Valtuusto, kokous 6.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 122 Kansliapäällikön viran täyttäminen

TUUDno-2021-911

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Harri Lipasti, hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

Hallintosäännön 15 §:n mukaan kunnassa on kansliapäällikön virka, jonka keskeinen tehtävä on johtaa ja kehittää kunnan toimintaa pormestarin alaisuudessa sekä johtaa kuntatoimialaa ja vastata toimialalle asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta ja toiminnan asianmukaisuudesta. Kansliapäällikön tarkemmista tehtävistä määrätään hallintosäännön 15, 73, 113, 120, 133, 134 pykälissä sekä talous- ja henkilöstöasioiden toimivaltaa koskevissa vastuutaulukoissa. 

Valtuusto on virkaa perustettaessa vuonna 2017 määritellyt kansliapäällikön viran kelpoisuusehdoiksi soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon ja kokemuksen kunnallishallinnosta.

Hallintosäännön mukaan valtuusto päättää kansliapäällikön viran täyttämisestä. Kunnanhallitus päättää valtuuston täytettäviin kuuluvien virkojen haettavaksi julistamisesta. 

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 3 §:n mukaan viranhaltija voidaan ottaa määräajaksi vain viranhaltijan omasta pyynnöstä tai jos määräajaksi ottamisesta erikseen säädetään taikka tehtävän luonne, sijaisuus, avoinna olevaan virkasuhteeseen kuuluvien tehtävien hoidon järjestäminen tai muu näihin rinnastettava kunnan tai hyvinvointialueen toimintaan liittyvä määräaikaista virkasuhdetta edellyttävä seikka sitä vaatii. Kansliapäällikön virka voidaan täyttää määräaikaisena, koska tehtävän luonne kunnan johtavana viranhaltijana sitä vaatii. Määräaikaisuus on tarkoituksenmukaista määritellä samaksi kuin pormestarikausi.   

 

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, valtuuston puheenjohtaja, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • julistaa kansliapäällikön viran haettavaksi
  • todeta, että kansliapäällikön virka täytetään määräaikaisena pormestarikauden pituiseksi, kuitenkin enintään 31.5.2025 saakka
  • oikeuttaa pormestarin määrittelemään tarkemmin hakumenettelyn.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • julistaa kansliapäällikön viran haettavaksi
  • todeta, että kansliapäällikön virka täytetään määräaikaisena pormestarikauden pituiseksi, kuitenkin enintään 31.5.2025 saakka
  • oikeuttaa pormestarin määrittelemään tarkemmin hakumenettelyn
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

Valmistelija

Harri Lipasti, hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

Kansliapäällikön virka on julistettu haettavaksi ajalla 11.–25.8.2021. Hakemusten käsittely sekä hakijoiden arviointi mm. haastatteluin voidaan toteuttaa vasta 25.8.2021 jälkeen. Mikäli valinta halutaan viedä 6.9.2021 pidettävän valtuuston päätettäväksi, tulee tässä kokouksessa päättää asian ottamisesta valtuuston asialistalle siten, että kunnanhallitus tekee ehdotuksensa valittavasta henkilöstö erikseen myöhemmin. 

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • ottaa asian valtuuston 6.9.2021 pidettävän kokouksen esityslistalle ja tehdä ehdotuksen valtuustolle kokouksessaan 30.8.2021.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Harri Lipasti, hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

Määräaikainen kansliapäällikön viran täyttäminen oli julkisesti haettavana ajan 11. - 25.8.2021. Määräaikaan mennessä saapui neljä hakemusta. Viran täytön ehdottomina kelpoisuusehtoina ovat virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus kunnallishallinnosta. Valinnassa arvostetaan hyvää johtamiskokemusta ja -taitoa sekä monipuolista kunnallisen toiminnan tuntemusta. Hakijoista kolme täytti ehdottomat kelpoisuusehdot. 

Haastatteluihin, jotka pidetään 27.8. ja 30.8.2021, on kutsuttu kelpoisuusehdot täyttäneet hakijat. Haastatteluryhmän kuuluvat pormestari Kalle Ikkelä, apulaispormestarit Tuija Reinikanen ja Jari Immonen, valtuuston puheenjohtaja Arto Lindberg, valtuuston varapuheenjohtajat Mika Mäki-Kuhna ja Jari Anttalainen ja hallintojohtaja Harri Lipasti. Haastatteluryhmän ehdotus valittavasta henkilöstä ja ansiovertailu esitellään kokouksessa.   

Haastatteluryhmä esitti yksimielisesti kansliapäällikön virkaan valittavaksi Virpi Lehmusvaaran.

Päätös

Kunnanhallitus päättää

  • myöntää Virpi Lehmusvaaralle harkinnanvaraisen virkavapaan sivistysjohtajan virasta kansliapäällikön viran hoitamista varten, kuitenkin enintään 31.5.2025 saakka, ja siitä lukien, kun valtuusto on nimennyt Lehmusvaaran hoitamaan kansliapäällikön virkaa
  • ehdottaa valtuustolle, että


VALTUUSTO

  • päättää valita Virpi Lehmusvaaran hoitamaan kansliapäällikön virkaa alkaneelle pormestarikaudelle, kuitenkin enintään 31.5.2025 saakka,
  • todeta, että Lehmusvaaralle maksetaan viran hoidosta kokonaispalkkana 10.454,52 euroa kuukaudessa.
     

Kunnanhallitus haastatteli Virpi Lehmusvaaraa ennen asian käsittelyä. Virpi Lehmusvaara, Tiina Simons ja Paula Miettinen poistuivat kokouksesta eivätkä osallistuneet asian päätöskäsittelyyn.

Ehdotus

Valtuusto

  • päättää valita Virpi Lehmusvaaran hoitamaan kansliapäällikön virkaa alkaneelle pormestarikaudelle,​ kuitenkin enintään 31.5.2025 saakka
  • todeta,​ että Lehmusvaaralle maksetaan viran hoidosta kokonaispalkkana
    10 454,​52 euroa kuukaudessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Virpi Lehmusvaara poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

Tiedoksi

valittu, hakijat hr, toimialat

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
Faksi 029 56 42079
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Lisätietoja
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) 2 §:n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua, joka on hallinto-oikeudessa 260 euroa. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua. Maksua ei myöskään peritä, jos hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi.