Kunnanhallitus, kokous 15.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 55 Henkilöstöjohtajan viran täyttäminen, virkavaali

TUUDno-2020-2054

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juha Tynjä, vs. henkilöstöjohtaja, juha.tynja@tuusula.fi

Perustelut

Vs. henkilöstöjohtaja, henkilöstön kehitäämispäällikkö Tanja Rontu-Hokkanen on irtisanoutunut kunnan palveluksesta.

Tuusulan kunnan hallintosäännön 6 luvun 36 §:n (toimivalta henkilöstöasioissa) nojalla kunnanhallitus päättää henkilöstöjohtajan viran haettavaksi julistamisesta ja valitsee palvelualuepäällikkönä toimivan henkilöstöjohtajan. Tuusulan kunnan hallintosäännön 3 luvun § 18 mukaisesti palvelualuepäällikkönä henkilöstöjohtaja vastaa palvelualueen toiminnasta ja taloudesta sekä johtavaa ja kehittää toimintaa toimialuejohtajan alaisuudessa. 

Virkaa täytettäessä tulee ottaa huomioon tasa-arvolain säännökset ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12§:n syrjintäkielto sekä perustuslaissa säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Viran kelpoisuusehdoksi ehdotetaan soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä hyvää käytännön kokemusta henkilöstöjohtamisesta. Valinnassa arvostettaisiin kokemusta henkilöstön kehittämisestä, hr-prosessien johtamisesta ja kehittämisestä sekä hyviä yhteistyö- ja neuvottelutaitoja. Eduksi luettaisiin myös kunta-alan sopimusjärjestelmän tunteminen.

Tehtävän palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaehto- ja työehtosopimuksen mukaan. Hakija voi esittää palkkatoivomuksensa.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu kuntalain 108 §:ssä säädetyllä tavalla.

Työpaikkailmoituksen laatimisesta ja tarkemmasta rekrytointitavasta päättäisi kansliapäällikkö.

Juha Tynjä toimii palvelussuhdelakimiehen tehtävien ohella vs. henkilöstöjohtajan määräaikaisena viransijaisena kunnes uusi henkilöstöjohtaja on aloittanut virassa.

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • julistaa henkilöstöjohtajan viran haettavaksi
  • että henkilöstöjohtajan viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä käytännön kokemus henkilöstöjohtamisesta. Valinnassa arvostetaan kokemusta henkilöstön kehittämisestä, hr-prosessien johtamisesta ja kehittämisestä sekä hyviä yhteistyö- ja neuvottelutaitoja. Eduksi luetaan myös kunta-alan sopimusjärjestelmän tunteminen.
  • valtuuttaa kansliapäällikön päättämään rekrytoinnin yksityiskohdista.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Markku Vehmas oli asiantuntijana kokouksessa.

Valmistelija

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

Henkilöstöjohtajan virka oli julkisesti haettavana siten, että hakuaika päättyi 27.9.2020. Ilmoitus julkaistiin verkkosivuilla www.tuusula.fi/tyopaikat, www.te-palvelut.fi, www.rekrytointi.com, www.oikotie.fi, www.kuntarekry.fi, www.ekonomit.fi. Lisäksi ilmoitus julkaistiin Facebookissa, LinkedInissä, Instagramissa, Googlessa ja Etelä-Suomen Median 11 lehden verkkosivuilla. Määräaikaan mennessä saapui 29 hakemusta.

Hakijoiden haastattelut toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäiselle haastattelukierrokselle kutsuttiin kahdeksan hakijaa. Haastattelijoina toimivat kansliapäällikkö Harri Lipasti ja talousjohtaja Markku Vehmas. Toiseen haastatteluun kutsuttiin edellisistä neljä hakijaa. Haastattelijoina toimivat pormestari Arto Lindberg, apulaispormestari Jussi Salonen, kansliapäällikkö Harri Lipasti ja talousjohtaja Markku Vehmas. 

Haastatteluryhmä kutsui soveltuvuusarviointiin kolme hakijaa, joista yksi veti ennen arvioinnin toteutusta hakemuksensa pois.  Soveltuvuusarvioinnit toteutti Mercuri Urval Oy / seniorikonsultti Juha Laurila.

Haastatteluryhmän ehdotus valittavasta henkilöstä ja palkkauksesta tehdään kokouksessa.  

Virkavaali on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on toimittanut terveydentilaansa koskevan todistuksen. Valinnassa noudetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virantoimituksen aloitusajankohta tarkentuu viran vastaanottamisilmoituksen myötä.

Yhteenveto hakijoista, hakemusasiakirjat ja soveltuvuusarvioinnit ovat käytettävissä kokouksessa.

Lisätiedot: Markku Vehmas, p. 040 314 3060.

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • kokouksessa tehtävän ehdotuksen perusteella valinnasta henkilöstöjohtajan toistaiseksi voimassa olevaa virkaan palkkaetuineen
  • että valinnassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
  • todeta, että virkavaali on ehdollinen ja se vahvistetaan, kun valittu on toimittanut todistuksen terveydentilastaan. 

Päätös

Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle ja käsitellä asian 23.11.2020 pidettävässä kunnanhallituksen kokouksessa.

Valmistelija

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • kokouksessa tehtävän ehdotuksen perusteella valinnasta henkilöstöjohtajan toistaiseksi voimassa olevaa virkaan palkkaetuineen
  • että valinnassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
  • todeta,​ että virkavaali on ehdollinen ja se vahvistetaan,​ kun valittu on toimittanut todistuksen terveydentilastaan. 

___

Esittelijä muutti pohjaehdotustaan seuraavasti:

Kunnanhallitus päättää

  • julistaa henkilöstöjohtajan viran uudelleen haettavaksi
  • virkaa aikaisemmin hakeneet otetaan huomioon virkaa täytettäessä
  • valtuuttaa kansliapäällikön päättämään tarkemmin rekrytointiprosessista ja aikatauluista.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi
  • Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Henkilöstöjohtajan virka oli uudestaan haettavana siten, että hakuaika päättyi 22.12.2020. Ilmoitus julkaistiin verkkosivuilla www.tuusula.fi/tyopaikat, www.te-palvelut.fi, www.rekrytointi.com ja  www.ekonomit.fi. Lisäksi ilmoitus julkaistiin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä sekä kohdistetusti useilla SanomaMedian ja AlmaMedian lehtien verkkosivuilla. Haussa käytettiin lisäksi suorahakua, jonka toteutti kunnan toimeksiannosta Mercuri Urval Oy. Määräaikaan mennessä saapui 21 hakemusta. Lisäksi otettiin huomioon aikaisemmin virkaa hakeneiden hakemukset.

Hakijoiden haastattelut toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäiselle haastattelukierrokselle kutsuttiin yhdeksän hakijaa. Haastattelijoina toimivat pormestari Arto Lindberg, kansliapäällikkö Harri Lipasti, talousjohtaja Markku Vehmas sekä rekrytointiprosessissa avustanut Mercuri Urval Oy / principal consultant Tomi Arppe. Haastatteluryhmä kutsui soveltuvuusarviointiin viisi hakijaa.  Soveltuvuusarvioinnit toteutti Mercuri Urval Oy / seniorikonsultti Juha Laurila.

Toiseen haastatteluun kutsuttiin kaksi hakijaa. Haastattelijoina toimivat pormestari Arto Lindberg, apulaispormestari Jussi Salonen, valtuuston puheenjohtaja Kati Lepojärvi, kansliapäällikkö Harri Lipasti ja talousjohtaja Markku Vehmas. 

Haastatteluryhmä esittää yksimielisesti, että virkaan valitaan hallintotieteiden maisteri Satu Kuivasto, joka on osaamisen, koulutuksen, työkokemuksen, haastattelujen sekä soveltuvuusarviointien perusteella tehtävään ansioituinen ja sopivin. Haastattelujen ja soveltuvuusarvioinnin perustella Satu Kuivastoa voidaan pitää myös henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan tehtävään hyvin soveltuvana. 

Viran hoidosta maksetaan KVTES:n paikallisen soveltamisen perusteella kokonaispalkkana 7 250,00 euroa kuukaudessa. 

Virkavaali on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on toimittanut terveydentilaansa koskevan todistuksen. Valinnassa noudetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virantoimituksen aloitusajankohta tarkentuu viran vastaanottamisilmoituksen myötä.

Yhteenveto hakijoista, hakemusasiakirjat ja soveltuvuusarvioinnit ovat käytettävissä kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • valita henkilöstöjohtajan toistaiseksi voimassa olevaa virkaan hallintotieteiden maisteri Satu Kuivaston
  • että virasta maksettava kokonaispalkka on 7 250 euroa kuukaudessa, 
  • että valinnassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
  • todeta, että virkavaali on ehdollinen ja se vahvistetaan, kun valittu on toimittanut todistuksen terveydentilastaan 
     

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Talousjohtaja Markku Vehmas oli asiantuntijana kokouksessa.

Tiedoksi

Kuivasto Satu, muut hakijat, henkilöstöpalvelut

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.