Valtuusto, kokous 6.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 130 Kouluteiden turvallisuus ja risteysmuutokset, aloite (lisäpykälä)

TUUDno-2021-1994

Perustelut

Ari Koponen esitti seuraavan hänen ja yhdeksän muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen:

"Suotie, Mattila  

Suotietä pitkin kulkee suuri joukko koululaisia, ja siksi turvallisuusriskit ovat suuret. Suotietä käytetään nykykyisin entistä enemmän myös läpiajoon. Läpiajoliikenne Mattilan alueella tulisikin kieltää liikennemerkein ja vain tonteille ajo tulisi sallia.  

Tuusulantien ja Suotien risteys  

Olemme reilun kahden viikon ajan seuranneet Kirkonkylän koulun oppilaiden kulkua koululle sekä koulualueella tapahtuvaa henkilöauto- ja bussiliikennettä. Alueen asukkaat ovat erittäin huolissaan lasten turvallisuudesta koulutiellä. Toivomme kunnalta nopeaa reagointia lasten koulutien turvallisuuden parantamiseksi.  

Suurin osa Mattilasta päin tulevista Tuusulantien eteläpuolella asuvista lapsista ylittää Tuusulantien Suotien risteyksen kohdalla. Kirkonkylän koulun kohdalla olevasta alikulusta kiertää vain harva edellä mainitusta suunnasta koulumatkansa kulkevista. Alikulku reittinä ei ole tällä hetkellä kovin turvallinen vaihtoehto Tuusulantien alituksen jälkeen. Alikulusta noustessa koululaiset joutuvat risteävään liikenteeseen tilausajobussien sekä saattoliikenne henkilöautojen kanssa päästäkseen viemään pyörät pyöräparkkiin koulun taakse. Juuri tämän takia yhä useampi koululainen on valinnut ylittää Tuusulantien Suotien risteyksessä, jotta pääsevät koulun taakse pyöräparkkiin ilman, että joutuvat henkilöauto- ja tilausajobussiliikenteen sekaan seikkailemaan.  

Esitämme Tuusulantien ja Suotien risteyksen turvallisuuden lisäämistä koululaisten kulun ajaksi. Ehdotamme tilapäistä nopeusrajoituksen laskemista 30km/h Tuusulantie-Suotie risteysalueella arkisin klo 7-17. Tämän voi toteuttaa tilapäisillä vaihtuvilla nopeusrajoitusnäytöillä. Ensimmäiset koululaiset ovat liikkeellä jo heti seitsemän pintaan aamulla ja viimeiset iltapäiväkerholaisia kuljettavat bussit saapuvat koululle noin klo 16.30.  

Lisäksi ehdotamme Tuusulantie-Suotie risteykseen suojatien vilkkuvaloja. Vilkkuvat valot ovat kevyt ja halpa ratkaisu toteuttaa ja ne lisäävät turvallisuutta risteysalueella merkittävästi."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.