Tekninen lautakunta, kokous 21.11.2017

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 142 Mikkolan päiväkoti, perusparannus

TUUDno-2017-815

Valmistelija

  • Riitta Laurila, suunnitteluarkkitehti, riitta.laurila@tuusula.fi

Perustelut

Mikkolan päiväkoti on rakennettu vuonna 1990 ja se on pääosin alkuperäisessä asussa ja alkuperäisessä käyttötarkoituksessa. Varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvityksen mukaan Mikkolan päiväkodille on myös jatkossa tarvetta eikä muita vaihtoehtoja alueen päivähoidon järjestämiseen ole lähivuosina käytettävissä.

Aluevalvontavirasto on edellyttänyt pitämiensä tarkastuksien perusteella, että päiväkodin olosuhteita tulee parantaa mm. rakennuksen vetoisuuden ja lämpötilojen vaihtelun vuoksi. Suunniteltujen korjaustöiden yhteydessä parannetaan mm. rakennuksen tiiveyttä ikkunoiden tiivistyksellä, ulko-ovien uusimisella sekä huoltamalla ja osin päivittämällä ilmanvaihtokoneet. Toimenpiteet parantavat myös rakennuksen energiatehokkuutta. 

Korjaustoimenpiteiden yhteydessä tehdään lähinnä keittiöön ja märkätiloihin pieniä tilamuutoksilla, joilla saadaan päiväkodin toimintaa haittaavat puutteet korjattua. Korjaus- ja tilamuutoksissa hyödynnetään vuosina 2016-2017 saatuja kokemuksia Pertun päiväkodin perusparannuksesta.

Hankkeen tavoitehintapohjainen kustannusarvio on 1,7 M€, alv. 0%. TAE 2018 budjettiesitykseen on varattu 1,2 M€ (alv. 0%). Merkittävimmät poikkeamat Pertun päiväkodin korjauksesta koskevat vesikaton korjaamista ja IV-konehuoneen yhteydessä olevan IV-kanavatilan laajentamista. Lisäksi korjataan mm.saattopihan alueelta vettä keräävät painaumat. Muutoin perusparannus noudattaa Pertun päiväkodissa tehtyä perusparannusta.

Hankkeen sisäisen vuokrakustannuksen arvio on 178 096 €/v, sisältäen pääoma- ja ylläpitovuokrat. Nykyinen vuokra on 120 397 €/v. Vuokranmaksun perusteena on 837 htm2.

Alustavan aikataulun mukaan rakennuksen korjaaminen ajoittuu ajalle 8/2018 – 5/2019.

Lisätiedot:

  • tilakeskuksen päällikkö Ritva Lappalainen, p.040 314 3550
  • suunnitteluarkkitehti Riitta Laurila, p. 040 314 3025

Ehdotus

Esittelijä

  • Ritva Lappalainen, projektijohtaja

Tekninen lautakunta päättää

  • omalta osaltaan hyväksyä Mikkolan päiväkodin hankesuunnitelman
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa
  • ehdottaa kunnanhallitukselle, että

kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä Mikkolan päiväkodin perusparantamisen hankesuunnitelman kustannusarvioineen

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Jari Wäre, Hannamari Halinen, Esa Koskinen, Riitta Laurila