Valtuusto, kokous 11.3.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Terveyskeskuksen parkkipaikkojen ohjaaminen liikuntarajoitteisille, iäkkäille ja lapsiperheille, aloite

TUUDno-2017-1304

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Jorma Sulander jätti Satu Taiveahon ja muiden Sosialidemokraattien valtuustoryhmän jäsenten allekirjoittaman aloitteen:

"Tuusulasta keskusta-alueen parkkipaikkaongelmat ovat olleet esillä pitkään ja niihin on koetettu löytää ratkaisuja muun muassa parkkipirkkojärjestelmään siirtymällä.

Eräs erityinen haaste parkkipaikkojen osalta liittyy terveyskeskuksen alueelle. Sairaan tai/ja toimintakyvyltään heikoin, ei voi edellyttää kulkevan kaukaa toimipaikkaan. Tällä hetkellä terveyskeskuksen alueelta ei löydy yleensä koskaan päiväaikaan parkkitilaa. Parkkipaikoista muutama on osoitettu invalideille ja osa henkilökunnalle (varattu merkein), mutta muuten paikat ovat vapaasti täytettävissä.

Kauppakeskuksissa ja joissakin muissakin palvelupisteissä on merkitty osa paikoista liikuntarajoitteisille sekä lapsiperheille. Terveyskeskuksen yhteydessä sijaitsee lapsiperheiden neuvolapalvelut. Samoin terveyskeskuksessa asioi paljon ikäihmisiä.

Ehdotan, että osa terveyskeskuksen parkkiruuduista osoitetaan selkeästi lapsiperheille sekä liikuntarajoitteisille nyt jo olemassa olevien invalidipaikkojen lisäksi. Muutoinkin parkkipaikan käyttöä tulisi ohjata ensisijaisesti näiden ryhmien käyttöön ja kannustaa muita parkkeeraamaan autonsa hieman etäämmälle. Tästä voisi informoida myös terveyskeskuksen tiloissa sekä parkkipaikalla sopivalla tavalla.

Nykyisin harvalle asiakkaalle/potilaalle enää lähetetään kirjekutsua. Joillekin kuitenkin edelleen lähetetään kutsu joko paperilla tai puhelimitse. Näihin olisi mahdollista liittää myös informaatio lähiseudun parkkipaikoista ja kehottaa toimimaan edellä esitetysti terveyskeskukseen saapuessa. Samalla voisi varoittaa varaamaan riittävän ajan parkkipaikan etsimiselle.
Luulen, että käytäntö saisi ihmisten ymmärryksen, vaikka se ensin voisi nostaa myös vastustusta. Kenenkään mielestä ei voi olla oikein, että heikkokuntoinen ikäihminen kulkee jalan kaukaa terveyskeskukseen tai monilapsisen perheen äiti kuljettaa montaa pientä lasta mukanaan pitkän matkan takaa kiireellä ehtiäkseen palveluajalleen.

Me allekirjoittaneet esitämme, että

Tuusulan kunta ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin terveyskeskuksen parkkipaikan käytäntöjen selvittämiseksi ja muuttamiseksi edellä kuvatun kaltaisesti."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Jouni Rintanen, liikennesuunnittelija, jouni.rintanen@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Kesällä 2018 kunnallistekniikan suunnittelu teki pysäköintityöryhmälle esityksen terveyskeskuksen P-alueiden pysäköintijärjestelyistä. Esityksessä otettiin huomioon terveystoimen edustajien näkemykset pysäköintipaikkojen ryhmittelystä eri käyttäjäryhmille. Ei liene tarvetta lähteä suunnittelemaan uusia järjestelyitä ennen kuin pysäköintityöryhmä päättää järjestelyistä esityksen pohjalta. Esitystä käsitellään työryhmän kokouksessa helmikuun lopulla 2019.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Jorma Sulanderin, Satu Taiveahon ja muiden Sosialidemokraattien valtuustoryhmän jäsenten valtuustossa 11.12.2017 § 242 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Jouni Rintanen, liikennesuunnittelija, jouni.rintanen@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että


VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Jorma Sulanderin, Satu Taiveahon ja muiden Sosialidemokraattien valtuustoryhmän jäsenten valtuustossa 11.12.2017 § 242 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Jouni Rintanen, liikennesuunnittelija, jouni.rintanen@tuusula.fi

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa valtuutettu Jorma Sulanderin,​ Satu Taiveahon ja muiden Sosialidemokraattien valtuustoryhmän jäsenten valtuustossa 11.12.2017 § 242 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.