Kunnanhallitus, kokous 19.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 397 Kunnantalon korjaaminen ja säilyttäminen, aloite

TUUDno-2020-2365

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Raimo Stenvall jätti seuraavan aloitteen:

"Vielä kerran aloite Tuusulan kunnantalosta. Pyydän, että kunnanvaltuustolle tuodaan vielä kerran tiedoksi kaikki kunnantalon purkamiseen liittyvät asiakirjat. Hämmästyttää, kun tiedossa olevien kaikkien lausuntojen perusteella kerrotaan, että rakennus on korjattavissa. Missään lausunnossa ei todeta, että se olisi purettava. Arkkitehti, joka tutki saamani selvitykset totesi, ettei hän löydä perusteita rakennuksen purkamiselle. Korjauskustannuksia ei ole selvitetty vaihtoehtona purkamiselle. Rakennuksen suojeluarvio on tehtävä asianmukaisesti. Kunnantalon korjaaminen ja säilyttäminen jossain muussa tehtävässä, vaikkapa taidemuseona on perusteltua ja kulttuuriteko.

Kunnantalon piirtänyt arkkitehti professori Arto Sipiselle on myönnetty ainoana arkkitehtinä Suomessa Pro Finlandia mitali. Kunnantalon suojelusarvo pitää selvittää alan asiantuntijoilta."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Kirsi Kurtti, vs. kunnansihteeri, kirsi.kurtti@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan omistamalla tilalla kt: 858-402-0013-0001 sijaitseva kunnan omistama, nyttemmin purettavaksi hallintorakennukseksi -nimetty, betonirunkoinen tiilivuorattu rakennus on teknisesti huonossa kunnossa.

Ulkopuolisen asiantuntijan tekemän arvion mukaan rakennuksen käytöstä tulisi pidättäytyä ja rakennuksen kunnon aiheuttama riski henkilöstölle oli "sietämätön". Arvio on perustunut rakenneteknisiin, kemiallisiin ja mikrobiologisiin analyyseihin.

Purettavan hallintorakennuksen korjausten on todettu maksavan enemmän kuin uudisrakentamisen. Purettavassa hallintorakennuksessa havaittujen laajojen vaurioiden poistaminen rakennuksesta on vaikeaa ja kallista ja lopputuloksen katsotaan olevan epävarmaa. Toimisto- ja kokoontumisrakennuksen muutos muuhun käyttöön ei ole taloudellisesti järkevää.

Rakennuksen purkaminen on perusteltua, vaikka rakennuksella olisi rakennustaiteellisia arvoja. Rakennukselle on myönnetty purkulupa, mutta rakennusta ei ole vielä voitu purkaa rakennuksessa olevien arkistojen vuoksi. Kunnassa on käynnistetty keskusarkiston väistötilaprojekti, jossa selvitetään pääkirjaston tilojen soveltuvuutta keskusarkiston väistötiloiksi. Arkistojen saaminen pois purettavasta hallintorakennuksesta on priorisoitava.

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää 

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa edelleen valtuustolle, että 

Valtuusto päättää

  • katsoa Raimo Stenvallin 5.10.2020 § 92 esittämän aloitteen tulleen käsitellyksi.

___

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun, Tuija Reinikainen esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. Jussi Salonen kannatti Reinikaisen palautusesitystä.

Koska oli tehty kannatettu palautusesitys, puheenjohtaja totesi, että asian käsittelystä tässä kokouksessa on päätettävä äänestämällä. 

Äänestysesitykseksi  hyväksyttiin puheenjohtajan esitys, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyä tässä kokouksessa äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat asian palauttamista uudelleen valmisteluun äänestävät EI.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 11 JAA-ääntä (Heikkilä, Heikkinen, Huuhtanen, Lappalainen, Mattila, Mäensivu, Mäki-Kuhna, Nordström, Peltonen, Salmi ja Lindberg) ja 2 EI-ääntä (Reinikainen ja Salonen).

Puheenjohtaja totesi, että asia käsitellään tässä kokouksessa.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa edelleen valtuustolle, että 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Raimo Stenvallin 5.10.2020 § 92 esittämän aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

Tuija Reinikainen jätti seuraavan eriävän mielipiteen: Kaikkien tiedossa olevien lausuntojen perusteella kerrotaan, että rakennus on korjattavissa. Korjauskustannuksia ei ole tuotu tiedoksi eikä selvitetty vaihtoehtona, kun on päädytty esittämään uutta hallintorakennusta Prisma-keskuksen yhteyteen. On harmillista, että laadukkaasta arkkitehtuurista tulee kertakäyttörakentamista eikä korjaamisen eteen nähdä vaivaa. Rakennuksen purkaminen on ristiriidassa kestävän kehityksen periaatteiden kanssa. Maakuntamuseon lausunnon mukaan 05.03.2018 Purkamishakemuksen yhteydessä esitettyjen selvitysten valossa rakennus on peruskorjauksen tarpeessa, mutta vaadittavat toimenpiteet ovat normaaleja ikääntyneen rakennuksen kunnostustoimenpiteitä. Keski-Uudenmaan maakuntamuseon näkemyksen mukaan esitetyt selvitykset eivät anna riittäviä perusteita rakennuksen purkamiselle.