Kunnanhallitus, kokous 15.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 62 Kievarintie, asemakaavan muutoksen hyväksyminen

TUUDno-2017-244

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Lauri Kopposela, kaavasuunnittelija, lauri.kopposela@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan kaavoituksessa on laadittu Kievarintien asemakaavan muutosehdotus. Asemakaavan tavoitteena on asuinkerrostalotontin kaavoittaminen tukemaan Hyrylän kasvua.

Kievarintien asemakaava-alue sijaitsee Hyrylän taajamassa. Alueelle on hyvät liikenneyhteydet; se sijoittuu Tuusulanväylän varteen ja on saavutettavissa helposti myös kevyen liikenteen väyliä pitkin.  Pohjoisessa suunnittelualuetta rajaa Kievarinpolku, idässä Kievarintie ja lännessä Tuusulanväylä. Etelän suunnassa aluetta rajaa pientaloilla rakennettu kiinteistö. Kaavamuutosalueen pinta-ala on noin 1 ha.  Alue sijaitsee osoitteessa Kievarintie 20.

Tiivistelmä asemakaavaehdotuksesta

Asemakaavan muutos koskee korttelin 33222 tontteja 1, 2, 3 ja niihin liittyvää suojaviheraluetta. Kaavaratkaisu mahdollistaa uusien kerrostalojen rakentamisen.

Asemakaavamuutoksen keskeisenä tavoitteena on tiivistää aluerakennetta Hyrylän keskustan alueella. Asemakaavalla on tarkoitus mahdollistaa kerrostalorakentaminen nauhamaisena rakenteena Tuusulanväylän varrelle. Tiiviillä rakenteella pyritään estämään melun leviäminen laajemmin asunto- ja virkistysalueille. Samalla pyritään muodostamaan asukkaille suojaisa sisäpiha oleskelua varten.

Kaavaratkaisu edesauttaa kunnan strategisten tavoitteiden toteutumista siten, että hyödynnämme metropolialueen tarjoamia kasvun edellytyksiä asumisessa. Tuusula kasvaa ja kehittyy vahvasti, mutta hallitusti.

Kerrostalojen rakennusten korttelille on osoitettu 11 831 k-m2 kerrosalaa. Rakennuksen arkkitehtuurin laatuun on kiinnitetty huomiota kaavamääräyksissä. Kaavassa on annettu määräykset myös melunhallintaan, pohjaveden huomioimiseen, ajoliittymään ja istutuksiin liittyen.

Asemakaavan muutos nostaa maan arvoa suunnittelualueella. Suunnittelualue on yksityisomistuksessa. Kaavaratkaisu on tehty tontin omistajan hakemuksen johdosta ja kaavaratkaisun sisällöstä on neuvoteltu hakijan kanssa. Kaavaratkaisun toteuttamisesta ei aiheudu kunnalle uusia kustannuksia. Kunnallistekniikka ja kadut ovat valmiiksi rakennettuna alueelle. Maankäyttökorvauksista sovitaan maanomistajan kanssa käytävissä maapoliittisissa neuvotteluissa asemakaavan oltua ehdotuksena nähtävillä.

Suunnittelun vaiheet

Kaavahanke on käynnistetty maanomistajien aloitteesta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja valmisteluaineisto on ollut nähtävillä 11.5.–12.6.2017. Vireilletulosta ja OAS:n sekä valmisteluaineiston nähtävilläolosta on ilmoitettu osallisille kirjeillä ja Tuusulan kunnan nettisivulla sekä lehti-ilmoituksella paikallislehdessä.

Kaavaratkaisun keskeinen sisältö

Kaavaratkaisussa alueen käyttötarkoitus on (AK-50) asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle saa rakentaa asuinkerrostaloja. Alueelle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja sekä hoivapalvelumuotoista asumista, siten että liike- ja toimistotiloja on korkeintaan 5 % rakennuksen kerrosalasta ja hoivapalvelumuotoista asumista korkeintaan 20 % rakennuksen kerrosalasta.

Asemakaavan muutoksessa on annettu määräyksiä pohjaveden suojelemiseksi, hulevesiin, liikennemelun huomioimiseksi, paikoitukseen, ilmanlaatuun, kaupunkikuvaan ja arkkitehtoniseen laatuun liittyen.

Ehdotus

Esittelijä

Henna Lindström, yleiskaavasuunnittelija, henna.lindstrom@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus

  • hyväksyy laaditun asemakaavan muutosehdotuksen Oas ja luonnosvaiheessa saatuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin laaditut vastineet
  • hyväksyy laaditun asemakaavan muutosehdotuksen ja asettaa asemakaavaehdotuksen MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten.

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä ja tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Lauri Kopposela, kaavasuunnittelija, lauri.kopposela@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä laaditun asemakaavan muutosehdotuksen Oas ja luonnosvaiheessa saatuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin laaditut vastineet
  • hyväksyä laaditun asemakaavan muutosehdotuksen ja asettaa asemakaavaehdotuksen MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Tiina Simons, kehittämispäällikkö, tiina.simons@tuusula.fi
Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi
Hannamari Halinen, varhaiskasvatuspäällikkö, hannamari.halinen@tuusula.fi
Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnanhallitus on 4.5.2020 § 189 päättänyt asettaa Kievarintien asemakaavan 3478 muutosehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville ja pyytää kaavasta tarvittavat lausunnot. Ehdotus on nähtävillä 22.5.–26.6.2020. Lausunto pyydetään toimittamaan viimeistään 26.6.2020 klo 16.00.

Tuusulan kunnan kaavoituksessa on laadittu Kievarintien asemakaavan muutosehdotus. Asemakaavan tavoitteena on asuinkerrostalotontin kaavoittaminen tukemaan Hyrylän kasvua.

Kievarintien asemakaava-alue sijaitsee Hyrylän taajamassa. Alueelle on hyvät liikenneyhteydet; se sijoittuu Tuusulanväylän varteen ja on saavutettavissa helposti myös kevyen liikenteen väyliä pitkin. Pohjoisessa suunnittelualuetta rajaa Kievarinpolku, idässä Kievarintie ja lännessä Tuusulanväylä. Etelän suunnassa aluetta rajaa pientaloilla rakennettu kiinteistö. Kaavamuutosalueen pinta-ala on noin 1 ha.  Alue sijaitsee osoitteessa Kievarintie 20.

Tiivistelmä asemakaavaehdotuksesta

Asemakaavan muutos koskee korttelin 33222 tontteja 1, 2, 3 ja niihin liittyvää suojaviheraluetta. Kaavaratkaisu mahdollistaa uusien kerrostalojen rakentamisen.

Asemakaavamuutoksen keskeisenä tavoitteena on tiivistää aluerakennetta Hyrylän keskustan alueella. Asemakaavalla on tarkoitus mahdollistaa kerrostalorakentaminen nauhamaisena rakenteena Tuusulanväylän varrelle. Tiiviillä rakenteella pyritään estämään melun leviäminen laajemmin asunto- ja virkistysalueille. Samalla pyritään muodostamaan asukkaille suojaisa sisäpiha oleskelua varten.

Kaavaratkaisu edesauttaa kunnan strategisten tavoitteiden toteutumista siten, että hyödynnämme metropolialueen tarjoamia kasvun edellytyksiä asumisessa. Tuusula kasvaa ja kehittyy vahvasti, mutta hallitusti.

Kerrostalojen rakennusten korttelille on osoitettu 11 831 k-m2 kerrosalaa. Rakennuksen arkkitehtuurin laatuun on kiinnitetty huomiota kaavamääräyksissä. Kaavassa on annettu määräykset myös melunhallintaan, pohjaveden huomioimiseen, ajoliittymään ja istutuksiin liittyen.

Asemakaavan muutos nostaa maan arvoa suunnittelualueella. Suunnittelualue on yksityisomistuksessa. Kaavaratkaisu on tehty tontin omistajan hakemuksen johdosta ja kaavaratkaisun sisällöstä on neuvoteltu hakijan kanssa. Kaavaratkaisun toteuttamisesta ei aiheudu kunnalle uusia kustannuksia. Kunnallistekniikka ja kadut ovat valmiiksi rakennettuna alueelle. Maankäyttökorvauksista sovitaan maanomistajan kanssa käytävissä maapoliittisissa neuvotteluissa asemakaavan oltua ehdotuksena nähtävillä.

Suunnittelun vaiheet

Kaavahanke on käynnistetty maanomistajien aloitteesta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja valmisteluaineisto on ollut nähtävillä 11.5.–12.6.2017. Vireilletulosta ja OAS:n sekä valmisteluaineiston nähtävilläolosta on ilmoitettu osallisille kirjeillä ja Tuusulan kunnan nettisivulla sekä lehti-ilmoituksella paikallislehdessä.

Kaavaratkaisun keskeinen sisältö

Kaavaratkaisussa alueen käyttötarkoitus on (AK-50) asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle saa rakentaa asuinkerrostaloja. Alueelle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja sekä hoivapalvelumuotoista asumista, siten että liike- ja toimistotiloja on korkeintaan 5 % rakennuksen kerrosalasta ja hoivapalvelumuotoista asumista korkeintaan 20 % rakennuksen kerrosalasta.

Asemakaavan muutoksessa on annettu määräyksiä pohjaveden suojelemiseksi, hulevesiin, liikennemelun huomioimiseksi, paikoitukseen, ilmanlaatuun, kaupunkikuvaan ja arkkitehtoniseen laatuun liittyen.

Kasvatus- ja sivistyslautakunnan lausunto:

Kaava mahdollistaa myös elinvoiman vahvistumisen keskustojen monipuolisia palveluita ja viihtyvyyttä kehittämällä. Kaavan toteutumisen myötä uudistamme ja tehostamme kunnan palveluverkkoa kuntalaislähtöisesti päämääränä modernit, terveet ja turvalliset toimintaympäristöt sekä kohtaamisten mahdollistaminen. 

Kaavaratkaisun tavoitteena on mahdollistaa uusi terveellinen ja turvallinen tiiviin asumisen alue lähelle palveluita. Alue on hyvin saavutettavissa jalankulkijoille ja pyöräilijöille kuten myös julkisella liikenteellä ja autolla. 

Sivistyksen toimialueen näkökulmasta asemakaavamuutoksessa on tärkeätä huomioida reitit ja yhteydet mm. Urheilukeskukseen, Mikkolan kouluun ja rakentuvaan Rykmentinpuiston monitoimikampukseen. 

Suunnittelualue ei sijaitse Tuusulan kulttuurimaisema ja rakennuskanta, Hyrylän taajama ympäristöineen -selvityksessä osoitetulla rakennetulla kulttuurialueella. Lähialueella on kuitenkin kulttuuriympäristöä. Alueella ole erityisiä kulttuurihistoriallisia tai rakennustaiteellisia kohteita. Alueen rakennuksilla ei ole merkittävää kulttuurihistoriallista arvoa. 

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää antaa Kievarintien asemakaavan 3478 muutosehdotuksesta asiaselostuksen mukaisen lausunnon.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto:

Kaava mahdollistaa myös elinvoiman vahvistumisen keskustojen monipuolisia palveluita ja viihtyvyyttä kehittämällä. Kaavan toteutumisen myötä uudistamme ja tehostamme kunnan palveluverkkoa kuntalaislähtöisesti päämääränä modernit, terveet ja turvalliset toimintaympäristöt sekä kohtaamisten mahdollistaminen. 

Kaavaratkaisun tavoitteena on mahdollistaa uusi terveellinen ja turvallinen tiiviin asumisen alue lähelle palveluita. Alue on hyvin saavutettavissa jalankulkijoille ja pyöräilijöille kuten myös julkisella liikenteellä ja autolla. 

Sivistyksen toimialueen näkökulmasta asemakaavamuutoksessa on tärkeätä huomioida reitit ja yhteydet mm. Urheilukeskukseen, Mikkolan kouluun ja rakentuvaan Rykmentinpuiston monitoimikampukseen. 

Suunnittelualue ei sijaitse Tuusulan kulttuurimaisema ja rakennuskanta, Hyrylän taajama ympäristöineen -selvityksessä osoitetulla rakennetulla kulttuurialueella. Lähialueella on kuitenkin kulttuuriympäristöä. Alueella ole erityisiä kulttuurihistoriallisia tai rakennustaiteellisia kohteita. Alueen rakennuksilla ei ole merkittävää kulttuurihistoriallista arvoa. 

Ehdotus

Esittelijä

Annastiina Louhisalmi, kirjastotoimenjohtaja, annastiina.louhisalmi@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää antaa Kievarintien asemakaavan 3478 muutosehdotuksesta asiaselostuksen mukaisen lausunnon.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Lauri Kopposela, kaavasuunnittelija, lauri.kopposela@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Kunnanhallitus päätti 4.5.2020 hyväksyä asemakaavaehdotuksen sekä luonnosvaiheen lausuntoihin ja mielipiteisiin laaditut vastineet, sekä asettaa asemakaavaehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten.

Kaavaehdotus on ollut nähtävillä 22.5.2020 – 26.6.2020 aikana. Asemakaavan muutos ehdotuksesta saatiin 7 kpl lausuntoja ja 3 kpl muistutuksia. Lausunnot ja mielipiteet lisätään asemakaava-aineistoon liitteeksi.

Muistutukset ja lausunnot sekä vastineet muistutuksiin ja lausuntoihin on koottu erilliselle liitteelle.

Lausuntojen pohjalta asemakaavan muutokseen on tehty teknisiä korjauksia ja vähäisiä muutoksia.

Asemakaavaselostukseen lisätään lyhyt kuvaus alueen rakennuskannasta ja tarkennetaan pohjavesialuen tietoja.

Asemakaavan määräyksiin lisätään kielto energiakaivojen rakentamisesta sekä todetaan, että kellarikerroksia voi rakentaa, jos ylimmän pohjaveden pinnan yläpuolelle jää 2 metrin suojakerros. Kaavaa varten on laadittu oma meluselvitys, joka lisätään asemakaavan liitteeksi. Melumääräyksiä tarkennetaan lausunnon pohjalta ja sallitaan parvekkeiden korvaaminen viherhuoneilla. Asemakaavaan tehdään vähäinen muutos LT-alueen rajalle.

Tekniset muutokset ja korjaukset ovat vähäisiä eivätkä anna aihetta asemakaavan uudelleen nähtäville asettamiseen.

Asemakaavan yhteydessä hyväksytään tonttijako Hyrylän kunnanosan nro 1 korttelin 8115 tonttiin nro  1

Ehdotus

Esittelijä

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus

  • hyväksyy laaditun asemakaavan muutoksen ja
  • hyväksyy lausuntoihin ja muistutuksiin laaditut vastineet sekä
  • hyväksyy tonttijaon Hyrylän kunnanosan nro 1 korttelin 8115 tonttiin nro 1
  • esittää valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä Kievarintie asemakaavan muutoksen sekä tonttijaon Hyrylän kunnanosan nro 1 korttelin 8115 tonttiin nro 1

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä ja tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Liisa Sorri esitti Jari Anttalaisen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Koska oli tehty kannatettu palautusesitys, oli asia ratkaistava äänestämällä. Puheenjohtaja esitti toimitettavaksi asian ratkaisemiseksi nimenhuutoäänestyksen. Äänestysesitykseksi hyväksyttiin puheenjohtajan esitys, jonka mukaan asian käsittelyä tässä kokouksessa kannattavat äänestävät ”jaa” ja asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi kannattavat äänestävät ”ei”. Suoritetussa äänestyksessä jaa-äänen antoivat jäsenet Lundberg Vesa, Sipiläinen Johanna, Soini Jorma, Virtanen Jukka, Kuusisto Päivö, Vaittinen Antti, Kaukolampi Tiia, Palomäki Ulla, Rosenqvist Ulla, Mäki-Kuhna Mika ja ei-äänen antoivat jäsenet Anttalainen Jari, Sorri Liisa ja Winqvist Margita. Puheenjohtaja totesi, että lautakunta päätti käsitellä asian tässä kokouksessa äänin 10-3.

Vesa Lundberg esitti seuraavan toimenpidealoitteen:

Kuntakehityslautakunta toteaa, että jatkovalmistelussa alueen ympäröivät AK kaavat tulee suhteuttaa maastoon ja maastonkorkeuksiin naapurusto huomioonottaen. Lisäksi alueen viheralueet tulee säilyttää ja tuleva rakentaminen toteuttaa nykyisiä rakennuksia mahdollisimman vähän häiritsevästi. Yhteys Ajomiehentien kautta urheilukeskuksen liittymään tulee avata liikenteen ongelmien välttämiseksi. 

Päätös

Kuntakehityslautakunta päätti ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus

  • hyväksyy laaditun asemakaavan muutoksen ja
  • hyväksyy lausuntoihin ja muistutuksiin laaditut vastineet sekä
  • hyväksyy tonttijaon Hyrylän kunnanosan nro 1 korttelin 8115 tonttiin nro 1
  • esittää valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä Kievarintie asemakaavan muutoksen sekä tonttijaon Hyrylän kunnanosan nro 1 korttelin 8115 tonttiin nro 1

Lisäksi kuntakehityslautakunta päätti

  • hyväksyä seuraavan toimenpidealoitteen:

Kuntakehityslautakunta toteaa, että jatkovalmistelussa alueen ympäröivät AK kaavat tulee suhteuttaa maastoon ja maastonkorkeuksiin naapurusto huomioonottaen. Lisäksi alueen viheralueet tulee säilyttää ja tuleva rakentaminen toteuttaa nykyisiä rakennuksia mahdollisimman vähän häiritsevästi. Yhteys Ajomiehentien kautta urheilukeskuksen liittymään tulee avata liikenteen ongelmien välttämiseksi.

  • hyväksyä ja tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

Liisa Sorri ja Margita Winqvist jättivät eriävän mielipiteen

Eriävä mielipide

Kaavoitussuunnitelmassa 2021-2025 todetaan Kievarintien osalta: Tutkitaan mahdollisuutta muuttaa pientalojen korttelialuetta kerrostalojen korttelialueeksi. Tällaista tutkimista ei ole tehty eikä esitetty vaihtoehtoja, kuten MRL edellyttää. Pysäköintinormina on käytetty keskusta-alueen normia A vaikka alue on 2015 tehdyn pysäköintinormin mukaan alueella B. Asukkaiden muistutuksia ei ole mitenkään otettu huomioon ja vastaukset niihin ovat puutteellisia. Kaava mahdollistaa kyseiselle alueelle liian tehokkaan ja korkean rakentamisen. Tästä syystä esitimme kaavan palauttamista uuteen valmisteluun, rakennustehokkuuden pienentämistä ja rakennusten korkeuden pudottamista 1-2 kerroksella.

Liisa Sorri

Margita Winqvist

Valmistelija

  • Lauri Kopposela, kaavasuunnittelija, lauri.kopposela@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä laaditun asemakaavan muutoksen
  • hyväksyä lausuntoihin ja muistutuksiin laaditut vastineet
  • hyväksyä tonttijaon Hyrylän kunnanosan nro 1 korttelin 8115 tonttiin nro 1
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä Kievarintie asemakaavan muutoksen sekä tonttijaon Hyrylän kunnanosan nro 1 korttelin 8115 tonttiin nro 1.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Jussi Salonen esitti, että kaava palautetaan takaisin valmisteluun siten, että rakennusoikeutta vähennetään ja rakennusten korkeutta vähennetään 1- 2 kerroksella. Esitys raukesi kannattamattomana.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • hyväksyä laaditun asemakaavan muutoksen
  • hyväksyä lausuntoihin ja muistutuksiin laaditut vastineet
  • hyväksyä tonttijaon Hyrylän kunnanosan nro 1 korttelin 8115 tonttiin nro 1
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä Kievarintie asemakaavan muutoksen sekä tonttijaon Hyrylän kunnanosan nro 1 korttelin 8115 tonttiin nro 1.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.