Valtuusto, kokous 11.3.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Sähköautojen latauspaikkojen kartoittaminen, aloite

TUUDno-2018-204

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Henri Koskela esitti seuraavan Kokoomuksen valtuustoryhmän aloitteen:

"Tuusulan Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että kunta kartoittaa
mahdollisuudet sähköautojen latauspaikoille taajamissamme, esim.
virastotalojen, koulujen, uimahallin,kirjastojen, urheilukeskusten sekä yritysten yhteyteen sekä mahdollisiin investointeihin yhteistyökumppanit.
Latauspaikat tulisi huomioida myös asuntomessujen ja Monion yhteydessä sekä jatkossa kunnan kaavoituksessa.
Samalla tulee selvittää latauspisteiden investointikustannukset, lähtökohtaisesti niin, että latauskulut kohdistuvat käyttäjille."

Ehdotus

.

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Pia Sjöroos, kaavoituspäällikkö, pia.sjoroos@tuusula.fi
Tuomo Sipilä, ohjelmapäällikkö, tuomo.sipila@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Kaavoituksessa otetaan huomioon sähköautojen tarpeet, mutta varsinaisesti niistä ei kaavoissa määrätä. Kaavoitukselle se tarkoittaa varautumista muuntamoiden kokojen kasvuun. Erityisesti tontinluovutus- ja maankäyttösopimuksissa voidaan myös tarvittaessa kirjata toimenpiteitä, jotka ottavat huomioon sähköautot ja edistävät sähköautojen käyttöönottoa.

Hyrylän uimahallin pysäköintipaikalle on toteutettu yhdessä Fortumin kanssa julkinen sähköautojen latauspiste. Lähtökohtana on, että Rykmentinpuiston alueen kehittyessä alueelle toteutetaan lisää sähköautojen latauspisteitä osana Fortumin kanssa solmittua yhteistyösopimusta. Toteuttajien ja Carunan kanssa neuvotellen pyritään myös edistämään sähköautojen latauspisteiden yleistymistä yksityisissä rakennushankkeissa. Monion pihasuunnitelmaan voidaan sisällyttää latauspaikkoja.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä selvityksen aloitteen johdosta
     
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Henri Koskelan 29.1.2018 § 12 Kokoomuksen valtuustoryhmän tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Pia Sjöroos, kaavoituspäällikkö, pia.sjoroos@tuusula.fi
Tuomo Sipilä, ohjelmapäällikkö, tuomo.sipila@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Henri Koskelan 29.1.2018 § 12 esittämän Kokoomuksen valtuustoryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa valtuutettu Henri Koskelan 29.1.2018 § 12 esittämän Kokoomuksen valtuustoryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.