Tekninen lautakunta, kokous 8.3.2022

§ 34 Urheilukeskuksen LP-alueen katusuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen

TUUDno-2022-54

Valmistelija

  • Tomi Hurme, suunnitteluinsinööri, tomi.hurme@tuusula.fi

Perustelut

Urheilukeskuksen LP-alueen katusuunnitelmaehdotus, piir.no 2130/1-3,6 on ollut yleisesti nähtävillä 10.2.-23.2.2022. Katusuunnitelmaehdotuksesta ei jätetty muistutuksia nähtävilläolon aikana.

Lähtökohdat

Katusuunnitelmaehdotus koskee yleisen pysäköintialueen rakentamista. Pysäköintialue sijoittuu Etelä-Tuusulaan, Hyrylän Urheilukeskukseen. Urheilupuiston alueen kehittämisen ja viereen rakentuvan BMX-radan myötä on tullut tarve rakentaa uusi pysäköintialue kaavan mukaiselle LP-alueelle. Yleinen pysäköintialue palvelee tulevaisuudessa kaikkia alueen käyttäjiä.

Pysäköintialueen alustava toteutus on kevät—kesä 2022.

Maaperä

Maaperä on hiekkaa ja karkeaa hietaa. Alue sijaitsee pohjavesialueella. Pohjaveden pinnan korko on noin +52,90…+53,00.

Liikenne- ja katutekniset ratkaisut

Pysäköintialueelle toteutetaan yhteensä 202 autopaikkaa. Pysäköintiruudut ovat suurimmalta osin suoria pysäköintiruutuja ja mitoiltaan 2,7 metriä x 5 metriä. P-alueella on myös ns. kadunvarsipaikkoja, jotka ovat mitoiltaan 3 metriä x 6 metriä. Invalidipaikkoja toteutetaan p-alueelle yhteensä 4 kpl. Ajokäytävien leveys on 7 metriä. Kevyen liikenteen väylien leveys vaihtelee 3-4 metriin. Pysäköintialueella on voimassa 24 tunnin aikarajoitus.

Pysäköintialueen ajoliittymät Kilpailutielle ja Kuntoilijantielle on suunniteltu korotettuina liittyminä. Lisäksi Kuntoilijantielle on lisätty yksi ylimääräinen suojatiekorotus BMX-radan kevyen liikenteen yhteyden portille. Korotusten korkeus on 8 cm.

Päällysteet ja istutukset

Pysäköintialueen ajoradan rakennekerrospaksuus on 0,54 metriä. Ajorata päällystetään asfaltilla. Kevyen liikenteen väylien rakennekerrospaksuus on 0,49 metriä. Rakennekerrosten alapuolista pengertäyttöä tulee p-alueen lounaisreunaan. Pysäköintialueelle tulee myös betonisia kiveyksiä ja reunatukia.

Puita ja pensaita istutetaan p-alueen ympärille ja välikaistoille sekä jäsentämään keskialueen pysäköintikampojen autopaikkoja.

Vesihuolto ja kaapelit

P-alueelle ei ole suunniteltu uutta vesihuoltoa eikä sen alla sijaitse nykyisiä vesihuoltoputkia. LP-alueen alla sijaitsee kuitenkin nykyinen Vantaan Energian kaukolämpölinja. Kilpailutien reunassa sijaitsee Elisan, Carunan ja Telian kaapeleita sekä Kuntoilijantiellä myös DNA:n kaapeleita.

Kuivatus

Suunnitelmien kuivatus perustuu avo-ojiin ja hulevesiviemäreihin. Pysäköintialue itsessään kuivatetaan pääasiallisesti hulevesiviemärein. Kuivatusta varten toteutetaan uutta hulevesiviemäriä yhteensä noin 415 metriä. Hulevedet johdetaan ensin viereiseen hulevesien viivytysaltaaseen, josta ne pumpataan varsinaiseen hulevesien imeytysaltaaseen.

Valaistus- ja sähköistys

Pysäköintialueelle suunnitellaan led-valaistus. Lisäksi muutamaan pysäköintiruutuun tehdään varaukset sähköautojen latauspaikoille.

Esteettömyys

Pysäköintialue ja suojatiet on suunniteltu esteettömyysohjeiden mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää 

  • hyväksyä Urheilukeskuksen LP-alueen katusuunnitelmaehdotuksen, piir.no 2130/1-3,6.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kiinteistöjen omistajat ja haltijat, Tomi Hurme, Anne Paakkinen, Jussi Pesonen

Muutoksenhaku

Hallintovalitus hallinto-oikeudelle

Valitusosoitus
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä Tuusulan kunnan internet-sivulla.

Tiedoksi saantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle

Postiosoite: Sörnäistenkatu 1, 00580 Helsinki
Puhelin: 029 56 42000
Faksi: 029 56 42079
sähköposti: helsinki.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:
1.    päätös, johon jaetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
2.    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset
3.    vaatimusten perustelut
4.    mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.