Kunnanhallitus, kokous 26.8.2024

§ 268 Taiteen ja kulttuurin tilat, Hyökkälä, hankesuunnitelman hyväksyminen

TUUDno-2024-796

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Riitta Laurila, suunnitteluarkkitehti, riitta.laurila@tuusula.fi
Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
Mika Savola, kiinteistönhoitopäällikkö, mika.savola@tuusula.fi
Katja Elo, kehittämispäällikkö, katja.elo@tuusula.fi

Perustelut

Esittely ja hankinnan kohde 

Tuusulan kunnan valtuusto on tehnyt 4.9.2023 § 118 päätöksen valtuuston Tuusulan kunnan Taiteen ja kulttuurin palveluverkkosuunnitelmasta.  

Valtuustopäätöksen mukaisesti hanke toteutetaan koulutoiminnalta vapautuvaan, asemakaavalla suojeltuun ja vuonna 1954 valmistuneeseen Viljo Revellin ja Osmo Siparin suunnittelemaan Hyökkälän koulun tiloihin.  

Museolain mukaan museoiden valtionosuuden edellytyksenä on, että museolla on kokoelma ja kokoelmapoliittinen ohjelma. Kokoelman on oltava museon käyttäjien tavoitettavissa. Museon tulee olla avoinna yleisölle säännöllisesti ja sen toiminnan tulee olla ympärivuotista. Lisäksi laki edellyttää, että museon tilojen on oltava tarkoituksenmukaiset. 

Rakennus tulee peruskorjauksen valmistuttua mahdollistamaan mm. Taidekeskus Kasarmin, Rakennus 27 sekä Tuuskodon tilojen hyödyntämisen muuhun käyttötarkoitukseen sekä korvaamaan käytöstä poistuvia tiloja, kuten Tuuskodon työ- ja kokoelmatilat sekä vanhimman kunnantalon arkistotilat. Osa nykyisistä työ- sekä kokoelmatiloista ei täytä työtilojen eikä taiteen tai kulttuurihistoriallisien kokoelmien edellyttämiä laadullisia vaatimuksia.  

Tuusulan museon kokoelmat jakautuvat kulttuurihistorialliseen kokoelmaan ja taidekokoelmaan, joita hoidetaan noudattaen ammatillisten museoiden periaatteita ja käytäntöjä. Taidekokoelmasta merkittävämmiksi arvioidut teokset, kuten kultakauden taide, tulee olla olosuhdevakioiduissa ja hyvien käytäntöjen mukaisissa kokoelmatiloissa. Taideteoksille soveltuvat säilytysolosuhteet on määritelty kansainvälisesti ja niitä edellytetään teoslainaajilta. 

Kokoelmien kanssa tehtävässä työssä noudatetaan ennaltaehkäisevän konservoinnin periaatetta, jonka tarkoituksena on estää kokoelmiin kuuluvien objektien vaurioituminen ja pidentää objektien ikää. Käytäntö on myös osa ekologisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävää kokoelmatyötä. 

Hyökkälän tiloihin sijoittuvat museo- ja kulttuuripalveluiden henkilökunnan työtilat näyttely-, tutkimus- ja asiakaspalvelutyö sekä kokoelmatila taide- ja kulttuurihistoriallisille kokoelmille. 

Hanke päivittää Hyökkälän tilojen talotekniikan ja tilaratkaisut museo- ja kulttuurikäyttöön. Korjattu talo tarjoaa terveet tilat sekä työntekijöille, asiakkaille että taiteelle ja on kiintopiste Hyrylän keskusta-alueen, Kirkkotien ja Rantatien historiaan. 

Hyökkälän-Väinöläntien asemakaavamuutos on käynnistetty ja OAS pidetty 5.4.2024.  

Hyökkälän koulun muuttamisesta taiteen ja kulttuurin käyttöön on laadittu hankesuunnitelma, jonka perusteella esitetään rakennussuunnittelun käynnistämistä sekä edelleen kilpailutettavaksi saneerauksen kokonaisurakka kahdessa eri vaiheessa.  

Hankesuunnitelma on laadittu yhteistyössä Tilapalveluiden ja Sivistyksen toimialueen sekä vastuullisen aluemuseon ja Tuusulan kunnan kaavoituksen edustajien kanssa.  

Hankkeen konsulttina ovat toimineet esi- ja tarveselvityksen aikana WSP Finland Oy ja Granlund Oy sekä hankesuunnitteluvaiheessa Arkkitehtitoimisto Ajan Arkkitehdit Oy sekä Granlund Oy.  

Hanke esitetään toteutettavaksi kokonaiskustannusten pienuuden vuoksi pääurakkamuodolla. Tilat säilyvät Tuusulan kunnan omistuksessa ja ylläpidossa. 

Asemakaavoitukseen ja koulujen palveluverkon uudistamiseen liittyvä yläkoulun purku ja säilytettävän osan seinän ummistus esitetään toteutettavaksi mahdollisimman pian koulutoiminnan päättyessä Hyökkälän koulukiinteistössä kesällä 2025.  

Hankkeen tavoiteaikataulu 

  • hankesuunnitelman päätäntä 08–09/2024 (koko hanke) 

 

Vaihe 1: 

  • toteutussuunnittelun valmistelu 10–12/2024 

  • toteutussuunnittelu 12/2024–06/2025 

  • rakentamisen valmistelu 08/2025–11/2025 

  • rakentaminen 12/2025–05/2026 

  • kalustaminen ja toiminnan käynnistämisen valmistelut 06–08/2026 

  • rakennuksen käyttöönotto 08/2026 

 

Vaihe 2: toteutuksen aikataulu avoinna 

  • toteutussuunnittelu 6-8 kk 

  • rakentaminen 12 kk 

 

Yläkoulun purku ja ulkoseinän ummistus (2004 luokkasiipi): 

  • purkulupa 09–12/2024  

  • purkamisen valmistelu ja purkaminen 04–12/2025  

  • ulkoseinän ummistus (2004 luokkasiipi): toteutussuunnittelu 01–04/2025 ja rakentaminen 09–12/2025 

 

Hankkeen tavoitekustannukset 

Hankkeen kustannukset on määritelty käyttämällä Haahtelan rakennusosa-arviota ja tavoitehintamenetelmää (alv 0%). Kustannustaso Tuusula 102 /5.2024 (Haahtela ind. 115,0 / 1.2023). 

Kustannusarvio on jaettu toteuttamisen vaiheistamisen mukaan kahteen osaan.  

Vaihe 1 / A-osa: 2 216 brm2 / 1 351 000 euroa, 634 €/brm2 

Vaihe 2 / B-osa: 1 565 brm2 / 2 883 000 euroa, 1842 €/brm2 

Yhteensä: 3781 brm2 / 4 234 000 euroa 

 

Erillishankkeena: 

Yläkoulun tilojen purku: n. 75 – 100 €/m2 x 5460 brm2 = 410 000 – 546 000 euroa  

Ulkoseinän ummistus (2004 luokkasiipi): n. 36 000 euroa. 

 

Määrärahat investointiohjelmaan 

  • Vuodelle 2024, 100 000 euroa  

  • Vuodelle 2025, 200 000 euroa 

  • Vuodelle 2026, 1 050 000 euroa 

  • Vuodelle 2029, 2,9 milj. euroa 

 

Kustannusten jakautumista vuosille 2024–2029 sekä kustannusarviota tarkennetaan hankkeen edetessä.  

Lisäksi hankkeelle varataan 

  • n. 40 000 euroa ensikertaiseen varusteluun 

  • n. 20 000 euroa muuttokustannuksiin 

 

Toimivalta 
Tuusulan kunnanvaltuuston 27.5.2024 § 54 hyväksymän hallintosäännön toimivaltataulukko 1: Talousasiat, investoinnit (s. 54) mukaan valtuusto päättää hankesuunnitelmista, joiden arvo ylittää 4 milj. euroa. 

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää ehdottaa tekniselle lautakunnalle ja kunnanhallitukselle sekä edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä Taiteen ja kulttuurin tilojen hankesuunnitelman
  • oikeuttaa tilapalvelupäällikön käynnistämään hankesuunnitelman mukaisen hankinnan

 

Lisäksi kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Kehittämispäällikkö Katja Elo, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Ulla Kinnunen ja kiinteistönhoitopäällikkö Mika Savola esittelivät asiaa kokouksessa.

Valmistelija

Riitta Laurila, suunnitteluarkkitehti, riitta.laurila@tuusula.fi
Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
Katja Elo, kehittämispäällikkö, katja.elo@tuusula.fi
Mika Savola, kiinteistönhoitopäällikkö, mika.savola@tuusula.fi

Perustelut

Esittely ja hankinnan kohde

Tuusulan kunnan valtuusto on tehnyt 4.9.2023 § 118 päätöksen valtuuston Tuusulan kunnan Taiteen ja kulttuurin palveluverkkosuunnitelmasta.

Valtuustopäätöksen mukaisesti hanke toteutetaan koulutoiminnalta vapautuvaan, asemakaavalla suojeltuun ja vuonna 1954 valmistuneeseen Viljo Revellin ja Osmo Siparin suunnittelemaan Hyökkälän koulun tiloihin.

Museolain mukaan museoiden valtionosuuden edellytyksenä on, että museolla on kokoelma ja kokoelmapoliittinen ohjelma. Kokoelman on oltava museon käyttäjien tavoitettavissa. Museon tulee olla avoinna yleisölle säännöllisesti ja sen toiminnan tulee olla ympärivuotista. Lisäksi laki edellyttää, että museon tilojen on oltava tarkoituksenmukaiset.

Rakennus tulee peruskorjauksen valmistuttua mahdollistamaan mm. Taidekeskus Kasarmin, Rakennus 27 sekä Tuuskodon tilojen hyödyntämisen muuhun käyttötarkoitukseen sekä korvaamaan käytöstä poistuvia tiloja, kuten Tuuskodon työ- ja kokoelmatilat sekä vanhimman kunnantalon arkistotilat. Osa nykyisistä työ- sekä kokoelmatiloista ei täytä työtilojen eikä taiteen tai kulttuurihistoriallisien kokoelmien edellyttämiä laadullisia vaatimuksia.

Tuusulan museon kokoelmat jakautuvat kulttuurihistorialliseen kokoelmaan ja taidekokoelmaan, joita hoidetaan noudattaen ammatillisten museoiden periaatteita ja käytäntöjä. Taidekokoelmasta merkittävämmiksi arvioidut teokset, kuten kultakauden taide, tulee olla olosuhdevakioiduissa ja hyvien käytäntöjen mukaisissa kokoelmatiloissa. Taideteoksille soveltuvat säilytysolosuhteet on määritelty kansainvälisesti ja niitä edellytetään teoslainaajilta.

Kokoelmien kanssa tehtävässä työssä noudatetaan ennaltaehkäisevän konservoinnin periaatetta, jonka tarkoituksena on estää kokoelmiin kuuluvien objektien vaurioituminen ja pidentää objektien ikää. Käytäntö on myös osa ekologisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävää kokoelmatyötä.

Hyökkälän tiloihin sijoittuvat museo- ja kulttuuripalveluiden henkilökunnan työtilat näyttely-, tutkimus- ja asiakaspalvelutyö sekä kokoelmatila taide- ja kulttuurihistoriallisille kokoelmille.

Hanke päivittää Hyökkälän tilojen talotekniikan ja tilaratkaisut museo- ja kulttuurikäyttöön. Korjattu talo tarjoaa terveet tilat sekä työntekijöille, asiakkaille että taiteelle ja on kiintopiste Hyrylän keskusta-alueen, Kirkkotien ja Rantatien historiaan.

Hyökkälän-Väinöläntien asemakaavamuutos on käynnistetty ja OAS pidetty 5.4.2024.

Hyökkälän koulun muuttamisesta taiteen ja kulttuurin käyttöön on laadittu hankesuunnitelma, jonka perusteella esitetään rakennussuunnittelun käynnistämistä sekä edelleen kilpailutettavaksi saneerauksen kokonaisurakka kahdessa eri vaiheessa.

Hankesuunnitelma on laadittu yhteistyössä Tilapalveluiden ja Sivistyksen toimialueen sekä vastuullisen aluemuseon ja Tuusulan kunnan kaavoituksen edustajien kanssa.

Hankkeen konsulttina ovat toimineet esi- ja tarveselvityksen aikana WSP Finland Oy ja Granlund Oy sekä hankesuunnitteluvaiheessa Arkkitehtitoimisto Ajan Arkkitehdit Oy sekä Granlund Oy.

Hanke esitetään toteutettavaksi kokonaiskustannusten pienuuden vuoksi pääurakkamuodolla. Tilat säilyvät Tuusulan kunnan omistuksessa ja ylläpidossa.

 

Hankkeen tavoiteaikataulu

  • hankesuunnitelman päätäntä 08–09/2024 (koko hanke)

 

Vaihe 1:

  • toteutussuunnittelun valmistelu 10–12/2024
  • toteutussuunnittelu 12/2024–06/2025
  • rakentamisen valmistelu 08/2025–11/2025
  • rakentaminen 12/2025–05/2026
  • kalustaminen ja toiminnan käynnistämisen valmistelut 06–08/2026
  • rakennuksen käyttöönotto 08/2026


Vaihe 2: toteutuksen aikataulu avoinna

  • toteutussuunnittelu 6-8 kk
  • rakentaminen 12 kk


Hankkeen tavoitekustannukset

Hankkeen kustannukset on määritelty käyttämällä Haahtelan rakennusosa-arviota ja tavoitehintamenetelmää (alv 0%). Kustannustaso Tuusula 102 /5.2024 (Haahtela ind. 115,0 / 1.2023).

Kustannusarvio on jaettu toteuttamisen vaiheistamisen mukaan kahteen osaan.

Vaihe 1 / A-osa: 2 216 brm2 / 1 351 000 euroa, 634 €/brm2

Vaihe 2 / B-osa: 1 565 brm2 / 2 883 000 euroa, 1842 €/brm2

Yhteensä: 3781 brm2 / 4 234 000 euroa

 

Määrärahat investointiohjelmaan

  • Vuodelle 2024, 100 000 euroa
  • Vuodelle 2025, 200 000 euroa
  • Vuodelle 2026, 1 050 000 euroa
  • Vuodelle 2029, 2,9 milj. euroa

Kustannusten jakautumista vuosille 2024–2029 sekä kustannusarviota tarkennetaan hankkeen edetessä. 

Lisäksi hankkeelle varataan

  • n. 40 000 euroa ensikertaiseen varusteluun
  • n. 20 000 euroa muuttokustannuksiin

 

Toimivalta
Tuusulan kunnanvaltuuston 27.5.2024 § 54 hyväksymän hallintosäännön toimivaltataulukko 1: Talousasiat, investoinnit (s. 54) mukaan valtuusto päättää hankesuunnitelmista, joiden arvo ylittää 4 milj. euroa. 

Ehdotus

Esittelijä

Kai Lange, tilapalvelupäällikkö, kai.lange@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

 

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä Taiteen ja kulttuurin tilojen hankesuunnitelman
  • oikeuttaa tilapalvelupäällikön käynnistämään hankesuunnitelman mukaisen hankinnan


Lisäksi tekninen lautakunta päättää tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Riitta Laurila, suunnitteluarkkitehti, riitta.laurila@tuusula.fi
  • Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä Taiteen ja kulttuurin tilojen hankesuunnitelman
  • oikeuttaa tilapalvelupäällikön käynnistämään hankesuunnitelman mukaisen hankinnan


Lisäksi kunnanhallitus päättää tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Kokouskäsittely

Kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Kinnunen ja suunnitteluarkkitehti Laurila selostivat asiaa kokouksessa. 

Laurila ja Kinnunen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 19.32


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.