Kasvatus- ja sivistyslautakunta, kokous 24.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 54 Koulumatkojen vaarallisuuden arvioiminen, aloite

TUUDno-2021-1401

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Matti Alanko esitti seuraavan aloitteen:

"Koululiitu ei tunnista riittävän hyvin oikeasti vaarallisia kohtia. Sivistystoimen viranhaltijoilla ei ole halua tai ammattitaitoa vaarallisuuden arvioimiseksi, joten se on jätetty konsulteille. Siksi teen aloitteen, että muutetaan ennen koululiidun käyttöönottoa vaarallisiksi luokiteltujen kohteiden status turvalliseksi vasta sen jälkeen, kun riittävät muutokset turvallisuuden parantamiseksi on tehty. Esimerkkeinä Mangsin risteys Ruotsinkylässä ja Linjatie Kellokoskella. Kumpaankaan kohteeseen ei ole vuosikausiin muutoksia tehty ja asukkaat kyllä tietävät näiden paikkojen vaarallisuuden. Vaarallisuuden arvioimisen yhteydessä kyseisillä paikoilla on myös käytävä niinä aikoina, kun lapset koulumatkaansa kulkevat."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi
Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi
Katja Elo, kehittämispäällikkö, katja.elo@tuusula.fi

Perustelut

Sivistyksen toimialueen vastaus aloitteeseen:

Tuusulan kunnan sivistyksen toimialueella todettiin tarve koulumatkojen vaarallisten teiden luettelon tarkastamiseen ja päivittämiseen. Vaarallisten teiden luokittelua on tehty aikojen saatossa eri perustein, joten tulevaisuuden suunnittelua ja koulukuljetusten tasapuolista järjestämistä varten tarvitaan reaaliaikainen ohjelma, joka päivittyy säännöllisesti ja tarkastelee Tuusulan kunnan jokaista tieosuutta samoin perustein.  

Ramboll Oy:ltä tilattiin selvitys keväällä 2020 koskien Tuusulan kunnan vaarallisten teiden luokittelua ja uusia koulukuljetusperiaatteita. Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 16.6.2020 uusista koulukuljetusperiaatteista ja Koululiitu-ohjelman käyttöönotosta 1.8.2021 alkaen. 

Koululiitu-ohjelma toimii laskentakaavalla, joka huomioi seuraavat asiat: tien toiminnallinen luokka, arkipäivän keskivuorokausiliikenne yhteensä / raskas liikenne, nopeusrajoitukset, piennarleveydet, päällystetyn pientareen leveys, tien reunan käyttömahdollisuus, asutus, näkemäprosentti 300 m matkalla, kevyenliikenteen väylät, teiden valaistus ja hoitoluokka, tien päällyste, tien ylitystapa. Ohjelma asettaa tien osat keskinäiseen järjestykseen turvattomuutensa mukaan, jotta koulumatkojen turvallisuuden arviointi on:  

  • tasapuolinen kaikille oppilaille 

  • objektiivinen  

  • eri ikäisten oppilaiden väliset erot huomioitavissa  
     

Ohjelma saa tietonsa tierekisteristä, joka on Väylä-viraston ylläpitämä tietokanta maanteiden ominaisuuksista. Tietokanta päivittyy kerran vuodessa. 

Menetelmässä käytettävä laskentakaava perustuu kolmeen toisiaan täydentävään lähtökohtaan:  

  1. Tilastollinen vaarallisuus, eli eri tekijöiden laskennallinen merkitys lasten liikenneonnettomuuksissa 

  1. Lasten kokema vaarallisuus eli liikennepsykologien näkemys muuttujien keskinäisistä painoarvoista  

  1. Kuntien ja poliisin kokemusperäinen tieto vaarallisuuden arvioinnista  


Tuusulassa käytetään koko vuoden talviajan suosituksen mukaista 5 pistettä alhaisempaa raja-arvoa. 

Kulkeminen turvatonta tieosaa alle 100 metrin matkan lähimmälle bussipysäkille, pyörätielle tai turvalliselle väylälle ja tien ylittäminen esimerkiksi linja-autopysäkille tai kotiliittymästä tien yli pyörätielle arvioidaan tarvittaessa sivistyksen toimialueen hallinnossa Koululiitu-sovelluksen käyttösuosituksien mukaisesti. 

Sivistyksen toimialueen hallinnossa Koululiitu-sovelluksen lisätietoihin perustuen on tarkasteltu uudelleen tiettyjä tieosuuksia saadun palautteen takia. Seuraavat lisäykset täydentävät Koululiidun arviointeja: 

Esi-9.-luokkalaisile vaaralliseksi luokitellut tiet: 

• Ridasjärventie (siltä osin kun nopeusrajoitus on 80 km/h ja kevyenliikenteen väylä puuttuu) 

Esi-6.-luokkalaisille vaaralliseksi luokitellut tiet:  

• Kellokoskentie Linjamäen koululta pohjoiseen/pyörätien päättymisen jälkeen)  
• Linjatie (välillä Vanha Valtatie-Vanha Lahdentie)  
• Rusutjärventie (siltä osin kun kevyenliikenteen väylä puuttuu)  
• Siippoontie  
• Vanha Hämeentie  
• Vanhankylän koulutie 

Esi-4.-luokkalaisille vaaralliseksi luokitellut tiet:  
 
• Hynnänkorventie  
• Kaunisnummentie  
• Nummitie  
• Nuppulinnantie  
• Jäniksenlinnantie 
• Pertuntie (siltä osin kun kevytliikenteen väylä puuttuu) 

Esi-2.-luokkalaisille vaaralliseksi luokitellut tiet:  

• Vanhan Valtatien ylitys Kirvesmiehentien kohdalta 

Kellokosken alueen vaarallisten teiden luokitusten osalta on tarkistettu myös Mäntsälän käyttämät vaarallisten teiden luokitukset, koska Kellokosken koululle tulee vuosiluokille 7-9 mäntsäläläisiä oppilaita. Tien vaarallisuusluokitus Linjatiellä välillä Vanha Valtatie/Ohkolantie-Vanha Lahdentie/moottoritieE75 on sekä Tuusulassa että Mäntsälässä samanlainen. Mäntsälän kunta käyttää myös Koululiitu-ohjelmaa pohjana vaarallisten teiden luokittelussa. 

Rehtori tekee kuljetuspäätökset lautakunnan vahvistamien kuljetusperiaatteiden mukaisesti. Rehtorin kuljetuspäätöksestä on valitusoikeus hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Vain yhdestä keväällä 2021 tehdystä kuljetuspäätöksestä on tehty oikaisuvaatimus, Oikaisuvaatimus koski Kellokosken yläkoulun oppilaan kuljetuspäätöstä ja Linjatien vaarallisuutta. Sivistyksen toimialue totesi lausuntonaan hallinto-oikeudelle Linjatien vaarallisuudesta seuraavasti:  

“Linjatien (välillä Vanha Valtatie - Vanha Lahdentie) vaarallisuusluokitus on määritelty vuosiluokille 1-6. Mäntsälän kunnan vaarallisuusluokitus kyseiselle tieosuudelle on saamamme tiedon mukaan sama. Tien vaarallisuuden arviointiin vaikuttaa tien hyvä näkyvyys (tie on suora), alhainen nopeusrajoitus (50km/h) ja tien hyvä kunto. Osa yläkoululaisista saa koulukuljetusetuuden matkan perusteella, kun koulumatkan pituus on yli 5 kilometriä.” Hallinto-oikeuden päätöstä oikaisuvaatimuksen johdosta ei ole vielä saatu. 

Sivistyksen toimialue toteaa, että jos oppilaan koulumatka on vaarallinen matkan pituudesta riippumatta, vaarallisten teiden määrittelyssä käytetään edelleen apuna Koululiitu-sovellusta lautakunnan päätöksen mukaisesti.  Koululiitu-sovelluksesta saadaan ajantasaiset tiedot teiden ominaisuuksista ja kuljetuspäätökset voidaan tehdä yhdenvertaisin perustein. Koululiitu-sovellusta hyödynnetään kuljetuspäätöksissä 1.8.2021 lähtien, ja kesken lukuvuoden tehtäviä kuljetusperiaatteiden muutoksia ei pidetä oppilaiden yhdenvertaisen kohtelun vuoksi kannatettavana. Koululiitu-sovelluksen käyttöönotto on vielä uusi asia, joten pitemmän kokemuksen saaminen sovelluksen hyödyntämisestä koulukuljetuspäätösten tekemisessä on tarpeen.  

Tieosuuksien uudelleentarkastelua tehdään sivistyksen toimialueen hallinnossa huoltajien pyynnöstä Koululiidun arviointeihin ja lisätietoihin perustuen.  

Koulukuljetusperiaatteet ja koulukuljetuksia koskevat tiedot on koottu koulukuljetusoppaaseen. Koulukuljetusoppaassa on myös linkki Koululiitu-karttaan. Koulukuljetusopas on luettavissa kunnan www-sivuilla › Varhaiskasvatus ja koulutus › Perusopetus › Perusopetuksessa › Koulukuljetukset. Sivuilta on myös luettavissa tehdyt täydennykset Koululiidun arviointeihin.  

Koulukuljetusopas sekä täydennykset Koululiidun arviointeihin ovat liitteenä. 

 

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta ja
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että VALTUUSTO päättää katsoa Matti Alangon esittämän aloitteen 31.5.2021 § 76 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Lautakunta päätti lisäksi ottaa käsittelyyn lokakuussa pykäläasiana Koulukuljetusoppaan päivityksen ja kuljetusperiaatteet.

Valmistelija

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi
Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi

Perustelut

Pormestari muutti päätöstehdotustaan seuraavaan muotoon:

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • todeta, että kasvatus- ja sivistyslautakunta ottaa käsittelyyn lokakuussa pykäläasiana Koulukuljetusoppaan päivityksen ja kuljetusperiaatteet
  • ehdottaa valtuustolle, että 

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Matti Alangon esittämän aloitteen 31.5.2021 § 76 tulleen käsitellyksi.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • todeta, että kasvatus- ja sivistyslautakunta ottaa käsittelyyn lokakuussa pykäläasiana Koulukuljetusoppaan päivityksen ja kuljetusperiaatteet
  • ehdottaa valtuustolle, että 

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Matti Alangon esittämän aloitteen 31.5.2021 § 76 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa Matti Alangon esittämän aloitteen 31.5.2021 § 76 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Valtuusto päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi

Perustelut

Sivistyksen toimialueen vastaus aloitteeseen:

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 16.6.2020 uusista koulukuljetusperiaatteista ja Koululiitu-sovelluksen käyttöönotosta 1.8.2021 alkaen.  

Kokouksessaan 23.11.2021 kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti, että koulumatkan vaarallisuuden arvioinnissa käytetään apuna Koululiitu-sovellusta. Lisäksi kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti esittää tekniselle lautakunnalle Linjatien kevyen liikenteen väylän toteuttamista yhdessä Mäntsälän kanssa ja Linjatien turvallisuuden lisäämistä hidasteilla ja nopeusvalvonnalla. Lisäksi lautakunta päätti esittää sivistyksen hallinnolle, että se käy neuvottelua Rambollin kanssa Koululiitu-palvelun tuottamisesta. 

Koululiitu-sovelluksesta saadaan tiedot teiden ominaisuuksista Liikenneviraston ylläpitämästä tierekisteristä. Tierekisterin tiedot päivittyvät kerran vuodessa Koululiitu-sovellukseen. Tietöiden tai muiden tilapäisten tieolosuhteiden muutosten vuoksi on tärkeää, että tieosuuksien tarkastelua tehdään tarvittaessa sivistyksen toimialueen hallinnossa Koululiitu -sovelluksen arviointeihin ja lisätietoihin perustuen. 

Koulukuljetuspäätökset tehdään kasvatus- ja sivistyslautakunnan määrittelemien koulukuljetusperiaatteiden mukaisesti ja päätökset tehdään yhdenvertaisuusperiaatetta noudattaen. 


Koulumatkan vaarallisuuden arviointi, Linjatie 

Yhdestä keväällä 2021 tehdystä kuljetuspäätöksestä on tehty oikaisuvaatimus hallinto-oikeuteen. Oikaisuvaatimus koski Kellokosken yläkoulun oppilaan kuljetuspäätöstä ja Linjatien vaarallisuutta. Helsingin hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen kyseistä koulukuljetuspäätöstä koskevasta valituksesta 1.2.2022. Hallinto-oikeus toteaa päätöksessään, että  

“Perusopetuslain 32 §:n 1 momentin (542/2018) mukaan, jos perusopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Perusopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. 

Tuusulan koulukuljetusoppaan 16.6.2020 mukaan kunta järjestää peruskoulun oppilaille maksuttoman kuljetuksen, tai korvaa oppilaan huoltajalle koulumatkakustannuksia, jos 3.–9. luokan oppilaan koulumatka on lyhintä käyttökelpoista reittiä pitkin yli viisi kilometriä. Koulumatkan vaarallisuuden määrittelyssä käytetään Koululiitu-sovellusta. Tuusulassa käytetään koko vuoden talviajan suosituksen mukaista viisi pistettä alhaisempaa raja-arvoa.  

Tuusulan kunnan selvityksen mukaan koulumatka Linjatietä pitkin on turvallinen yläluokan oppilaalle Koululiitu-sovelluksella arvioiden. Kun otetaan huomioon koulureitistä esitetty selvitys, hallinto-oikeus katsoo, että matkaa XX:n kotoa kouluun ei ole pidettävä perusopetuslain 32 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla hänelle liian vaarallisena siten, että hänelle tulisi myöntää koulukuljetus. Valituksenalaista päätöstä ei siten ole syytä muuttaa.” 

Sivistyksen hallinnon linjauksen mukaan Linjatie välillä Kaukolantie-Vanha Lahdentie on määritelty vaaralliseksi 1.12.2021 alkaen lukuvuoden 2022-23 loppuun eli 2.6.2023 saakka työmaaliikenteen vuoksi. Kuljetusetuus on määritelty päättyväksi, jos tien vaarallisuusluokitus muuttuu työmaan päättymisen vuoksi tai muusta syystä. Linjatien vaarallisuutta tarkastellaan viimeistään keväällä 2023. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus-​ ja sivistyslautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta ja
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle,​ että VALTUUSTO päättää katsoa Matti Alangon esittämän aloitteen 31.5.2021 § 76 tulleen käsitellyksi
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.