Perustelut
KL Kuntahankinnat Oy kilpailutti vuonna 2017 Microsoft-käyttöoikeuksien jälleenmyynnin ja niihin liittyvät palvelut ja toimittajaksi valittiin Atea Finland Oy. Tuusula liittyi edellä mainittuun puitejärjestelyyn (KLKH 131) 18.6.2018 koko sopimusajalle eli 15.1.2022 saakka.
KL Kuntahankinnat Oy ja Hansel Oy yhdistyivät syksyllä 2019 Hansel Oy:ksi. Hansel Oy ilmoitti 4.3.2020, että KLKH 131 -puitesopimus päättyy suunniteltua aiemmin jo 31.12.2020. Sopimuskauden päättäminen enimmäissopimuskautta aikaisemmin johtuu Kuntahankintojen ja Hanselin sopimuskannan uudelleenjärjestelystä. Samalla Hansel Oy käynnisti kilpailutuksen uudesta kunta-asiakkaille suunnatusta yhteishankinnasta otsikolla Microsoft-käyttöoikeuksien jakelu- ja hallintapalvelut 2020-2023(2024) II. Uuteen puitejärjestelyyn tulee liittyä viimeistään 1.6.2020. Sitoutuminen puitejärjestelyyn ei velvoita kuntaa mihinkään ostoihin, mutta velvoittaa kunnan käyttämään valittua puitesopimustoimittajaa Microsoft-käyttöoikeuksien hankinnassa uudella sopimuskaudella.
Tuusula on hankkinut Microsoft-käyttöoikeudet vuodesta 2012 lähtien pääosin KL Kuntahankinnat Oy:n puitesopimuksia hyödyntäen. Poikkeuksena ovat olleet ainoastaan O365-pilvipalvelut, jotka Tuusula hankki aluksi Kuntien Tiera Oy:ltä. 1.8.2018 alkaen Tuusula on hankkinut kaikki Microsoft-käyttöoikeudet KL Kuntahankinnat Oy:n puitesopimuksilla, koska se on ollut edullisin hankintakanava. Tuusulan vuotuiset ostot Microsoft-käyttöoikeuksista ovat noin 250 000 € (ALV0).
Tietohallintopäällikkö esittää, että Tuusula liittyy Hansel Oy:n uuteen puitejärjestelyyn koko sopimuskaudelle eli 1.11.2020-30.10.2023(2024). Mikäli puitejärjestelyyn ei liityttäisi, tulisi Microsoft-käyttöoikeudet palveluineen kilpailuttaa itse. Hansel Oy:n kilpailutuksessa suuresta hankintavolyymista on merkittävää etua kunnalle, minkä johdosta puitejärjestelyn kautta saavutettavaa hintatasoa ei ole muuten saavutettavissa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi
Kunnanhallitus päättää, että
- Tuusula liittyy Hansel Oy:n puitejärjestelyyn ’Microsoft käyttöoikeuksien jakelu- ja hallintapalvelut 2020-2023(2024) II’ koko sopimuskaudelle 1.11.2020 - 30.10.2023 sekä mahdolliselle optiokaudelle
- tietohallintopäällikkö valtuutetaan tekemään sitoutumisilmoitus Hansel Oy:lle edellä mainittuun puitejärjestelyyn liittyen viimeistään 1.6.2020.