Kunnanhallitus, kokous 27.11.2017

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 537 Presidentinvaali, vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta sekä vaalin ulkomainonta

TUUDno-2017-422

Valmistelija

  • Tuula Hyttinen, kunnansihteeri, tuula.hyttinen@tuusula.fi

Perustelut

Tasavallan presidentin vaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2018. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 17.1.–23.1.2018. Jos 28.1.2018 toimitettavassa vaalissa kukaan ehdokkaista ei saa vähintään puolta annetuista äänistä, toimitetaan kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä toinen vaali sunnuntaina 11.2.2018. Toisen vaalin ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 31.1.-6.2.2018.

Vaalilain 15.1 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:
- kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä
- laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

Vaalilain 15 §:n mukaan sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita.
Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

Vaalilain 16 §:n mukaan vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäseniin ja varajäseniin ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä.

Kirkonkylän, Paijalan, Jokelan, Kellokoski-läntisen ja Hyökkälän vaalilautakunnat käyttävät oikeusministeriön sähköistä vaaliluetteloa. Paijalan ja Hyökkälän vaalilautakunnat käyttävät myös sähköistä tuloslaskentajärjestelmää.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä ehdokkaita asettivat seuraavat puoluerekisteriin merkityt puolueet:
Itsenäisyyspuolue r.p
Köyhien Asialla r.p
Kansallinen Kokoomus r.p
Kommunistinen Työväenpuolue - Rauhan ja Sosialismin puolesta r.p
Muutos 2011 r.p.
Perussuomalaiset r.p
Piraattipuolue r.p.
Suomen Keskusta r.p.
Suomen Kommunistinen Puolue r.p.
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p.
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue - r.p.
Suomen Työväenpuolue STP r.p
Svenska folkpartiet i Finland r.p
Vasemmistoliitto r.p.
Vihreä liitto r.p.

Em. puolueilta on tiedusteltu halukkuutta nimetä edustajia vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin. Tiedustelu on lähetetty myös Tuusulan Puolesta ry:lle.
Tuusulan kunnan äänestysaluejako on seuraava:

1. Kirkonkylä
2. Rusutjärvi
3. Paijala
4. Tuomala
5. Ruotsinkylä
6. Jokela
7. Vanhakylä
8. Kellokoski-läntinen
9. Hyrylä
10. Vaunukangas
11. Riihikallio I
12. Lepola
13. Riihikallio II
14. Hyökkälä
15. Kellokoski-itäinen

Vaalitoimikuntia on Tuusulassa asetettu yleensä kaksi eli toinen Etelä-Tuusulassa ja toinen Pohjois-Tuusulassa toimitettavia laitosäänestyksiä varten.

Vaalilain mukaan sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan varajäseniä on oltava vähintään kolme, mutta tarkoituksenmukaista olisi, että ainakin suurimmissa äänestysalueissa (Kirkonkylä, Jokela, Hyrylä, Vaunukangas, Riihikallio I, Lepola, Riihikallio II ja Hyökkälä) vaalilautakunnan varajäseniä olisi viisi. Varajäsenet kutsutaan mm. suorittamaan tuloslaskentaa.
Vaalilautakuntien ja -toimikuntien jäseniksi ja varajäseniksi on valittava sekä miehiä että naisia. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on oltava kumpiakin vähintään 40 %.

Jäseniltä ja varajäseniltä on saatava suostumus heidän osallistumisestaan toimielimen työhön ja heiltä on varmistettava etukäteen, että kyseinen ajankohta sopii heille.

Kuntaliitto suosittaa, että presidentinvaalin ulkomainonta aloitettaisiin kuntien luvanvaraisilla alueilla viikkoa ennen ensimmäisen ennakkoäänestyksen alkua eli 10.1.2018.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • asettaa vuoden 2018 presidentinvaalia varten

1. kuhunkin äänestysalueeseen vaalilautakunnan, johon kuuluu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kolme jäsentä ja tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme

2. Etelä-Tuusulan vaalitoimikunnan ja Pohjois-Tuusulan vaalitoimikunnan, joihin kumpaankin vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä yksi jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme

  • että vaalin ulkomainonta saadaan Tuusulassa aloittaa kuntien luvanvaraisilla alueilla suosituksen mukaisesti 10.1.2018
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

 

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • jättää asian pöydälle kunnanhallituksen seuraavaan kokoukseen.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.