Kasvatus- ja sivistyslautakunta, kokous 26.9.2023

§ 97 Lahelan kampuksen hankesuunnitelma

TUUDno-2023-1852

Valmistelija

  • Jyri Olkkonen, projektitoimiston päällikkö, jyri.olkkonen@tuusula.fi

Perustelut

Hankesuunnitelman käsittely tapahtuu vaiheittain siten, että kunnanhallitus käsittelee ja päättää hankesuunnitelman hyväksynnästä syksyllä 2023. Tätä ennen tekninen lautakunta hyväksyy hankesuunnitelman osaltaan sekä kasvatus- ja sivistyslautakunnalta ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnalta pyydetään hankesuunnitelmasta lausunnot ja kunnanhallitus käsittelee asian osaltaan.

Hanke perustuu Tuusulan kunnanvaltuuston 12.11.2018, § 124 mukaiseen päätökseen Tuusulan kunnan palveluverkkosuunnitelmasta sekä 9.12.2019, § 172 päätökseen hyväksyä palveluverkkosuunnitelman päivitys ja edelleen Tuusulan kunnan palveluverkon kehittämiseen vuosina 2019–2026.  

Elinkaarihankintana toteutettavassa hankkeessa hyödynnetään vahvasti Rykmentinpuiston monitoimikampuksen hankinnassa jalostunutta hankintamenettelyä sekä sen yhteydessä valmisteltuja hankinta-asiakirjoja.

Hallintosäännön investointeja koskevan toimivaltataulukon mukaan valtuusto hyväksyy yli 4 miljoonan euron arvoisten hankkeiden hankesuunnitelmat.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

  • merkitä Lahelan kampuksen hankesuunnitelman liitteineen tiedoksi.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.