Kunnanhallitus, kokous 18.12.2023

§ 508 Presidentinvaali 2024, vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen

TUUDno-2023-1422

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kirsi Kurtti, kunnanlakimies, kirsi.kurtti@tuusula.fi

Perustelut

Presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 17.1. - 23.1.2024. Jos presidentinvaalissa toimitetaan toinen vaali (toinen kierros), sen vaalipäivä on sunnuntai 11.2.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 31.1.- 6.2.2024.

Vaalilain 9.3 §:n mukaan jokaisella äänestysalueella on kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Erityisistä syistä äänestyspaikka voidaan sijoittaa äänestysalueen tai kunnankin ulkopuolelle, jollei siitä aiheudu äänestäjille kohtuutonta haittaa.

Valtuusto on päättänyt, että Tuusulan kunnassa on seuraavat 15 äänestysaluetta:

001 Kirkonkylä
002 Rusutjärvi
003 Paijala
004 Tuomala
005 Ruotsinkylä
006 Jokela
007 Vanhakylä
008 Kellokoski läntinen
009 Hyrylä
010 Vaunukangas
011 Riihikallio I
012 Lepola
013 Riihikallio II
014 Hyökkälä
015 Kellokoski itäinen

Lisäksi valtuusto on määrännyt ne henkilöt, joita väestötietojärjestelmässä ei ole merkitty minkään kiinteistön kohdalle, kuulumaan Kirkonkylän äänestysalueeseen.

Tiedot yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista on ilmoitettava oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään 3.11.2023 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että presidentinvaalissa vaalipäivän äänestyspaikat ovat seuraavat:
     

001    Kirkonkylä, Kunnantalo, Kotorannankuja 10, 04310 Tuusula
002    Rusutjärvi, Rusutjärven koulu, Rusutjärventie 258, 04370 Rusutjärvi
003    Paijala, Paijalan koulu, Paijalantie 44, 04300 Tuusula
004    Tuomala, Tuomalan koulu, Kansanopistontie 41, 04380 Tuusula
005    Ruotsinkylä, Ruotsinkylän koulu, Rävbäckinkuja 29, 04360 Tuusula
006    Jokela, Jokela-talo, Keskustie 20, 05400 Jokela
007    Vanhakylä, Vanhankylän koulu, Vanhankylän koulutie 109, 04390 Jäniksenlinna
008    Kellokoski l., Kellokosken koulu, Koulutie 7, 04500 Kellokoski
009    Hyrylä, Mikkolan koulu, Pähkinämäentie 215, 04300 Tuusula
010    Vaunukangas, Vaunukankaan koulu, Vaunukankaantie 3, 04300 Tuusula
011    Riihikallio I, Riihikallion koulu, Pellavamäentie 15, 04320 Tuusula
012    Lepola, Lepolan koulu, Visantie 1, 05400 Jokela
013    Riihikallio II, Riihikallion koulu, Pellavamäentie 15, 04320 Tuusula
014    Hyökkälä, Hyökkälän koulu, Kirkkotie 11, 04300 Tuusula
015    Kellokoski i., Kellokosken koulu, Koulutie 7, 04500 Kellokoski

  • pyytää sivistyksen toimialuetta ja tilapalvelut -palvelualuetta varaamaan äänestyshuoneistot vaalitoimitusta varten 28.1.2024 ja 11.2.2024 mahdollisuuksien mukaan koulujen ensimmäisestä kerroksesta sellaisesta huonetilasta, johon on erillinen sisääntulo- ja ulosmenokäytävä sekä mahdollisuus odotustilaan 
  • että vaalien ulkomainonta voidaan aloittaa kunnan hallinnassa ja määräysvallassa olevilla alueilla viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli 10.1.2024 lukien
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Kirsi Kurtti, kunnanlakimies, kirsi.kurtti@tuusula.fi

Perustelut

Presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 17.1. - 23.1.2024. Jos presidentinvaalissa toimitetaan toinen vaali (toinen kierros), sen vaalipäivä on sunnuntai 11.2.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 31.1.- 6.2.2024.

Vaalilain 9 §:n mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat mm:

  • ne kotimaan yleiset ennakkoäänestyspaikat, joiden lukumäärästä ja sijainnista kunnanhallitus päättää ja joita on oltava, jollei erityisestä syystä muuta johdu, jokaisessa kunnassa vähintään yksi
  • sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset.

Kunta päättää itsenäisesti ja oman harkintansa mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. Lisäksi kunnanhallitus määrää ennakkoäänestysajanjakson puitteissa ennakkoäänestyspaikan aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat. Jokaisen ennakkoäänestyspaikan nimen, käyntiosoitteen ja päivittäisen aukioloajan on käytävä ilmi kunnanhallituksen päätöksestä.

Kotimaassa yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja, joissa kuka tahansa äänioikeutettu voi äänestää, ovat kunnanhallituksen päättämät kunnan virastot, postikonttorit ja muut paikat. Ennakkoäänestyspaikat on sijoitettava sellaisiin paikkoihin, joihin äänestäjien on helppoa tulla ja joihin he vaivattomasti osaavat. Ennakkoäänestystilan on oltava riittävän suuri, jotta äänestys voidaan toimittaa sujuvasti ja luotettavasti. Ennakkoäänestyspaikan on myös oltava aatteellisilta ja taloudellisilta kytkennöiltään mahdollisimman puolueeton, jotta mahdollisimman monet äänestäjät sinne mieluusti tulevat. Liikuntavammaisten ja muiden liikuntaesteisten ennakkoäänestämismahdollisuuksiin on kiinnitettävä huomiota. Äänestyspaikalla mahdollisesti olevat kynnykset ja portaat on varustettava esimerkiksi sellaisella luiskalla, että sähkökäyttöistä pyörätuolia tai rollaattoria käyttävillä on esteetön pääsy äänestystilaan.

Ennakkoäänestyspaikka on ennakkoäänestystä varten avoinna kaikkina päivinä ennakkoäänestysajanjaksona, jollei kunnanhallitus erityisistä syistä toisin määrää. Erityisenä syynä kyseeseen tulee lähinnä kunnan tai kunnan osan vähäiseksi arvioitu ennakkoäänestäjien määrä.

Ennakkoäänestystä ei saa toimittaa arkipäivisin ennen klo 8 eikä klo 20 jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen klo 9 eikä klo 18 jälkeen.

Eduskuntavaaleissa 2023 Tuusulan kunnalla oli ennakkoäänestyspaikat Tuusulan pääkirjastossa, Hyrylän S-Marketin kiinteistössä, Riihikallion koululla, Kellokosken kirjastossa ja Jokela-talolla. Edellisten vaalien ennakkoäänestyspaikkojen aukioloaikoihin nähden on tarkoitus laajentaa kävijämääriltään suurimpien ennakkoäänestyspaikkojen (Hyrylän kirjasto ja S-market) aukioloaikoja. Aluevaaleissa vuonna 2022 annettiin yhteensä 6 891 ennakkoääntä, joista 4 037 (58 prosenttia annetuista ennakkoäänistä) annettiin Hyrylän kirjaston ja S-marketin ennakkoäänestyspisteillä. Vastaavasti eduskuntavaaleisssa vuonna 2023 annettiin yhteensä 11 616 ennakkoääntä, joissa ennakkoäänten jakauma ennakkoäänestyspisteittäin arvioitiin olleen samankaltainen. 

Tiedot kunnan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista on ilmoitettava oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään (VAT) perjantaihin 3.11.2023 klo 12 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että yleinen ennakkoäänestys presidentinvaalissa järjestetään Tuusulan kunnassa 17.1 - 23.1.2024 ja mahdollisen toisen kierroksen (toinen vaali) osalta 31.1.- 6.2.2024 seuraavasti: 
     

1. Tuusulan pääkirjasto
Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 9-20
- la klo 10-16
- su klo 12-16
- ma ja ti klo 9-20

2. S-Market Tuusula
Hyrylänkatu 6, 04300 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 8-20
- la klo 10-17
- su klo 10-17
- ma ja ti klo 8-20

3. Kellokosken kirjasto
Kuntotaival 2 B, 04500 Kellokoski

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 12-20
- la ja su klo 12-16
- ma ja ti klo 12-20

4. Jokela-talo
Keskustie 20, 05400 Jokela

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 12-20
- la ja su klo 12-16
- ma ja ti klo 12-20

5. Riihikallion koulu
Pellavamäentie 15, 04320 Riihikallio

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 12-20
- la ja su klo 12-16
- ma ja ti klo 12-20

  • että ennakkoäänestys toimitetaan Jokelan vankilan ja sairaaloiden ja ympärivuorokautista hoitoa antavien sosiaalihuollon toimintayksiköiden (entisen terveyskeskussairaalan akuutti jatko- ja kuntoutusosasto ja kotiutus- ja arviointiyksikkö) lisäksi myös seuraavissa toimintayksiköissä: Mainiokoti Kerttuli, Hoivakoti Elisabeth ja Eemil, Riihikallion palvelukeskus (Tuusulan kunnan ja Yrjö & Hanna Oy:n palveluasumisyksiköt), Riihikoto, Tuusulan Neitoperhon asumisyksikkö, Attendo Rykmentti ja Ykköskoti Lotta, Hoivakoti Isokarhu, VetreaElo Venny sekä Martta Augusta -koti.
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Perustelut

Vaalilain 14.2 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja muun tarvittavan henkilöstön. Keskusvaalilautakunnan sihteeri hoitaa ko. tehtävän virkavastuulla vastaten vaalien valmistelutoimista, ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamisen organisoinnista, vaalipäivän äänestysjärjestelyistä jne. Lisäksi sihteeri antaa tarvittaessa juridista apua vaaleihin liittyvissä kysymyksissä vaalitoimitsijoille ja vaalilautakunnille.

Edellisessä presidentinvaalissa keskusvaalilautakunnan sihteerin palkkio oli 4 000 euroa. 

Keskusvaalilautakunnan sihteerin tehtävää on lupautunut hoitamaa oman työnsä ohella kunnanlakimies, mistä tehtävästä hänelle maksetaan erillinen palkkio. 

Tuloslaskennan vastuuhenkilöinä toimivat asianhallinnan asiantuntija Sunna Naumi ja hallintopalvelusihteeri Karam Saini. Molemmat toimivat myös vaalitietojärjestelmän pääkäyttäjänä, huolehtivat pohja- ja paikkatietojen ylläpidosta, ennakkoäänestyksessä toimivien vaalitoimitsijoiden rekrytoinnista ja koulutuksesta ja ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamisesta. Hallintopalvelusihteeri Pia Rojo osallistuu lisäksi vaalityöskentelyyn osallistuen mm. ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamiseen. 

Vaalityöskentelyyn on perinteisesti osallistunut myös muuta kunnan henkilökuntaa. Vaalityöskentelyyn osallistuneille on korvattu ylityö joko vastaavana vapaa-aikana tai rahakorvauksena.

Ehdotus

Esittelijä

Matti Rantanen, matti.rantanen@luottamus.tuusula.fi

Keskusvaalilautakunta päättää

  • ottaa sihteerikseen presidentinvaaleissa kunnanlakimies Kirsi Kurtin
  • todeta,​ että keskusvaalilautakunnan sihteerin ollessa estynyt hoitamaan tehtäväänsä,​ toimii hallintojohtaja hänen sijaisenaan
  • todeta, että kunnan vaalitietojärjestelmän pääkäyttäjinä ja laskennan vastuuhenkilöinä toimivat asianhallinnan asiantuntija Sunna Naumi ja hallintopalvelusihteeri Karam Saini
  • suorittaa sihteerille 4 350 euron palkkion, lisäksi sihteerille korvataan erikseen tehdyt ylityöt 
  • suorittaa vaalitietojärjestelmän pääkäyttäjä Sunna Naumille 1 500 euron palkkion, lisäksi hänelle korvataan erikseen tehdyt ylityöt
  • suorittaa vaalityöhön osallistuvalle vaalitietojärjestelmän varahenkilölle, hallintopalvelusihteeri Karam Sainille 1 000 euron palkkion, lisäksi hänelle korvataan erikseen tehdyt ylityöt
  • suorittaa vaalityöhön osallistuvalle hallintopalvelusihteeri Pia Rojolle 500 euron palkkion, lisäksi hänelle korvataan erikseen tehdyt ylityöt
  • oikeuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin sopimaan lisätyövoiman käytöstä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Esteellisyys

Kirsi Kurtti

Kokouskäsittely

Kirsi Kurtti ilmoitti olevansa hallintolain 28.1 pykälän kohdan 1 mukaisesti esteellinen (osallisuusjäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Pöytäkirjanpitäjänä toimi puheenjohtaja Matti Rantanen. 

Valmistelija

Kirsi Kurtti, kunnanlakimies, kirsi.kurtti@tuusula.fi

Perustelut

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa on ollut ensimmäistä kertaa käytössä kirjeäänestys ulkomailta. Ulkomailla pysyvästi asuvat äänioikeutetut ja muut vaalien ajan ulkomailla oleskelevat äänioikeutetut saavat oikeuden äänestää yleisissä vaaleissa kirjeitse ulkomailta. Kirjeäänestystä haluava äänioikeutettu tilaa kirjeäänestysasiakirjat ulkomaille, ne saatuaan äänestää ja palauttaa äänensä lähetekuoressa Suomeen oman kuntansa keskusvaalilautakunnalle.

Keskusvaalilautakunnan on tarkastettava sille saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat. Vaalilain mukaan keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksessa, joka on pidettävä siten, että ennen perjantaita 26.1.2024 klo 19 saapuneet asiakirjat ehditään niissä käsitellä. Jos presidentinvaalissa toimitetaan toinen kierros, ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksessa perjantaina 9.2.2024 klo 19. 

Keskusvaalilautakunnan on päätettävä valmistavista toimenpiteistä sen perusteella, kuinka paljon ja minkä tyyppisiä ennakkoäänestysasiakirjoja keskusvaalilautakuntaan saapuu. Jos tarkastettavia asiakirjoja olisi vähän, voisi päätösvaltainen keskusvaalilautakunta itse tarkastaa kaikki asiakirjat, mutta jos tarkastettavia asiakirjoja tulee runsaasti, keskusvaalilautakunta voi päättää, että keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittaa asiakirjojen valmistavan tarkastamisen keskusvaalilautakunnan kokouskäsittelyä varten.

Tuusulassa tarkastettavia ennakkoäänestysasiakirjoja ja kirjeäänestysasiakirjoja tulee olemaan aiempien vaalien perusteella yhteensä yli 10.000, joten on syytä suorittaa aiempien vaalien tapaan asiakirjojen valmistava tarkastaminen.

Oikeusministeriön ohjeiden mukaan ennakkoäänestysasiakirjoja käsiteltäessä kahden henkilön on oltava läsnä asiakirjoja käsiteltäessä. Kirjeäänestysasiakirjojen käsittelyn osalta oikeusministeriön suositus on, että tehtävä suoritetaan sihteerin ja vähintään kolmen muun samanaikaisesti paikalla olevan henkilön toimesta.

Tarkastamiseen liittyvät ratkaisut, kuten kaikki huomioon ottamatta jättämiset keskusvaalilautakunta tekee päätösvaltaisessa kokouksessa 26.1.2024 klo 19 ja mahdollisen toisen kierroksen osalta 9.2.2024 klo 19.

Ehdotus

Esittelijä

Matti Rantanen, matti.rantanen@luottamus.tuusula.fi

Keskusvaalilautakunta päättää, että

  • keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittaa ennakkoäänestysasiakirjojen valmistavan tarkastamisen siten, että kahden henkilökuntaan kuuluvan on oltava läsnä ennakkoäänestysasiakirjoja käsiteltäessä ja kirjeäänestysasiakirjojen käsittely suoritetaan keskusvaalilautakunnan sihteerin ja vähintään kolmen muun samanaikaisesti paikalla olevan henkilökuntaan kuuluvan henkilön toimesta
  • tarkastamiseen liittyvät ratkaisut keskusvaalilautakunta tekee päätösvaltaisessa kokouksessa 26.1.2024 klo 19 ja mahdollisen toisen kierroksen osalta 9.2.2024 klo 19.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Kirsi Kurtti, kunnanlakimies, kirsi.kurtti@tuusula.fi

Perustelut

Oikeusministeriön ohjeiden mukaan äänioikeusrekisterin käyttöä vaalipäivänä voidaan laajentaa siten, että aiemmissa vaaleissa sitä käyttäneet kunnat saavat laajentaa käyttöä haluamilleen äänestyspaikoille ja muut kunnat saavat ottaa järjestelmän käyttöön yhdellä äänestysalueella. Kunnilla on myös mahdollisuus tallentaa alustavan laskennan tulokset laskentajärjestelmään suoraan äänestyspaikoilla. Aiemmissa vaaleissa paikallista tallennusta kokeilleet kunnat saavat laajentaa käyttöä haluamilleen äänestyspaikoille.

Eduskuntavaaleissa 2023 sähköistä äänioikeustietojärjestelmää käyttivät Tuusulassa yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden lisäksi Kirkonkylän, Paijalan, Jokelan, Kellokoski läntisen, Hyrylän, Vaunukankaan, Lepolan ja Hyökkälän äänestysalueiden vaalilautakunnat. Niissä oli käytössä sähköinen eVaaliluettelo paperisen rinnalla. Em. vaalilautakunnat tallensivat eduskuntavaaleissa 2023 vaali-iltana alustavan laskennan tulokset suoraan laskentajärjestelmään. Tarkoitus on jatkaa sähköisen äänioikeustietojärjestelmän ja sähköisen eVaaliluettelon käyttöä sekä alustavan laskennan tuloksen tallentamista vaali-iltana suoraan laskentajärjestelmään myös presidentinvaalissa 2024. Lisäksi tarkoitus on ottaa käyttöön em. vaalilautakunnissa sähköinen vaalipöytäkirja paperisen vaalipöytäkirjan rinnalla.

Ehdotus

Esittelijä

Matti Rantanen, matti.rantanen@luottamus.tuusula.fi

Keskusvaalilautakunta päättää

  • merkitä asian tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi. 

Valmistelija

Kirsi Kurtti, kunnanlakimies, kirsi.kurtti@tuusula.fi

Perustelut

Vaalilain 49.1 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan on tiedotettava kunnan alueella olevista kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista niissä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Keskusvaalilautakunnan on vaalilain 67.3 §:n mukaan tiedotettava vastaavasti myös vaalipäivästä ja äänestysalueiden äänestyspaikasta. Ko. tiedotukset voidaan yhdistää.

Keskusvaalilautakunta voi harkintansa mukaan kuuluttaa myös kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta sekä muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista.

Valtuuston voimassaolevan päätöksen mukaisesti kunnan kuulutukset ja ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne internetissä kunnan verkkosivuilla. Lisäksi ne voidaan julkaista ilmoitustaululla kunnantalolla ja sanomalehti Keski-Uusimaassa ja ilmaisjakelulehti Viikkouutiset Keski-Uusimaassa.

Tarkoituksenmukaista on, että vaalikuulutus saatetaan tiedoksi sekä kunnan verkkosivujen että ko. lehtien välityksellä.

Liitteenä luonnos kuulutukseksi.

Ehdotus

Esittelijä

Matti Rantanen, matti.rantanen@luottamus.tuusula.fi

Keskusvaalilautakunta päättää

  • oikeuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tiedottamaan presidentinvaaleista liitteenä olevan luonnoksen mukaisesti
  • julkaista kuulutukset kunnan verkkosivuilla sekä sanomalehti Keski-​Uusimaassa ja Keski-Uusimaa Viikko -​ilmaisjakelulehdessä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Kirsi Kurtti, kunnanlakimies, kirsi.kurtti@tuusula.fi

Perustelut

Kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista kunnassa määrää kunnanhallitus. Kukin kunta päättää itsenäisesti ja oman harkintansa mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. 

Kunnanhallitus on 16.10.2023 § 400 päättänyt, että yleinen ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2024 järjestetään Tuusulan kunnassa seuraavasti:

17.1. - 23.1.2024 ja tarvittaessa 31.1.- 6.2.2024

1. Tuusulan pääkirjasto
Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika

- ke, to ja pe klo 9-20
- la klo 10-16
- su klo 12-16
- ma ja ti klo 9-20

2. S-Market Tuusula
Hyrylänkatu 6, 04300 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika

- ke, to ja pe klo 8-20
- la klo 10-17
- su klo 10-17
- ma ja ti klo 8-20

3. Kellokosken kirjasto
Kuntotaival 2 B, 04500 Kellokoski

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 12-20
- la ja su klo 12-16
- ma ja ti klo 12-20

4. Jokela-talo
Keskustie 20, 05400 Jokela

Päivittäinen aukioloaika

- ke, to ja pe klo 12-20
- la ja su klo 12-16
- ma ja ti klo 12-20

5. Riihikallion koulu
Pellavamäentie 7, 04320 Riihikallio

Päivittäinen aukioloaika

- ke, to ja pe klo 12-20
- la ja su klo 12-16
- ma ja ti klo 12-20

Vaalilain 17.2 §:n mukaan vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen määrää kunnan keskusvaalilautakunta. Ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla.
Vaalitoimitsijoiden lukumäärän yleisissä ennakkoäänestyspaikoissa on syytä määräytyä tarpeen mukaan.

Tuusulan kunnanhallitus päättää vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoista kokouksessaan joulukuun 2023 aikana. Ennen v. 2013 tehtyä vaalilain muutosta kunnanhallituksen nimeämät vaalitoimikunnan jäsenet toimivat myös kotiäänestyksen vaalitoimitsijoina, mutta voimassa olevan vaalilain 17 §:n mukaan vaalitoimitsijat myös kotiäänestykseen määrää kunnan keskusvaalilautakunta. Ei ole estettä sille, että keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimikuntien jäseniä edelleenkin tähän tehtävään. Vaalitoimikuntia on Tuusulassa kaksi eli toinen Etelä-Tuusulassa ja toinen Pohjois-Tuusulassa toimitettavia laitosäänestyksiä varten. Keskusvaalilautakunta kokoontuu joulukuussa 2023 päättämään siitä, määrätäänkö kotiäänestykseen vaalitoimikuntien jäsenet, kuten aikaisemmissa vaaleissa Tuusulan kunnassa on toimittu. Keskusvaalilautakunta voi kokoontua joulukuussa heti, kun kunnanhallitus on päättänyt vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoista kokouksessaan. 

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja määrää vaalitoimikuntien vaalitoimitsijoista ne, jotka huolehtivat kotiäänestyksen toimittamisesta äänestäjän luona. Kunkin yksittäisen kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtii yksi vaalitoimitsija.

Ehdotus

Esittelijä

Matti Rantanen, matti.rantanen@luottamus.tuusula.fi

Keskusvaalilautakunta päättää

  • määrätä yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijat ja heille varahenkilöitä liitteen mukaisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Kirsi Kurtti, kunnanlakimies, kirsi.kurtti@tuusula.fi

Perustelut

Vaalilain 17 §:n mukaan vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen määrää kunnan keskusvaalilautakunta.

Aiemmin myös muut vaalitoimitsijat kuin kunnan työntekijät ovat olleet työsuhteessa ja heille on maksettu palkkaa 23 euroa/tunti. Kunnan työntekijät ovat työskennelleet työaikanaan normaalilla palkallaan, mutta työajan ulkopuolella myös heille on maksettu em. tuntipalkka.

Useassa kunnassa vaalitoimitsijoille maksetaan tehdystä työstä erilliskorvaus.

Ottaen huomioon Tuusulan naapurikuntien palkkataso, eduskuntavaaleissa 2023 tehtiin pieni korotus vaalitoimitsijoille maksettavaan palkkaan (24 €/tunti). Presidentinvaalissa vaalitoimitsijoille maksettava palkka olisi sama kuin eduskuntavaaleissa 2023. 

Ehdotus

Esittelijä

Matti Rantanen, matti.rantanen@luottamus.tuusula.fi

Keskusvaalilautakunta päättää, että

  • vaalitoimitsijoille maksetaan tehtävästä 24 €/tunti (kunnan työntekijöille korvaus maksetaan työajan ulkopuolella tehdystä työstä). Tehtävästä ei makseta ilta-, ylityö tai muita lisäkorvauksia.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Kirsi Kurtti, kunnanlakimies, kirsi.kurtti@tuusula.fi

Perustelut

Kunnan keskusvaalilautakunnan on huolehdittava siitä, että kaikki vaaliviranomaiset ovat tietoisia tehtävistään ja vastuistaan.

Keskusvaalilautakunnan sihteeri toimittaa vaalilautakuntien ja -toimikuntien puheenjohtajille ja jäsenille kirjallisesti tietoa ja ohjeita heidän tehtävistään. Keskusvaalilautakunnan sihteeri järjestää Pohjois- ja Etelä-Tuusulan vaalitoimikunnille tarpeen mukaan koulutusta ennen laitosäänestyksiä vaalimateriaalin jakamisen yhteydessä. Myös kotiäänestyksen toimittavat vaalitoimitsijat koulutetaan. Vaalilautakuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille pidetään koulutustilaisuus vaalimateriaalin jakamisen yhteydessä.

Kunnan ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijat sekä vaalilautakuntien tietojärjestelmien käyttäjät kouluttaa asianhallinnan asiantuntija Sunna Naumi.

Keskusvaalilautakunnan sihteeri on koko vaalien ajan em. tahojen tavoitettavissa kysymysten esittämistä varten.

Ehdotus

Esittelijä

Matti Rantanen, matti.rantanen@luottamus.tuusula.fi

Keskusvaalilautakunta päättää

  • merkitä tiedokseen vaaliviranomaisten koulutuksen
  • oikeuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tarvittaessa järjestämään muutakin koulutusta.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Kirsi Kurtti, kunnanlakimies, kirsi.kurtti@tuusula.fi

Perustelut

Vaalilain 64.1 §:ssä säädetään ennakkoäänestyksen vaalikuorten toimittamisesta vaalipiirilautakunnalle seuraavaa: "Eduskuntavaaleissa, presidentinvaalissa ja europarlamenttivaaleissa kunnan keskusvaalilautakunnan on suljettava vaalikuoret kestävään päällykseen äänestysalueittain lajiteltuina. Lähetykseen liitetään tiedot vaalikuorten lukumäärästä kussakin ryhmässä, johon ne on lajiteltu. Lähetys sinetöidään, ja sen päällykseen merkitään vaalipiirilautakunnan osoite ja lähettäjä. Lähetys toimitetaan kiireellisesti vaalipiirilautakunnalle sen määräämällä tavalla."

Vaalilain 81 §:n mukaan vaalilautakunnan puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan ja yhden muun jäsenen on yhdessä viipymättä vietävä vaalipäivän äänestysliput sisältävä lähetys ja vaalipöytäkirjan sisältävä lähetys muissa kuin alue- ja kuntavaaleissa vaalipiirilautakunnalle. Vaalipiirilautakunta ja kunnan keskusvaalilautakunta voivat määrätä myös lähetysten muunlaisesta toimittamisesta.

Kuljetukset on tarkoituksenmukaista hoitaa näissä vaaleissa samalla tavoin kuin aikaisemmissa valtiollisissa vaaleissa. Vaalipiirilautakunta järjestänee ennakkoon äänestäneiden vaalikuorten noutamisen kunnantalolta presidentivaalissa lauantaina 27.1.2024 ja mahdollisen toisen kierroksen osalta lauantaina 10.2.2024. Vaalipäivän iltana vaalilautakunnat tuovat paketoidut äänestysliput ja vaalipöytäkirjat kunnantalolle, ja keskusvaalilautakunta huolehtii niiden kuljetuksesta vaalipiirilautakunnan laskentapaikalle Helsinkiin.

Ehdotus

Esittelijä

Matti Rantanen, matti.rantanen@luottamus.tuusula.fi

Keskusvaalilautakunta päättää, että

  • ennakkoäänet toimitetaan presidentinvaalissa vaalipiirilautakunnalle sen järjestämänä kuljetuksena
  • keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja yhdessä toisen henkilön kanssa toimittaa presidentinvaalin varsinaisen vaalipäivän materiaalin vaalipäivän iltana vaalipiirilautakunnalle. Jos presidentinvaalissa toimitetaan toinen kierros, myös toisen kierroksen osalta noudatetaan em. menettelyä. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

  • Kirsi Kurtti, kunnanlakimies, kirsi.kurtti@tuusula.fi

Perustelut

Tasavallan presidentin vaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 17.-23.1.2024. Jos 28.1.2018 toimitettavassa vaalissa kukaan ehdokkaista ei saa vähintään puolta annetuista äänistä, toimitetaan kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä toinen vaali sunnuntaina 11.2.2024. Toisen vaalin ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 31.1.-6.2.2024.

Vaalilain 15.1 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:
- kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä
- laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

Vaalilain 15 §:n mukaan sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita.
Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

Vaalilain 16 §:n mukaan vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäseniin ja varajäseniin ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä.

Kirkonkylän, Paijalan, Jokelan, Kellokoski-läntisen, Hyrylän, Vaunukaankaan, Lepolan ja  Hyökkälän vaalilautakunnat käyttävät oikeusministeriön sähköistä vaaliluetteloa. Edellä mainitut vaalilautakunnat käyttävät myös sähköistä tuloslaskentajärjestelmää.

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä ehdokkaita asettivat seuraavat puoluerekisteriin merkityt puolueet:

Kansallinen Kokoomus r.p.
Perussuomalaiset r.p.
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.
Suomen Keskusta r.p.
Vihreä liitto r.p
Vasemmistoliitto r.p
Svenska folkpartiet i Finland r.p., Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Suomen Kristillisdemokraatit (KD)
Liike Nyt r.p.
Vapauden liitto r.p.
Liberaalipuolue - Vapaus valita r.p.
Valta kuuluu kansalle r.p
Kristallipuolue r.p.
Eläinoikeuspuolue r.p.
Piraattipuolue r.p
Suomen Kommunistinen Puolue r.p
Sinimusta Liike r.p.
Korjausliike r.p.
Feministinen puolue r.p
Kansalaisliitto r.p.

Em. puolueilta on tiedusteltu halukkuutta nimetä edustajia vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin. Tiedustelu on lähetetty myös Tuusulan Puolesta ry:lle. Tuusulan kunnan äänestysaluejako on seuraava:

  1. Kirkonkylä
  2. Rusutjärvi
  3. Paijala
  4. Tuomala
  5. Ruotsinkylä
  6. Jokela
  7. Vanhakylä
  8. Kellokoski-läntinen
  9. Hyrylä
  10. Vaunukangas
  11. Riihikallio I
  12. Lepola
  13. Riihikallio II
  14. Hyökkälä
  15. Kellokoski-itäinen

Vaalitoimikuntia on Tuusulassa asetettu yleensä kaksi eli toinen Etelä-Tuusulassa ja toinen Pohjois-Tuusulassa toimitettavia laitosäänestyksiä varten.

Vaalilain mukaan sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan varajäseniä on oltava vähintään kolme, mutta tarkoituksenmukaista olisi, että ainakin suurimmissa äänestysalueissa (Kirkonkylä, Jokela, Hyrylä, Vaunukangas, Riihikallio I, Lepola, Riihikallio II ja Hyökkälä) vaalilautakunnan varajäseniä olisi viisi. Varajäsenet kutsutaan mm. suorittamaan tuloslaskentaa.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäseniksi ja varajäseniksi on valittava sekä miehiä että naisia. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on oltava kumpiakin vähintään 40 %.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • asettaa vuoden 2024 tasavallan presidentin vaalia varten kuhunkin 15 äänestysalueeseen vaalilautakunnan ja Etelä-Tuusulan ja Pohjois-Tuusulan vaalitoimikunnan liitteen mukaisesti
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • hyväksyä esittelijän muutetun ehdotuksen. 

Kokouskäsittely

Käsittelyn aikana esittelijä muutti pohjaehdotusta siten,​ että pohjaehdotukseen muutettiin kolmen varajäsenen osalta, muutokset huomioitu pöytäkirjan liitteessä. 

Tiedoksi

hallintopalvelusihteeri/toimenpiteet, valitut