Konsernijaosto, kokous 25.3.2024

§ 12 Kunnan edustajan nimeämisoikeutta koskevan toimivallan siirtäminen

TUUDno-2024-648

Valmistelija

  • Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Perustelut

Kunnan edustajan nimeämisoikeutta koskevan toimivallan siirtäminen

Konsernijaosto on kokouksessaan 4.12.2017 § 38 päättänyt valtuuttaa talousjohtajan tai hänen nimeämänsä edustamaan Tuusulan kuntaa osakeyhtiöiden, kiinteistöyhtiöiden, asunto-osakeyhtiöiden ym. yhtiöiden sekä yleishyödyllisten yhdistysten, säätiöiden ja muiden yhteisöjen, joissa kunta on osakkaana tai jäsenenä, varsinaisissa ja ylimääräisissä yhtiö-, vuosi- ym. kokouksissa. Lisäksi konsernijaosto on päättänyt ilmoittaa näille yhteisöille, että kutsu kokouksiin tulee lähettää kunnan lisäksi myös suoraan talousjohtajalle.

Hallintosäännön 22 §:n kohdan 6 mukaan konsernijaosto päättää kunnan ehdokkaat tytär- ja osakkuusyhteisöjen hallituksiin sekä nimeää yhtiökokous- ja yhtymäkokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet. Kuntalain 60 §:n mukaan yhtymäkokousedustaja valitaan erikseen kuhunkin kokoukseen.

Hallintosäännön 29 §:n mukaan toimielin ja viranhaltija voi siirtää sille tässä säännössä määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranomaiselle. Se, jolle toimivaltaa on edelleen siirretty, ei voi enää siirtää toimivaltaa edelleen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • valtuuttaa kansliapäällikön tai hänen nimeämänsä edustamaan Tuusulan kuntaa osakeyhtiöiden, kiinteistöyhtiöiden, asunto-osakeyhtiöiden ym. yhtiöiden sekä yleishyödyllisten yhdistysten, säätiöiden ja muiden yhteisöjen, joissa kunta on osakkaana tai jäsenenä, varsinaisissa ja ylimääräisissä yhtiö-, vuosi- ym. kokouksissa
  • ilmoittaa näille yhteisöille, että kutsu kokouksiin tulee lähettää kunnan kirjaamon lisäksi myös suoraan kansliapäällikölle.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.