Valtuusto, kokous 6.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 120 Keskisen Uudenmaan musiikkiopiston johtokunta 2021–2025, jäsenten valinta

TUUDno-2021-897

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Harri Lipasti, hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

Keski-Uudenmaan Musiikkiopiston tehtävänä on antaa musiikin perusopetusta, valmennusta alan ammattiopintoihin sekä järjestää muuta musiikkikulttuurin kehittämiseen liittyvää toimintaa. Oppilaitos voi antaa musiikkia sivuavien muiden taideaineiden perusopetusta. Lisäksi oppilaitoksella on mahdollisuus järjestää tehtäväalueeseen kuuluvaa koulutusta ja palveluja myös maksullisena palvelutoimintana. Musiikkiopisto on hallinnollisesti Järvenpään sivistys- ja vapaa-ajan palvelualuetta.

Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston johtokunta on Järvenpään kaupungin ja Tuusulan kunnan yhteinen toimielin. Johtokuntaan kuuluu kuusi (6) jäsentä ja yhtä monta varajäsentä. Järvenpään kaupungin ja Tuusulan kunnan valtuustot valitsevat kumpikin kolme (3) jäsentä sekä valitsemilleen jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Järvenpään kaupunki nimeää johtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sovitun vuorotteluperiaatteen mukaisesti vuorossa olevan kunnan esityksestä. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja edustavat aina eri kuntia.

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Käytännössä tämä tarkoittaa Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston johtokunnan osalta, että naisia ja miehiä on oltava kumpiakin kolme. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.

Kuntalain 74 §:n mukaan johtokuntaan ja toimikuntaan voidaan valita sellainenkin henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen ja lautakuntaan tai jonka kotikunta kunta ei ole.

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, valtuuston puheenjohtaja, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • ehdottaa valtuustolle, että
     

VALTUUSTO päättää

  • ehdottaa valittavaksi toimikaudelle Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston johtokuntaan kolme (3) jäsentä ja heille kullekin henkilökohtaisen varajäsenen
  • nimetä yhden jäsenistä johtokunnan varapuheenjohtajaksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • ehdottaa valittavaksi toimikaudelle Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston johtokuntaan kolme (3) jäsentä ja heille kullekin henkilökohtaisen varajäsenen
  • nimetä yhden jäsenistä johtokunnan varapuheenjohtajaksi.

Päätös

Valtuusto päätti

  • ehdottaa valittavaksi toimikaudelle Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston johtokuntaan kolme (3) jäsentä ja heille kullekin henkilökohtaisen varajäsenen seuraavasti: 

 

Jäsenehdokas: Henkilökohtainen varajäsen:
Keimo Joensuu Leena Jäntti
Mikaela Vuorio Janne Hermunen
Tarja Hakonen Toni Luode

 

 

 

 

  • nimetä johtokunnan varapuheenjohtajaksi Keimo Joensuun.
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Tiedoksi

valitut, luottamushenkilörekisteri, Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.