Valtuusto, kokous 11.11.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 150 Talousarvion 2020 valmistelu ja velkakaton asettaminen, aloite

TUUDno-2019-1328

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Sanna Kervinen esitti seuraavan Vastuullinen oikeisto -valtuustoryhmän aloitteen:

"Tuusulan kunnan talousarviotyö vuodelle 2020 on parhaillaan käynnistymässä. Kunnan velkataakka kasvaa huolestuttavaa vauhtia. Tämän huolen toi esiin moni valtuustoryhmä ryhmäpuheenvuoroissaan viime vuoden lopulla, kun tämän vuoden talousarviosta täällä valtuustossa päätettiin. 

Koska velkaantuminen näyttää nyt kiihdyttävän kasvuvauhtiaan, on tämä huoli hyvä muuttaa teoiksi. Valtuustoryhmämme esittää, että päätettäessä vuoden 2020 talousarviosta, tehdään samalla päätös velkakaton asettamisesta taloussuunnittelukaudelle. Summa tarkentunee talousarvioprosessin edetessä. 

Velan määrän lisäksi on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, mihin käyttötarkoitukseen velkaa otetaan. Käyttötalousmenoja ei tule kattaa velkarahalla. 
Investointeja on myös priorisoitava ja aikataulutettava nykyistä paremmin. Hyödyntämällä myös vaihtoehtoisia rahoitusmalleja, voidaan parhaiten turvata taloudellisesti kestävät, turvalliset ja terveelliset tilat."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan velkaantuminen jatkuu lähivuosina. Kunnan lainamäärä nousee vuonna 2024 arviolta 250 milj. euroon. Nopea velkaantuminen johtuu keskeisesti tulorahoituksen riittämättömyydestä suunnitteilla oleviin mittaviin investointeihin nähden. Kunnan kestävän kasvun turvaamiseksi on tärkeää saattaa kunnan käyttötalouden ja investointien mitoitus pitkällä tähtäimellä vastaamaan tulorahoituspohjan kantokykyä.

Kunnassa työstetään syksyn 2019 aikana toimenpiteitä ja laskelmia, joilla tähdätään tulorahoituksen vahvistamiseen ja velkaantumisen hidastamiseen sekä myöhemmässä vaiheessa lainakannan vähentämiseen. Työskentelyn tuotoksena muodostuu Kasvun ja talouden hallintaohjelma kunnan toiminnan ja talouden ohjauksen tueksi sekä talouden tasapainottamiseksi. Ohjelma tuodaan kunnan päätöselinten käsittelyyn samanaikaisesti talousarvion 2020 kanssa.

Kunnan talouden tasapainottaminen ja velkaantumisen hidastaminen edellyttää monipuolisten keinojen käyttämistä:

  • Kunnan tulonmuodostusta ja kasvua tuetaan vauhdittamalla uusien yritysalueiden kehittämistä, tonttikauppaa sekä muita kunnan elinvoimaa vahvistavia toimenpiteitä
  • Koulu- ja päiväkotiverkon toiminnallisuutta ja tehokkuutta kehitetään sekä sisäilmaongelmien ratkaisua tuetaan tarkoituksenmukaisilla sekä harkiten priorisoiduilla ja vaiheistetuilla palveluverkkoinvestoinneilla
  • Kunnan henkilöstömäärää arvioidaan kriittisesti, ottaen huomioon erityisesti palvelutarpeen ja asiakasmäärien muutokset eri toimialueilla
  • Sote-palveluiden toimintamenojen kasvua hallitaan Keusoten kanssa tehtävällä edunvalvonnalla, omistajaohjauksella ja tiiviillä yhteistyöllä
  • Palvelutarpeiden aiheuttamaan kustannuspaineen kasvuun vastataan kevyemmillä ja ennaltaehkäisyyn painottuvilla palveluilla. Kunnan palveluprosesseja sujuvoitetaan ja digitalisoidaan.

Kasvun ja talouden hallintaohjelman yhteydessä arvioidaan erikseen mahdolliset tavoitteet kunnan talouden pitkäjänteisen talouden tasapainottamisen ja velkaantumisen hallitsemiseksi. Investointien rahoitukseen tarvittavaa lainamäärää tarkastellaan kasvun ja talouden hallintaohjelmassa sekä investointipäätösten yhteydessä vuosittain talousarviokäsittelyssä.
 

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, valtuuston puheenjohtaja, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteeseen
  • ehdottaa valtuustolle, että

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Sanna Kervisen 10.6.2019 § 102 esittämän Vastuullinen oikeisto -​valtuustoryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa Sanna Kervisen 10.6.2019 § 102 esittämän Vastuullinen oikeisto -​valtuustoryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.