Tekninen lautakunta, kokous 15.9.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 94 Tarkistettu kunnallistekniikan rakentamisohjelma ajalle 1.1.-31.12.2020

TUUDno-2020-65

Valmistelija

  • Jyrki Sjöblom, työpäällikkö, jyrki.sjoblom@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Tuusulan valtuusto hyväksyi 9.12.2019 § 165 talousarvion 2020 ja taloussuunnitelman vuosille 2020-2024, johon sisältyy myös kunnan investointiohjelma.

Vuoden 2020 talousarvion täytäntöönpanosäännön kohdan "13. Kunnallistekniikan rakentaminen" mukaan tekninen lautakunta hyväksyy alkuvuoden rakentamisohjelman tammikuussa ja loppuvuoden syyskuussa sekä saattaa päätöksensä kunnanhallitukselle tiedoksi. Samassa yhteydessä tulee kunnanhallitukselle antaa selvitys edellisen kauden toteutumisesta.

Maarakenteisiin ja johtoverkostoihin varattiin kuluvalle vuodelle 12.235.000€, josta teihin, liikenneväyliin ja vesihuoltoon yhteensä 7 965 000 €. Puistoihin varattiin 3 160 000 €, vesistöihin 1 070 000 € ja jätehuoltoon 40 000 €.

Kunnallistekniikan seuranta ja määrärahojen käyttö tilanteessa 1.9.2020 ja määrärahojen varaus vuonna 2020 on käyty läpi kohteittain. Rakentamisohjelma on tarkistettu ajalle 1.9.-31.12.2020.

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmaan on vuodelle 2020 varattu valtuuston 9.12.2019 tekemän päätöksen mukaan yhteensä 12.235.000 euroa ja kunnan kustannusosuuksiin yhteensä 2.720 000 euroa.

Tilanteessa 1.9.2020 on kunnallistekniikan rakentamiseen käytetty yhteensä 7,75 M€ (63,38 %). Viime vuonna vastaavana ajankohtana oli käytetty 7,9 M€ euroa. Kunnan kustannusosuuksiin varattuja rahoja ei vielä ole käytetty.

Ohjelma on nyt tarkistettu ja kunnallistekniikan rakentamiseen varattu määräraha tullee tiet ja liikenneväylät kohdan osalta ylittymään n. 2,4 M€ Rykmentinpuiston liikekeskuksen alueen nopeamman edistymisen ja Kuntoilijantien täysin valmiiksi saattamisen johdosta.

”Muut kohteet” osalta tiepuolelle varatuista rahoista jäänee käyttämättä 0,3 M€.

Puistojen rakentamiseen varatuista rahoista jäänee käyttämättä n. 1.2 M€ riippuen Lahelanpelto II töiden edistymisestä.

”Vesistöt”- kohdan varatuista määrärahoista jäänee käyttämättä n. 0,6M€.

Kunnan kustannusosuuksiin varatuista rahoista jäänee käyttämättä n. 1,3M€.

Tulleita lisäyksiä alkuvuoden rakentamisohjelmaan

  • Högbergintien kääntöpaikka
  • Rykmentinpuiston liikekeskuksen ja Monion alueen katujen valmiimmiksi saattaminen
  • Kuntoilijantien valmiimmaksi saattaminen

Tehtyjä vähennyksiä alkuvuoden rakentamisohjelmaan.

Loppuvuoden merkittävimpiä kohteita ovat:

Rykmentinpuiston liikekeskuksen kaava-alueen rakentaminen ja Monion katurakentaminen, Vallun työpaikka-alueen osittainen rakentaminen, Kellokosken keskustan katusaneeraus, Lahelanpelto II kaava-alueen 2-vaiheen loppurakentaminen. 

Puistoista rakennetaan Tuusulanjärven eteläosan ja Jokilaakson kehittämistöitä ja Lahelanpelto II puistorakentamista.

Kunnan kustannusosuuksiin on valtuuston päätöksellä kuluvana vuonna varattu määrärahaa seuraavasti:

  • Koskenmäen kiertoliittymään 1,5 M€
  • Kirkonkylän koulun liitt. Tuustielle 0,06 M€
  • Jokelantien kevyenliikenteen väylä 0,64 M€
  • Pääradan alikulku Peltokaaressa 0,15 M€
  • Jokelantien alikulku Peltokaaressa 0,06  M€
  • Metsäkyläntien liittymä Myllykyläntie 0,06 M€
  • Rykmentinpuisto III liittymä Itäväylä 0,1 M€
  • KehäIV liittymät Tuusulanväylään 0,1M€
  • Kehä IV liittymät Myllykyläntiehen 0,05M€

 

Liitteenä kunnallistekniikan rakentamisohjelma ajalle 1.1.-31.12.2020.

Lisätiedot: työpäällikkö Jyrki Sjöblom, p. 040 314 3134 ja yhdyskuntatekniikan päällikkö Petri Juhola, p. 040 314 3566.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä kunnallistekniikan rakentamisohjelman määrärahavarauksineen ajalle 1.1.-31.8.2020 ja toteaa, että siinä esitetyt työvaiheajoitukset ovat ohjeellisia ja niitä voidaan tarkistaa yhdyskuntatekniikan päällikön päätöksellä
     
  • lähettää kunnanhallitukselle tiedoksi kunnallistekniikan rakentamisohjelman ajalle 1.1.-31.8.2020.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.