Valmistelija
Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi
Perustelut
Oikaisuvaatimus
Hallintojohtajan virkaa hakenut Marika Noso on määräajassa hakenut oikaisua kunnanhallituksen päätökseen 6.3.2023 § 97, jossa hallintojohtajaksi valittiin Antti-Pekka Röntynen.
Noso on vaatinut, että kunnanhallituksen päätös oikaistaan ja Tuusulan kunnan hallintojohtajan virkaan valitaan Marika Noso. Oikaisuvaatimuksessa katsotaan, että hakijoista laadittu ansiovertailu on puutteellinen eikä se osoita Röntysen olevan häntä ansioituneempi. Noso toteaa mm. hänen työkokemuksensa olevan ”ylivoimaisesti pisin muihin hakijoihin verrattuna.”
Virkavalinnan perusteista
Kunnan viranomaisen harkintavaltaa virantäytössä rajoittavat perustuslain virkaylennysperusteet ja laissa säädetyt syrjintäkiellot. Perustuslain 126.2 §:ssä on säännös yleisistä nimitysperusteista, joita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Taito tarkoittaa koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.
Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin. Niihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset tehtävät.
Hallintojohtajan viran kelpoisuusehtona oli soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä kokemus julkisen hallinnon johtamistehtävistä. Viranhakuilmoituksessa ilmoitettiin myös haettavan näkemyksellistä kunnallishallinnon osaajaa, kehittämiseen suuntautunutta johtajaa, jolla on hyvät vuorovaikutustaidot ja vankka hallinnon tuntemus. Lisäksi toivottiin hänen omalla toiminnallaan ja esimerkillään edistävän myönteistä kehittämisilmapiiriä ja rakentavan hyvää työyhteisöä, hänen toimintaansa ohjaavan hyvän hallinnon periaatteet, kykyä pitää asiat järjestyksessä ja osata aikatauluttaa monivaiheisia päätöksenteon prosesseja virkamiesvalmistelun ja poliittisen päätöksenteon välillä.
Virkavalinnassa on koulutuksen ja työkokemuksen ohella arvioitava viran hoidon kannalta merkityksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia. Työnantajalla on valinnassa laaja harkintavalta painottaa ansioita tavalla, jonka työnantaja katsoo parhaiten edistävän tehtävän menestyksellistä hoitamista. Tämän harkinnan perusteella valitaan ansioitunein hakija.
Ansiovertailu
Hakijoiden ansioita vertailtiin rekrytointiprosessin eri vaiheissa. Ansiovertailun perusteita olivat hakemuksiin tutustuminen, videohaastattelut, kaksi haastattelukierrosta sekä loppuvaiheen hakijoiden suosittelijakeskustelut ja soveltuvuusarvioinnit. Loppuvaiheen hakijoiden ansiovertailu ja soveltuvuusarvioinnit olivat kunnanhallituksen käytettävissä muun materiaalin ohella.
Loppuvaiheen hakijoiden haastatteluihin ja ansiovertailuun osallistuivat kunnanhallituksen puheenjohtaja pormestari Kalle Ikkelä, kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja apulaispormestari Tuija Reinikainen, kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja apulaispormestari Jari Immonen. valtuuston puheenjohtaja Arto Lindberg, valtuuston varapuheenjohtaja Jari Anttalainen, kansliapäällikkö Virpi Sailas, talousjohtaja Markku Vehmas, henkilöstöjohtaja Satu Kuivasto ja palvelussuhdepäällikkö Sirkku Johansson. Haastatteluryhmä esitti yksimielisesti Antti-Pekka Röntysen valitsemista ansioituneimpana.
Ansiovertailu tehtiin kokonaisarviointina.
Koulutuksen ja työkokemuksen perusteella Röntystä ja Nosoa voitiin pitää yhtä ansioituneina. Noson työkokemus oli pitempi, mutta molemmilla oli riittävän pitkä ja sisällöltään hyödyllinen työkokemus kyseiseen hallintojohtajan virkaan, jonka vuoksi tältä osin arvioinnissa ei ollut eroa. Arvioon ei vaikuta se, vaikka Noson kokemus hankejohtajana luettaisiin julkisen hallinnon johtamistehtäväksi. Ansiovertailussa painotettiin henkilökohtaisia ominaisuuksia suhteessa täytettävän viran vaatimuksiin.
Henkilökohtaisia ominaisuuksia arvioitiin keskeisesti haastatteluin ja sitä tukevin soveltuvuusarvioinnein. Henkilöarvioinnit toteutti Eezy Personnel Oy.
Henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan molemmat, eli Röntynen ja Noso, täyttivät kokonaisuutena tehtävän kriteerit. Valinnassa Röntysen henkilökohtaisten ominaisuuksien katsottiin kuitenkin paremmin vastaavan tämän hallintojohtajan tehtävän ja sen toimintaympäristön vaatimuksia. Oikaisuvaatimuksen tekijän ja valitun henkilön kesken on nyt täydennetty kirjallista ansiovertailua, jossa on vielä yksityiskohtaisemmin avattu haastatteluryhmän arviota soveltuvuudesta tehtävään.
Johtopäätökset
Oikaisuvaatimus voidaan hylätä, jos päätöksessä ei todeta laillisuusvirheitä tai epätarkoituksenmukaisuutta. Jos oikaisuvaatimus hyväksytään, alkuperäinen päätös voidaan kumota tai sen tilalle tehdään uusi päätös.
Kunnanhallituksen 6.3.2023 § 97 tekemä päätös Antti-Pekka Röntysen valinnasta hallintojohtajan virkaan on edellä mainituilla perusteilla lainmukainen, eikä päätöksen muuttamiselle ole muutakaan oikaisuvaatimuksessa esitettyä syytä. Sen vuoksi oikaisuvaatimus tulee hylätä.
Kokouksessa ovat käytettävissä oikaisuvaatimuksen tekijän ja valitun henkilön soveltuvuusarvioinnit.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Vt. hallintojohtaja Harri Lipasti selosti asiaa kokouksessa.
Henkilöstöjohtaja Satu Kuivasto ja palvelussuhdepäällikkö Sirkku Johansson olivat kokouksessa asiantuntijoina.