Kunnanhallitus, kokous 19.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 395 Kunnanhallituksen ja valtuuston kokoukset vuonna 2021

TUUDno-2020-2372

Valmistelija

  • Kirsi Kurtti, vs. kunnansihteeri, kirsi.kurtti@tuusula.fi

Perustelut

Kuntalain 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava yleisessä tietoverkossa. Kokouskutsu voidaan lähettää sähköisesti, jos kunta huolehtii, että tähän tarvittavat tekniset välineet ja yhteydet ovat käytettävissä.

Hallintosäännön 67 §:n mukaan valtuuston kokouskutsu on lähetettävä vähintään 7 päivää ennen kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla. Hallintosäännön 102 §:n mukaan valtuuston kokousta edeltävänä torstaina pidetään informaatiotilaisuus, jonka aiheena pääosin on seuraavassa valtuuston kokouksessa käsiteltävät asiat.

Hallintosäännön 107 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

Kunnassa on keväällä 2017 otettu käyttöön uusi asianhallintajärjestelmä, jonka sähköinen kokoushallinta mahdollistaa sähköisen kokousmenettelyn ja sähköisen kokousmateriaalin jakeluprosessin. Kunnan kaikki toimielimet käyttävät kokouksissaan sähköistä kokoushallintaa ja luottamushenkilöille on luotu järjestelmään tunnukset. Heille on myös annettu käyttöön kunnan luottamushenkilöille tarkoitetut sähköpostiosoitteet. Tehtyjen ratkaisujen ansiosta kunta voi luopua paperisesta kokousmateriaalin jakeluprosessista ja siirtyä yksinomaan sähköiseen jakeluprosessiin.

Liitteenä on ehdotus kunnanhallituksen ja valtuuston kokousajoiksi v. 2021.

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • pitää kokouksensa vuonna 2021 oheisen liitteen mukaisesti kesätaukoa ja valtuuston kokoontumispäiviä lukuun ottamatta pääsääntöisesti maanantaisin klo 17.00 
  • että kutsu, joka sisältää kokouksessa käsiteltävien asioiden esityslistan lähetetään sähköisesti
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • pitää kokouksensa vuonna 2021 oheisen liitteen mukaisesti eli kokoontua seuraavina päivinä pääsääntöisesti klo 18.00
    • ma 8.2.2021
    • ma 8.3.2021
    • ma 10.5.2021
    • ma 7.6.2021
    • ma 6.9.2021
    • ma 4.10.2021
    • ma 8.11.2021
    • ti 7.12.2021 (klo 15)
  • kokoontua valtuuston informaatiotilaisuuksiin pääsääntöisesti valtuuston kokousta edeltävänä torstaina klo 18.00
  • että valtuusto kutsutaan koolle jokaiselle valtuutetulle ja muille hallintosäännön 67 §:ssä mainituille henkilöille lähetettävällä sähköisellä kokouskutsulla, joka lähetetään vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta ja johon liittyy esityslista käsiteltävistä asioista perusteluineen ja kunnanhallituksen ehdotukset valtuuston päätöksiksi
  • että ilmoitus valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta sekä tarkastetun pöytäkirjan yleisesti nähtävillä oloajasta ja -paikasta julkaistaan Tuusulan kunnan www-sivuilla osoitteessa www.tuusula.fi.

___

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Jussi Salonen esitti, että valtuuston kokousaikatauluun lisätään kokous tiistaina 6.4.2021 Kunnanhallitus päätti yksimielisesti lisätä esitetyn päivän valtuustolle ehdotettavaan kokousaikatauluun.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • pitää kokouksensa vuonna 2021 oheisen liitteen mukaisesti kesätaukoa ja valtuuston kokoontumispäiviä lukuun ottamatta pääsääntöisesti maanantaisin klo 17.00 
  • että kutsu, joka sisältää kokouksessa käsiteltävien asioiden esityslistan lähetetään sähköisesti
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • pitää kokouksensa vuonna 2021 seuraavina päivinä pääsääntöisesti klo 18.00
    • ma 8.2.2021
    • ma 8.3.2021
    • ti 6.4.2021