset kunnan taloutta koskevien tietojen toimittamisesta (524/2022) sekä annetun asetuksen 12 ja 13 §:ssä on säännökset kunnan neljännes- ja puolivuosikatsausten sisällöstä ja niiden laadinnassa noudatettavista tilinpäätösperiaatteista. Neljännesvuosikatsauksessa on esitettävä toiminnan ja talouden olennaiset tapahtumat, talousarvion toteutuminen sekä kuvataan keskeiset tekijät, joiden ennakoidaan vaikuttavan tilikauden tuottojen ja kulujen määriin. Toimialueet raportoivat tavoitteistaan ja taloudestaan palvelualuetasolla, jolta osin seuranta viedään kunnanhallitukseen ja valtuustoon tiedoksi. Palveluyksikkötasolla seuranta tapahtuu lautakunnissa. 

Kuntakehityslautakunnan alaiset palvelualueet ja -yksiköt ovat: 

Elinvoima, asuminen ja kehittäminen 

  • Elinkeinopalvelut 

  • Asuntopalvelut 
     

Projektitoimisto 

  • Projektitoimisto 

  • Focus 

  • Hyrylän keskusta 

  • Rykmentinpuisto 
     

Maankäyttö ja paikkatieto 

  • Maankäyttö 

  • Paikkatieto 
     

Kaavoitus 

Rakennusvalvonta 

 

Käyttötalous 

Kuntakehityslautakunnan vuoden 2024 talousarviossa toimintatuotoiksi on vahvistettu 5 745 000 euroa. Toimintakuluihin on vuodelle 2024 varattu -7 700 524 euroa. Käyttösuunnitelman mukainen toimintakate (sisältäen valmistuksen omaan käyttöön) on -1 955 524 euroa.  

Toimintatuotoista on toteutunut 4,3 milj. euroa (75,6 %). Tuotot koostuvat pääosin 2,3 milj. euron maan myyntivoitoista, 1,2 milj. euron vuokratuotoista ja 0,4 milj. euron rakennusvalvonta- tarkastusmaksutuotoista sekä maankäyttöön alkuvuonna kirjautuneesta kertaluontoisesta n. 0,25 milj. euron uhkasakko-maksutuotoista, jonka perusteena on ollut rakentamisvelvoitteen laiminlyönnistä aiheutunut sopimussakkomaksu. Toimintakuluista on toteutunut -3,5 milj. euroa (45,1 %). Merkittävimmät kuluerät ovat henkilöstökulujen -2,2 milj. euron, asiantuntijapalvelujen -0,6 milj. euron ja ICT-palvelujen -0,2 milj. euron sekä rakennusten ja huoneistojen vuokrien -0,2 milj. euron toteumat. Sitovan toimintakatteen toteuma oli 0,9 milj. euroa (-44,7 %). Toimintatuotoissa ei ole merkittäviä poikkeamia, kun maankäytön sopimuskorvaukset tuloutetaan loppuvuonna. Toimintakuluissa henkilöstökuluja toteutui 45,0 %, mikä johtui täyttämättä olleista avoimista vakansseista.  

Kuntakehityslautakunnan toimintatuottojen ennustetaan toteutuvan 0,25 milj. euroa talousarviota suurempina. Ylitys johtuu maankäytön muiden toimintatuottojen ylityksistä, joiden arvioidaan toteutuvan 0,25 milj. euroa talousarviota suurempina, kun alkuvuonna toteutui maankäyttöön kertaluonteinen n. 0,25 m€ sakko/uhkasakko. Sakon perusteena oli  rakentamisvelvoitteen laiminlyönnistä aiheutunut sopimussakkomaksu. 

Kuntakehityslautakunnan toimintakulujen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti. 

Kuntakehityslautakunnan valtuuston nähden sitovan toimintakatteen arvioidaan toteutuvan 0,25 milj. euroa talousarviota parempana. 

 

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Siren, kuntakehitysjohtaja, pirjo.siren@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää   

  • merkitä puolivuosiraportin tiedoksi  

  • ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus hyväksyy kuntakehityslautakunnan alaisen toiminnan puolivuosiraportin ajalta 1.1.-30.6.2024.  

 

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Kokouskäsittely

Annina Nuutinen saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 17.08. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • ​​​​​ hyväksyä kuntakehityslautakunnan alaisen toiminnan puolivuosiraportin ajalta 1.1.-30.6.2024.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.