Perustelut
Tuusulan kuntaan on tullut ilmoitus siitä, että kunnalla on mahdollisuus hakea Valtiokonttorilta perillisittä kuolleen ***** kuolinpesän omaisuutta. ***** kuoli 24.10.2019. Häneltä ei jäänyt perimään oikeutettuja sukulaisia, joten hänen omaisuutensa on mennyt perintökaaren 5 luvun mukaisesti valtiolle. Valtion oikeutta perillisittä kuolleiden kuolinpesiin valvoo Valtiokonttori.
Perillisittä kuolleen henkilön kotikunnalla on oikeus hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle. Kuolinpesään kuuluvan kiinteistön sijaintikunta voi hakea kiinteistöä. Päätös asiassa voidaan tehdä, kun vuosi on kulunut perinnönjättäjän kuolemasta. Mikäli kunta ei lähetä hakemusta, omaisuus jää valtiolle, ellei sitä luovuteta läheiselle. Hakemuksessa Valtiokonttorille tulee ilmoittaa jokin sosiaalinen tai kulttuuriin liittyvä käyttötarkoitus omaisuudelle. Hakemusta ei tarvitse muuten perustella. Hakemus pitää toimittaa Valtiokonttoriin 1.10.2020 mennessä.
***** perukirjasta ilmenee, että hänellä oli Tuusulassa, Jäniksenlinnassa, kaksi kiinteistöä, joiden arvo on yht. 50.000 euroa. Perukirja, josta perinnönjättäjän omaisuuden säästö ilmenee, on esityslistan liitteinä. Perukirja on salassa pidettävä.
Kuntatoimialaa ja sivistyksen toimialuetta on pyydetty esittämään sosiaalisia tai kulttuuriin liittyvä käyttötarkoituksia, joihin mahdollisesti saatavaa omaisuutta voitaisiin käyttää.
Kunnanhallitukselle esitetään, että ***** perintö käytettäisiin ikäihmisten alueelliseen olohuonetoimintaan ja virtuaalisten kohtaamisten mahdollistamiseen. Varoilla mahdollistettaisiin kohtaamisia Tuusulan ikäihmisille lähellä kotia tai omassa kodissa, virtuaalisisten tapaamisten ollessa kyseessä. Yhteistyötä tehtäisiin muiden toimijoiden kanssa ja mahdollisia yhteistyökumppaneita voisivat olla mm. Tuusulan kunnan kiinteistöt, Keusote ja paikalliset 3. ja 4. sektorin toimijat.
Tavoitteena olisi rikastuttaa kotona asuvien ikäihmisten elämänlaatua ja sosiaalista hyvinvointia ja lisätä heidän osallisuuden kokemuksiaan ja tukea heidän kotona asumistaan virikkeellisen ryhmätoiminnan ja yhteisten tapahtumien avulla. Olohuonetoiminta ja virtuaaliset kohtaamiset yhdistäisivät yksinäiset vanhukset ja muut alueen tai taloyhtiön asukkaat toimimaan yhdessä. Toiminnan tavoitteena olisi myös aktivoida asukkaita kohtaamisten ja yhteisen toiminnan ideoijiksi ja tuottajiksi. Aktiivisella viestinnällä rakennettaisiin yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa ja innostettaisiin vapaaehtoisia toimimaan ikäihmisten tukena ja apuna. Tavoitteena on luoda toimintamalli, jossa alueelliset olohuoneet ja virtuaalikohtaamiset toimivat itsenäisesti, toinen toisiaan tukien.
Varojen käytön tarkempi suunnitelma laaditaan olohuonetoiminnan ja virtuaalisten kohtaamisten suunnittelun edetessä. Varoista osa kohdentuu olohuonetoiminnan ja virtuaalisten kohtaamisten koordinaation ja toteutuksen kuluihin sekä osa toiminnan mahdollisiin muihin kuluihin.
Lisätiedot:
Kansliapäällikkö Harri Lipasti, p. +358403143003
Kehittämispäällikkö Heidi Hagman, p. +358403143052