Perustelut
Tuomox Oy (y 2414010-4) on ostamassa yksityiseltä henkilöltä noin 7,2 hehtaarin suuruista määräalaa Ruotsinkylässä sijaitsevasta kiinteistöstä 858-411-1-174. Ostaja on vuokrannut määräalan ja sinne on vireillä rakennushanke maa-ainesten ottotoiminnan tarvitsemia rakennuksia ja laitteita varten.
Kauppahinta on 72.000,00 euroa.
Etuostolain (EOL) 1 §:n mukaan kunnalla on etuosto-oikeus kunnassa sijaitsevan kiinteistön kaupassa. Etuosto-oikeutta voidaan käyttää maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten.
Etuosto-oikeutta ei kuitenkaan ole, jos alueen pinta-ala on 5000 m² tai sitä vähemmän, ostajana on myyjän puoliso tai henkilö, joka perintökaaren 2 ja 4 luvun säännösten mukaan voisi periä myyjän tai tällaisen henkilön puoliso, ostajana on valtio, valtion liikelaitos tai muu valtion laitos, myynti tapahtuu pakkohuutokaupalla tai, milloin etuosto-oikeuden käyttämistä, huomioon ottaen ostajan ja myyjän välinen suhde, luovutuksen ehdot tai muut olosuhteet, on pidettävä ilmeisen kohtuuttomana (EOL 1-6 §).
Etuosto-oikeuden käyttämisestä päättää kunnanhallitus. Jos kunta päättää käyttää etuosto-oikeuttaan myytyyn kiinteistöön, sen tulee kirjallisesti ilmoittaa tästä ostajalle, myyjälle ja sille kirjaamisviranomaiselle, jonka toimialueella kiinteistö on. Päätös on tehtävä ja siitä ilmoitettava kirjaamisviranomaisille kolmen kuukauden kuluessa luovutuskirjan oikeaksi todistamisesta. Myyjille ja ostajille päätös on annettava tiedoksi hallintolain mukaisesti viivytyksettä.
Ostaja Tuomox Oy pyytää 19.3.2020 saapuneella hakemuksella Tuusulan kunnalta ennakkolausuntoa etuosto-oikeuden käyttämisestä, jotta lainhuudon saaminen nopeutuu ja määräala voidaan kiinnittää lainan vakuudeksi.
Etuostoa ei esitetä käytettäväksi, koska alue on osoitettu Ruotsinkylä-Myllylä II osayleiskaavassa maa-aineisten ottamiseen (EO) ja sen oheistoimintaan.