Valmistelija
Katja Koli, ympäristötarkastaja, katja.koli@tuusula.fi
Perustelut
Asian käsittely
Haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien valvonta aloitettiin viime vuonna Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen toimialueella. Valvonnan kohteeksi valikoitui mm. Valkojan 1-luokan pohjavesialue Nurmijärvellä. Kiinteistöt, joilla on kiinteistökohtainen käsittelyjärjestelmä, tarkastettiin.
Tarkastus 21.9.2021
Tarkastuksella 21.9.2021 todettiin, että kiinteistön 534-402-15-54 kaikki jätevedet johdetaan kolmen saostussäiliön kautta maahan. Tarkastuksella todettiin, että pelkät saostussäiliöt eivät ole asianmukainen, nykylainsäädännön vaatimukset täyttävä jätevesien käsittelyjärjestelmä. Tarkastuksen perusteella kiinteistön omistajalle annettiin kehotus uusia kiinteistön jätevesien käsittelyjärjestelmä 30.6.2022 mennessä. Tarkastuskertomuksessa todettiin, että kehotuksen noudattamatta jättäminen tulee käynnistämään ympäristönsuojelulain (527/2014) 179 §:n mukaiset hallintopakkotoimet.
Kiinteistön omistajalle on ilmoitettu, että mikäli kehotusta ei noudateta, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus tulee esittämään Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnalle, että kiinteistön omistajalle annetaan velvoittava määräys, jonka tehosteeksi asetetaan ympäristönsuojelulain 184 §:n mukainen tehoste.
Kiinteistön omistajaa on tarkastuskertomuksen yhteydessä kuultu hallintolain (434/2003) 34 §:n mukaisesti; hänelle on varattu tilaisuus esittää omat mielipiteensä ja selityksensä tarkastuskertomuksessa annetusta kehotuksesta, sekä mahdollisten velvoitteiden ja uhkasakon asettamisesta 12.11.2021 mennessä. Kiinteistön omistaja ei toimittanut vastinetta määräajassa.
Tarkastus 13.9.2022
Kiinteistöllä tehtiin uusintatarkastus 13.9.2022. Tarkastuksella todettiin, että kiinteistön omistaja ei ole noudattanut Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen antamaa kehotusta. Kiinteistön jätevesien käsittelyä ei ole saatettu nykylainsäädännön mukaiseksi. Kiinteistön kaikki jätevedet johdetaan edelleen kolmen saostussäiliön kautta maahan.
Ehdotus
Esittelijä
Marjo Alho, ympäristövalvontapäällikkö, marjo.alho@tuusula.fi
Salassapidettävät tiedot poistettu.