Kunnanhallitus, kokous 8.5.2023

§ 183 Valtuustoaloitteiden käsittely

TUUDno-2023-418

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

Hallintosäännön 99.3 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista,​ joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava,​ mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta,​ mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Valtuustolle jätettiin 32 valtuustoaloitetta vuonna v. 2022 ja valtuusto totesi  33 aloitteen tulleen käsitellyksi. Vastaavat luvut v. 2021 olivat 37 ja 25.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle,​ että

VALTUUSTO päättää

  • merkitä tiedoksi 31.12.2022 kesken olleet valtuutettujen tekemät aloitteet.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • merkitä tiedoksi 31.12.2022 kesken olleet valtuutettujen tekemät aloitteet.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi valtuusto päätti lisätä päätökseen seuraavan toimenpidealoitteen: 

  • Esitän, että esimerkiksi lähikuntien aloitteiden käsittelymallit esitellään valtuustoasiainvalmistelutoimikunnalle yhteisen keskustelun pohjaksi. Erityisesti aloitteiden jättämiseen ja niiden käsittelyyn tulisi sopia yhteneviä toimintatapoja valtuustoryhmien kesken.

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Lilli Salmi esitti Hanna Catanin ja Kati Lepojärven kannattamana, että päätökseen liitetään seuraava toimenpidealoite: "Esitän, että esimerkiksi lähikuntien aloitteiden käsittelymallit esitellään valtuustoasiainvalmistelutoimikunnalle yhteisen keskustelun pohjaksi. Erityisesti aloitteiden jättämiseen ja niiden käsittelyyn tulisi sopia yhteneviä toimintatapoja valtuustoryhmien kesken."

Valtuusto päätti yksimielisesti liittää toimenpidealoitteen päätökseen.

Keskustelun jatkuessa Janne Hermunen esitti, että päätökseen liitetään seuraava toimenpidealoite: "Aloite on sinänsä hyvä. Lisäysehdotuksena, että olisi hyvä saada aina selvitys miksi joku aloite ei etene tai onko se hylätty vai tuliko se liian raskaaksi virkakoneistolle."
Esitys raukesi kannattamattomana.

Valmistelija

  • Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Perustelut

Säännöspohja

Kuntalaissa ei säädetä luottamushenkilön aloiteoikeudesta. Asia on jätetty hallintosäännön varaan. Laissa kuitenkin edellytetään, että aloitteen käsittelystä otetaan tarpeelliset määräykset hallintosääntöön

Tuusulan hallintosäännön 99 §:ssä on määritelty valtuutettujen aloiteoikeudesta seuraavasti.

Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä, valtuutetulla ja nuorisovaltuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun

Valmistelu

Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 6.3.2023 § 31 toimenpidealoitteen, jonka mukaan valtuustoasiain valmistelutoimikunnalle tulisi esittää yhteisen keskustelun pohjaksi esimerkiksi lähikuntien aloitteiden käsittelymallit. Edelleen erityisesti aloitteiden jättämiseen ja niiden käsittelyyn tulisi sopia yhteneviä toimintatapoja valtuustoryhmien kesken.

Valtuustoaloitekäytäntöjen kehittämisestä on lisäksi tehty aiemmin kolme vireillä olevaa valtuustoaloitetta: Hallintosäännön määräykset aloitteiden käsittelystä (6.2.2023 Jussi Salonen), Lautakunta-aloitteen ottaminen käyttöön (Anu Åberg/Tuusulan keskustan ryhmä ym., 7.3.2022) ja Kuntalais- ja valtuustoaloitteiden saattaminen neuvostojen ja nuorisovaltuustojen lausuttaviksi (Liisa Palvas/Tuusulan puolesta valtuustoryhmä 11.11.2019).

Valtuustoasiain valmistelutoimikunta käsitteli asiaa kokouksessaan 29.3.2023. Kokouksessa esiteltiin saatu selvitys muiden kuntien aloitteiden käsittelymalleista. Lisäksi kokouksessa käytiin lähetekeskustelua kunnan valtuustoaloitekäytäntöjen kehittämiseksi.

Valtuustoaloitteen perusmuodon lisäksi joissakin kunnissa on käytössään talousarvioaloite ja lautakunta-aloite. Talousarvioaloitte sisältää määrärahaehdotuksen seuraavaan talousarvioon ja talousarvioaloitteet käsitellään talousarviokäsittelyn yhteydessä. Lautakunta-aloite esitetään ja käsitellään ao. lautakunnassa.

Kunnissa on myös käytössä erilaisia valtuustoaloitteen hyväksymistasoja. Vallitseva käytäntö on, että valtuustoaloitteet käsittelee valtuusto.  Eräissä kunnissa valtuustoaloitteen hyväksyy käsitellyksi valtuusto vain siinä tapauksessa, että aloitteen on allekirjoittanut säädetty vähimmäismäärä valtuutettuja.  Muussa tapauksessa valtuustoaloitteen käsittelee hyväksytyksi lautakunta tai vastaava viranhaltija.

Kunnissa on myös erilaisia määräyksiä valtuustoaloitteiden käsittelyprosessiin ja -aikatauluihin liittyen.  Joissakin kunnissa edellytetään valtuustoaloitteen toimittamista ennakkoon, esim. kokouspäivänä ennen klo 12.00.  Mikäli aloitteen käsittelyajalle on asetettu määräaika, tavanomaisin on 6 kuukautta. Joissakin kunnissa aloitteet käsitellään määrätyissä valtuuston kokouksissa, esim. kaksi kertaa vuodessa.

Tuusulassa tehdään valtuustoaloitteita selkeästi enemmän kuin vertailukunnissa. Tuusulassa aloitteiden määrä on noin kaksinkertainen.

Valtuustoaloitekäytäntöjä kehitettäessä on olennaista tunnistaa valtuustoaloitteiden rooli kunnan johtamisjärjestelmässä. Kunnan johtaminen on vuosien myötä tiivistynyt strategian kautta johtamiseen, toimenpiteet ja resurssien käyttö on suunnattu yhä selkeämmin strategian toteuttamiseen. Strategia ja sen perusteella määriteltävät vuositavoitteet laaditaan ja hyväksytään laajan ja osallistavan valmistelun perusteella. Strategiaa toteutetaan myös hyväksyttyjen ohjelmien ja hankkeiden avulla. Valtuustoaloitteet eivät ole tarkoitettu rinnakkaiseksi tälle prosessille tai siinä tehtyjen valintojen uudelleen käsittelyjä varten.     

Valtuustoaloitteiden käyttöala on hallintosäännössä määritelty koskemaan ”kunnan hallintoon ja toimintaan liittyviä asioita”. Luontevasti nämä voisivat olla yksittäisiä tai periaatteellisia strategian ja vuositavoitteiden toteuttamiseen liittyviä tai muita käytännön asioita (esim. julkisuusperiaatteen toteuttaminen).

Valtuustoasiain valmistelutoimikunnan kokouksessa 29.3.2023 käytiin keskustelua valtuustoaloitteiden tekemiseen ja käsittelyyn liittyvien toimintamallien kehittämisestä. Keskeisinä huomioina keskustelusta voidaan nostaa seuraavat asiat

  • valtuustoaloitteiden määrää on tarpeen vähentää
  • aloitteiden strategian mukaisuutta on vahvistettava
  • pääosin todettiin, että lautakunta-aloite ei ole hyvä menettely, ei ole tarpeen jakaa valtuustolta aloitteiden hyväksymiskäsittelyjä. Lautakunta-aloite mahdollisesti lisäisi hallinnollista byrokratiaa ja viivästyttäisi lautakunnan työskentelyn kannalta merkittävien kysymysten käsittelyä. Tarpeen voi sen sijaan olla muuten kehittää lautakuntatyöskentelyä ja vuorovaikutusta, esim. lähetekeskustelua päätettävistä asioista, esittelyä toivotuista teemoista ja asiaselostuksia kysymysten perusteella
  • nykyinen tavanomaista korkeampi aloitemäärä työllistää olennaisesti viranhaltijoita ja toimielimiä
  • valtuustoryhmien keskinäistä työtä aloitevalmistelussa voi kehittää
  • valtuustoaloitteiden toimittaminen etukäteen on kannatettava
  • jonkin verran sai kannatusta myös valtuustoaloitteille asetettava käsittelyn määräaika, esim. 6 kuukautta tai 1 vuosi.

 

Tavoitteet ja toimintamalli

Edellä olevan perusteella kunnan tavoitteena tulisi valtuustoaloitteiden valmistelussa ja toimintamallissa olla

  1. vahvistaa valtuustoaloitteiden strategian mukaisuutta ja varmistaa, että aloitteet eivät ole strategian tai sen perusteella hyväksyttyjen tavoitteiden vastaisia
  2. vahvistaa valtuustoryhmien sisäistä työskentelyä ja keskinäistä yhteistyötä valtuustoaloitteiden valmistelussa tavoitteena päällekkäisten, strategian vastaisten tai muilla kevyemmillä tavoin selvitettävien aloitteiden välttäminen
  3. varmistaa aloitevastausten laadukkuus
  4. varmistaa valtuustoaloitteiden sujuva ja nopea viranhaltijavalmistelu ja toimielinkäsittelyt

 

Hallintosääntöä täydentävät valtuustoaloitteiden käsittelyn periaatteet ja toimintatavat:

  • valtuustoryhmät ja valtuutetut varmistavat ennen valtuustoaloitteen jättämistä, että aloite ei ole ristiriidassa hyväksytyn strategian tai vuositavoitteiden kanssa
  • valtuustoryhmät tekevät mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä aloitteiden valmistelussa tavoitteena karsia rinnakkaisia ja/tai päällekkäisiä aloitteita
  • valtuustoaloitteet toimitetaan valtuuston kokouspäivänä etukäteen hallintopalveluihin kello 12.00 mennessä
  • tehdyt valtuustoaloitteet käsitellään aina seuraavassa kunnan johtoryhmässä ja niiden käsittelyt vastuutetaan, aloitteiden valmistelun edistymistä seurataan johtoryhmässä säännöllisesti
  • selkeästi kuntastrategian ja sen perusteella hyväksyttyjen vuositavoitteiden vastaiset aloitteet voidaan käsitellä kevyemmällä menettelyllä, kuten esim. ilman lautakuntakäsittelyä ja/tai yksityiskohtaisempaa sisällöllistä valmistelua
  • valmistelussa hyödynnetään harkinnan mukaan vaikuttamistoimielinten, kuten neuvostojen ja nuorisovaltuuston käsittelyjä, tai nuorisovaltuuston edustajan kutsumista toimielinkokoukseen
  • aloitteiden käsittelyn enimmäisaika on 12 kuukautta, tavoitteena on käsitellä aloitteet kuudessa kuukaudessa     

 

Tarkistettujen toimintatapojen toimivuutta arvioidaan vuonna 2024 arviointiperusteina valtuustoaloitteiden määrä, laatu ja käsittelyajat. Luontainen ajankohta arvioinnille on maaliskuussa vuosittain esitettävän valtuustoaloitekoonnin yhteydessä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä selostusosassa kuvatut hallintosääntöä täydentävät valtuustoaloitteiden käsittelyn periaatteet ja toimintatavat
  • ehdottaa valtuustolle, että

 

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä selostusosassa kuvatut hallintosääntöä täydentävät valtuustoaloitteiden käsittelyn periaatteet ja toimintatavat.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Jari Immonen poistui kokouksesta käsittelyn aikana klo 19.16.